Maa-artisokan kasvatus onnistuu aloittelijaltakin – sitkeä kasvi pärjää vähällä hoidolla
Huoleton viljeltävä

Maa-artisokan kasvatus onnistuu aloittelijaltakin – sitkeä kasvi pärjää vähällä hoidolla

Maa-artisokan kasvatus onnistuu helposti, sillä sitkeä asterikasvi pärjää lähes hoidotta. Kasvupaikan vaihtaminen, lannoitus ja kastelu palkitsevat kuitenkin puutarhurin suurella sadolla. Mukulat korjataan talteen myöhään syksyllä tai vasta varhain keväällä maan sulettua.

Maa-artisokkaa voi viljellä kuten perunaa, mutta se on huolettomampi ja terveempi hoidokki. Maa-artisokan kasvustoon ei iske sen enempää rutto kuin rupikaan. Mukulat selviävät ankarienkin talvien yli. Kylmänkestävyyttä voit hyödyntää istuttamalla muhkuraiset juurekset maahan jo syksyllä.

Maa-artisokka on helppohoitoinen ja kestävä. Se kasvaa myös Pohjois-Suomessa.

Maa-artisokan kasvatus

Kasvupaikka

Valitse maa-artisokalle aurinkoinen paikka. Vaatimaton maan suhteen. Parhaan sadon maa-artisokka antaa vettä läpäisevässä, multavassa maassa, jonka pH on 6–7.

Sijoita kasvupaikka keittiötarhan tai kasvimaan kohtaan, jossa jopa 2–3 metriä korkea kasvusto saa rauhassa muodostaa viherseinää.

Vaihda kasvupaikkaa, mikäli kasvuston elinvoima hiipuu. Jos päätät siirtää mukulat uuteen kasvupaikkaan, varo, ettei maahan jää pieniäkään mukuloita. Jokainen maahan jäänyt silmu kasvattaa verson. Pidä vanhaa penkkiä silmällä seuraavana vuotena.

Esikasvatus

Jos ehdit esikasvattaa maa-artisokkaa, se pidentää kasvukautta. Maa-artisokan mukulat voi myös idättää perunan tapaan, kunhan varoo niiden nahistumista. Hauraat idut katkeilevat helposti.

Maa-artisokan istutus

Istuta maa-artisokka varhain keväällä huhti–toukokuussa tai syksyllä syys–lokakuussa tasamaalle tai harjuun 10–15 sentin syvyyteen. Riviväli noin 70–80 senttiä, istutusväli noin 20–40 senttiä. Kookas kasvi tarvitsee tilaa. Suuria mukuloita voi istuttaa neliölle 5–6, pieniä 7–8. Maa-artisokan syysistutus pidentää kasvuaikaa, mutta vaarana ovat vesimyyrät. Niiden varalta maa-artisokkaa voi kasvattaa metalliverkolla vuoratussa Kasvata maa-artisokkaa esimerkiksi metalliverkolla vuoratussa viljelylaatikossa, jos pihassa on vesimyyriä.

Kastelu

Maa-artisokka on syväjuurinen, joten se pärjää vähällä kastelulla. Pitkään jatkuva kuivuus kuitenkin verottaa maa-artisokan satoa.

Lannoitus

Annetaan useassa erässä. Maa-artisokka vaatii melko paljon ravinteita. Typen määrä arvioidaan versoston kasvuvoimakkuuden perusteella. Liiallinen typpi voimistaa maa-artisokan versokasvua mukuloiden kustannuksella.

Lannoita maa ennen istutusta esimerkiksi kompostimullalla ja levitä penkkiin alku- ja keskikesällä vaikkapa ruohosilppua.

Kate

Voit levittää kasvuston tyvelle nurmisilppua, joka pidättää kosteutta, vähentää rikkakasveja ja ravitsee maata. Rikkaruohojen kitkeminen keskittyy etenkin kevääseen ja alkukesään.

Kitkeminen

Kitke rikkakasvit alkukaudesta. Loppukaudesta pitkät varret ja suuret lehdet varjostavat mullosta eivätkä rikkakasvit ole enää niin helposti riesana.

Harvenna tiheää kasvustoa syksyllä tai keväällä, jos kasvatat artisokkaa monivuotisena samassa paikassa. Tiheät kasvustot lisäävät pahkahomeen riskiä. Sienitauti kuihduttaa varsien alaosia ja heikentää kasvustoa.

