Pioneja toukokuussa! Aikaisin kukkivat luonnonpionit ovat Caritan silmäteriä, ja hän kylvää niitä satoja joka vuosi

Juttu on julkaistu Viherpihassa 5/21.

Mikä satumainen näky! Pulskapioni on ryöpsähtänyt kukkaan yhtä aikaa sen yllä kurottelevan monihaaraisen omenapuun kanssa. Alkukesän kukkatulvahdus on aina yhtä sykähdyttävä pionien luonnonlajeihin hurahtaneen Carita Forsberg-Heikkilän puutarhassa Porvoossa.

– Pulskapionin kasvupaikka on ihanteellinen. Aikaisin kasvuun heräävänä lajina se pääsee siinä hyödyntämään omenapuun alle tulvivan kevätauringon, ja myöhemmin puu suojaa pionia paahteelta, Carita kuvailee.

Yleensä pionit tykkäävät auringosta, mutta luonnonlajeista moni kasvaa alkujaan metsäisessä ympäristössä. Samassa paikassa kasvaa myös kaksi runsaasti kukkivaa siementainta, joista toinen muistuttaa ruusupionia, toinen kaukasianpionia. Luonnonlajit risteytyvät keskenään uutterasti, ja Carita kylvää niiden siemeniä sadoittain maahan saadakseen uudenlaisia pioniristeymiä.

– Näen jo ihan pienistä taimen lehdistä, mitä lajeja siinä on mukana. Esimerkiksi kaukasianpionin sukulaisilla on pyöreät lehdet.

Carita odotteleekin innokkaasti kylvämiensä luonnonlajien ja niiden risteymien kukintaa nähdäkseen, onko haaviin jäänyt juuri toivotunlainen kasvi.

Caritan puutarhan todellinen pioniherkku on kaksi vuotta sitten istutettu Paeonia tomentosa -laji, jossa on avoinna vain yksi kellertävänvalkoinen, mutta sitäkin odotetumpi kukka. Carita toivoo sen kehittävän mahdollisimman paljon siemeniä, sillä harvinainen ja roteva suurikukkainen pioni on himoittu harrastajien parissa.

Toinen tarkkailun alla oleva kasvi on niin ikään pari vuotta sitten istutettu taimi, jonka Carita toivoo olevan puhdas Paeonia emodi -laji. Oikean lajin tunnistaminen ja löytyminen voi olla pienestä kiinni.

– Emodin kukassa on vain kaksi emiä, risteymillä niitä on kolme tai enemmän.

Pionien kukinta alkaa puutarhassa toukokuun lopulla ja jatkuu noin puolitoista kuukautta. Upeimmillaan luonnonlajien kukinta on yleensä touko-kesäkuun vaihteessa, jolloin aikaisimmat pionit, kuten lumpeenkukkaa muistuttava Paeonia japonica -laji ja sähäkän punainen tillipioni, ovat jo lähestulkoon kukkineet. Sen sijaan kaukasian- ja turkinpionin nuput ovat vielä visusti supussa.

– Olen nyt koko ajan kytiksellä ja juoksen ulos katsomaan pioneja heti aamulla, Carita naurahtaa ja kertoo kukkien kestävän vain pari kolme päivää.

Helteellä kukka saattaa lakastua jopa päivässä. Illan tullen ja sateella ne taas sulkeutuvat suojatakseen runsaasti siitepölyä ja mettä sisältäviä heteitään ja emejään.

Luonnonlajien lumi piilee Caritan mielestä niiden yksinkertaisten tai puolikerrannaisten kukkien herkkyydessä ja hempeässä väriskaalassa. Kerrannaisten kiinanpionien tehtävänä on täällä lähinnä penkkien kukinta-ajan jatkaminen. Pionikauden päätös heinäkuun puolivälin tienoilla jää valkoisten ’Elsa Sass’ -kiinanpionien harteille. Valkokukkainen on myös Caritan ehdoton suosikki: amurinpionin wilmottiae-muunnos.

– Sen kukka on puhtaan maljamainen ja heteistö keltainen, jonka joukossa on viinipunaista, Carita kuvailee.

Tämän muunnoksen metsästys on Caritalla vielä työn alla. Hänen kokoelmassaan kasvaa hyvin samantyyppinen pioni, mutta sen heteistä puuttuu yksi olennainen piirre: viininpunainen sävy.