Aina on tilaa viljellä! Minivihannekset kasvavat pikkuisessa tilassa – ja mikä parasta, saat nopeasti satoa
Piha ja puutarha

Aina on tilaa viljellä! Minivihannekset kasvavat pikkuisessa tilassa – ja mikä parasta, saat nopeasti satoa

Hyviä uutisia sinulle, johon viljelyinto iski vasta nyt: ehdit kasvattaa vielä kesäksi korikaupalla satoa. Minivihannesten kasvattaminen onnistuu melkein missä vain ja silloinkin, kun kevään esikasvattamiset jäivät välistä. Satoa ei tarvitse kauaa odotella, sillä pikkuherkut korjataan keskenkasvuisina.
28.5.2019
 |
Viherpiha

Pienikokoisina taimina herkuteltavat minivihannekset ovat loistava valinta, jos haluaa perustaa parvekkeelle tai pihalle pikkuisen ruukkutarhan. Keskenkasvuisina korjattavat vihannekset sekä monet yrtit eivät kaipaa suurta multatilaa: riittää, kun viljelyastiaan mahtuu edes 15-senttinen kerros multaa. Esimerkiksi kaalikasvien tai herneiden ja härkäpapujen kasvattaminen isoiksi vaatisi paljon tilaa ja aikaa, mutta niiden miedon makuiset versot kasvavat hujahduksessa herkullisiksi.

Kylvä minivihannesviljelyä varten siemenet tiheämmin kuin siemenpussin kylvöohjeet suosittelevat.
Kerää lehtivihanneksista aina uloimpia lehtiä, niin tilalle kasvaa uusia.
Muista! Pienessä multatilassa vihannekset vaativat tiheää kastelua.

Kylvä minivihannesviljelyä varten siemenet tiheämmin kuin siemenpussin kylvöohjeet suosittelevat. Näitä vihanneksia ei ole tarkoituskaan kasvattaa täyteen mittaansa. Leikkaa minivihanneksista lehtiä ja versoja syötäviksi, kun ne ovat kasvattaneet ainakin ensimmäiset lehtensä ja venyneet lajista riippuen noin 5–20 sentin pituisiksi. Leikkuukohtiin ilmestyy uusia lehtien alkuja, ja saat kerätä seuraavan sadon taas muutaman viikon kuluttua.

Lähes kaikki yrtit ovat mahtavia astiaviljelyyn. Monet lajit ovat itse asiassa niin pienijuurisia, että ne kasvavat niukassa tilassa helposti vaikka koko kesän. Esimerkiksi basilikasta, persiljasta ja timjamista voit napsia lehtiä tai versoja sieltä täältä, ja taimet kasvavat vain entistä tuuheampina. Monivuotiset saksankirveli ja lipstikka vaativat yrteistä eniten multatilaa. Täysikasvuisina ne ovat kookkaita ja reheviä, joten ne eivät ole ihanteellisia pienten paikkojen kasveja.

Minivihannekset – kokeile esimerkiksi näitä lajeja

Lehtipersilja lähtee hitaasti kasvuun, mutta sen satokausi jatkuu pitkälle syksyyn.
Monivuotisen villirukolan voi talvettaa, kun sen istuttaa syksyllä maahan.

Innostuitko vähän isommin? Kokeile ämpäri- tai laatikkoviljelyä

Kun somistat ruman väriset tai eripariset ämpärit esimerkiksi säkkikankaalla, saat viljelmällesi yhtenäisen ilmeen.

Ämpärin kokoiseen eli noin kymmenen litran vetoiseen viljelyastiaan mahtuu kasvamaan jo vaikka mikä vihannes. Ravinteikkaalla mullalla täytetyssä ämpärissä riittää koko kesän ajan tilaa esimerkiksi yhdelle tomaatin, chilin, paprikan, munakoison tai kuukausimansikan taimelle. Voit kylvää tämän kokoiseen astiaan myös herneitä, pensas- tai salkopapuja tai ruukkuviljelyä varten jalostettua hillittykasvuista kesäkurpitsaa tai avomaankurkkua.

Tällaisten erityisesti pienissä tiloissa kasvatettaviksi tarkoitettujen lajikkeiden nimestä tai siemenpussin lajikekuvauksesta löydät usein sanan ”patio” tai ”parveke”.

Lava on helppohoitoisempi kuin usean ruukun kokoelma, koska suuri multamassa ei kuivahda niin helposti kuin pieni.
Monissa puutarhamyymälöissä myydään valmiita viljelylaatikoita ja lavakauluksia. Mutta näyttäähän tällainen muurattu tiililava erityisen upealta! Ohjeen sen rakentamiseen löydät täältä. Jos haluat mieluummin puisen viljelylaatikon, kurkkaa tämä ohje.

Jos sinulla on viljelytilaa ja -intoa edes hitusen enemmän kuin muutaman ruukun tai ämpärin verran, perusta lava. Esimerkiksi neliömetrin kokoisessa ja puolisen metriä syvässä lavassa voit kasvattaa edellä mainittujen vihannesten lisäksi myös juureksia, jopa pitkäksi venyvää palsternakkaa. Lava tai pari on lisäksi paljon helppohoitoisempi kuin usean ruukun kokoelma, koska sen suuri multamassa ei kuivahda niin helposti kuin ruukkuviljelmät. Lavaviljelmästä on sekin etu, että monet kasvit kasvavat toistensa seurassa paremmin kuin yksinään. Kokeile lavassa siis myös usean vihanneslajien yhdistelemistä eli sekaviljelyä.

Kommentoi »