Tuenta

Tue lamoava kasvusto vaikkapa narulla, sillä osa maa-artisokan kannoista voi rehahtaa jopa kolmimetrisiksi.

Maa-artisokka hujahtaa helposti jopa 2–3-metriseksi. Hyvässä maassa mukuloista kasvaa muhkeita ja kasvi levittäytyy laajalle. Jos haluat rajoittaa leviämistä, kasvata maa-artisokkaa esimerkiksi viljelylaatikossa.

Kasvintuhoojat

Maa-artisokka on terve kasvi. Sitä eivät yleensä vaivaa tuholaiset tai taudit. Versojen kuihtumisen syynä voi olla pahkahome. Pahin ongelma maa-artisokan kasvattajalle ovat vesimyyrät, jotka ilmaantuvat kasvimaalle yleensä satoaikaan.

Sadonkorjuu

Maa-artisokan kasvukausi on pitkä. Mukulat ovat valmiita käytettäviksi, kun kukat lakastuvat. Korjaa mukulat vasta syyskuun lopussa ja loka–marraskuussa, kun maa on sulaa. Pienimpien istukkaiden kannattaa antaa pulskistua maassa kaksi vuotta ennen korjuuta. Voit myös kerätä satoa varhain keväällä, ennen kuin mukulat lähtevät kasvuun.

Pidennä satokautta levittämällä maan pinnalle esimerkiksi olkia, puiden lehtiä tai styroksilevyä. Se hidastaa maan jäätymistä. Suojauksesta on etua myös pitkinä lumettomina pakkasjaksoina, sillä syvä jäätyminen voi heikentää kasvuunlähtöä.

Jos mukulat nousevat maan pintaan, ne vihertyvät. Voit peitellä mukuloita mullalla. Jätä vihertyneet mukulat käyttämättä.

Mukulat eivät säily pitkään nostamisen jälkeen, joten niitä kannattaa nostaa vain tarpeen mukaan. Käytä apuna talikkoa ja varo vaurioittamasta mukuloita.

Mukulan pintaa peittää kuoren sijaan päällysketto eli epidemi. Koska kuori puuttuu, juures nahistuu nopeasti. Mitä pienempi mukula, sitä sileämpi on sen pinta.
Mukulat säilyvät maassa hyvin talven yli, jolloin heti keväällä maan sulettua voi ryhtyä sadonkorjuuseen. Uudista ja kunnosta istutuspaikka keväisin ja sujauta uudet mukulat maahan tulevaa satoa varten.
Osa maa-artisokan kannoista ehtii kukkia Etelä-Suomessa varsinkin lämpiminä vuosina. Keltaiset kukat sopivat myös kukkakimppuihin. Yhdistä niitä esimerkiksi muhkeiden daalioiden kanssa.

Maa-artisokan käyttö ja säilytys

Käytä maa-artisokan mukulat kuorineen tai kuorittuina. Puhdista multaiset ja muhkuraiset mukulat ennen käyttöä. Ronski harjaus riittää. Jos keität juureksen, leikkaa pintaan viilto ja purista malto ulos. Soseen voi esimerkiksi pakastaa.

Kokkaa maa-artisokan mukulat pian nostamisen jälkeen tai säilytä viileässä haihtumiselta suojattuna. Jääkaapissa mukulat säilyvät nahistumatta vain viikon tai parin.

Maa-artisokan istutus- ja sadonkorjuuajat

Maa-artisokan vanha kasvikanta

  • Suomessa maa-artisokan mukulat myydään monesti ilman lajikenimiä, mutta Keski-Euroopassa kasvista on saatavilla useita lajikkeita.
  • Tutulta tai Maatiaiselta hankittu satoisa kanta on varma valinta pitkän päivän olosuhteisiimme.
  • Kotipihoissa kasvaa pääosin vanhoja ja satoisia kantoja, jotka kuuluvat vaalimisen arvoiseen kasviperintöömme.
  • Jos oma kasvikantasi on ollut viljelyssä Suomessa 1940-luvulla tai aiemmin, ilmoita siitä Luonnonvarakeskuksen Kasvinpolku-tietojärjestelmään: kasvinpolku.luke.fi/kasvinpolku.

Muokattu 4.5.2023 klo 15.10: Lisätty runsaasti uutta tietoa ja kuvia. Juttu on julkaistu alun perin 23.9.2016.

1 kommentti