Paula loi kotinsa etupihalle ryöppyvän runsaan puutarhan: ”Sanoin lapsille, että tämä on äidin leikkikenttä”

Pienen etupihan loppukesäiset näkymät ovat kuin jostakin menneiden aikojen taidemaalarin ylenpalttisen värikkäistä ja eksoottisista kukkatauluista.

Punaisissa, pinkeissä ja oransseissa sävyissä hehkuvat värililjat, verenpisarat, syyshohdekukat, revonhännät, daaliat, tsinniat ja syyspäivänhatut sekä happomarjojen, kimikkien, kuunliljojen ja risiinien upean väriset lehdet ja hopeahohtoiset heinät kukoistavat kilpaa toistensa kanssa. Kiinanpionien kiiltävillä lehdillä kimmeltää vielä kostean elokuun yön muistona muutamia kookkaita kastepisaroita.

Ryöppyävän runsauden keskellä kulkiessa on vaikea uskoa todeksi Paula Helanderin lyhyttä ja ytimekästä kuvausta puutarhanhoitorutiineistaan.

– Nykyään teen vain ihan minimin. Eniten vietän täällä aikaa tuolilla istuskellen ja näkymistä nauttien. Into puutarhatöihin on varmasti säilynyt yhtä kovana kuin ennenkin, mutta viime vuodet ovat vain menneet niin, että puutarhassa tekemistäni on rajoittanut joko se, että minulla on ollut iso vauvamaha tiellä tai sitten pieni lapsi hoidettavana.

Tulevina vuosina Paula uskoo löytävänsä rakkaalle harrastukselleen taas enemmän aikaa, mutta nyt elämässä etusijalla ovat rakkaimmat: ihmisentaimet Urho, 6, ja Hertta, 4. Lapset levittävät joskus lelujaan etupihalle, mutta he ymmärtävät jo, että oikeasti se on äidin oma leikkikenttä.

Talon toisella puolella, aidatulla takapihalla, on enemmän tilaa ja puuhaa lapsille – hyvä hiekkalaatikko, oma pieni kasvimaa ja paljon avointa nurmikkoa juosta ja pelata palloa. Valokatteella suojatulla terassilla on kolme kovassa käytössä olevaa keinua, joihin myös naapurin lapset haluavat sadepäivinä kiikkumaan.

– Ja arvaa mitä, iskä rakentaa mulle ensi kesänä leikkimökin, Hertta paljastaa onnellisesti hymyillen.

Paula muutti miehensä Peten kanssa vuonna 1969 rakennettuun omakotitaloon Järvenpäähän yhdeksän vuotta sitten. Entinen rivitalon piha oli ollut niin pikkuruinen, että muutaman sadan neliön kokoinen etupiha tuntui Paulasta ylellisen suurelta. Hän varasi sen kasviharrastukselleen.

– Takapiha oli aidattu meidän koirillemme. Siellä ei haitannut yhtään, jos vähän riehui ja kukkaruukku kaatui. Luulen myös, että jos olisin vallannut koko takapihan tähän tyyliin, miehelläni olisi jo saattanut olla siihen jotain sanomista, Paula nauraa.

Pete nikkaroi Paulan suunnitelmien mukaan etupihalle tilavia, polvenkorkuisia viljelylaareja. Mustaksi maalatut lautalaarit reunustavat suorakaiteen muotoista tilaa ja rajaavat puutarhaa kadulle päin. Kasveille on varattu myös hieman muita matalampi pyöreälinjainen keskuspenkki. Sen ja reunuspenkkien välillä kulkee tasainen noin metrin leveä nurmikkopolku.

Yksinkertaiset rakenteet ovat eleetön tausta kasvipaljoudelle. Hortensioista, syreeneistä, jasmikkeista ja korkeista perennoista syntyy puutarhan rajalle vihreä muuri, joka kukkii pitkin kesää. Värikylläisten perennojen ja kesäkukkien keskellä istuessaan Paula kertoo olevansa kuin herrankukkarossa.

– Pidän siitä tunteesta, että hukun hetkeksi täysin puutarhaan. Joskus kihertelen itsekseni, kun Pete huutelee, missä olen ja minä vastaan että täällä, mutta hän ei siltikään huomaa minua kasvien keskeltä. Lapsistakin täällä on jännittävää seikkailla. Vein heidät jokunen päivä sitten aidan vieressä kulkevalle kapealle hoitokäytävälle. Heidän mielestään siellä oli ihan viidakkotunnelma.

Etupihan ilme muuttuu joka vuosi, sillä Paula harrastaa kasvikokeiluja. Siitäkin huolimatta, että parin vuoden takainen paha talvi pisti puutarhurin polvilleen. Se vei esimerkiksi monta vuotta menestyneet ja isoiksi kasvaneet japaninvaahterat ja keltalehtisen ’Tiger Eyes’ -samettisumakin sekä hyvän kokoisen tähtimagnolian, jossa oli juuri edelliskesänä ollut 50 kukkaa.

– Olen töissä Järvenpään kukkatalossa ja keksin, että siinä minulla on hyvä syy testata kaikenlaisia uutuuksia ja erikoisuuksia. Pitäähän minun pystyä kertomaan asiakkaille, miten mikäkin kasvi suoriutuu. Pistän merkille, kukkiiko se pitkään, kaatuileeko kasvusto tai mistä kasveista syntyy täydellisiä yhdistelmiä.

Paula tunnustaa, että hänellä on usein muissakin kasvivalinnoissaan valistuksellinen motiivi. Vuosia sitten hän huomasi netin puutarha-aiheisia keskustelupalstoja lukiessaan, että yllättävän moni puutarhaharrastaja karttaa keltakukkaisia kasveja.

– Ajattelin, että voi keltainen parka. Minä halusin palauttaa keltaisten kukkien maineen ja tein malliksi oikein näyttävän keltakukkaisten kasvien penkin.

Tarkkasilmäinen löytää Paulan etupihan paratiisista myös lukuisia luonnonkasveja. Esimerkiksi monia hirvittävät vuohenkellot ja leskenlehdet kasvavat jalosukuisten lajikkeiden joukossa ihan muina kasveina.

– Varmasti melkein kaikki lähistön luonnonkasvit löytyvät täältä. Olen tosi rento rikkakasvien suhteen. Aluksi kitkin kyllä leskenlehdet, mutta sitten huomasin, että kotilot pitävät niistä kovasti. Nykyään jätän leskenlehdet niiden syötäviksi, niin muut perennat saavat olla rauhassa.

Paula on vähitellen laajentanut puutarhaa myös takapihan puolelle. Alkuun hänestä tuntui, että siellä ei kasvanut oikein mitään säilyttämisen arvoista. Kaksi alkuperäistä suurta korallikanukkaa antavat kuitenkin hyvän varjon kuunlilja- ja esikkokokoelmalle.

– Valitsen takapihalle paljon rauhallisempia kasviyhdistelmiä vastapainoksi etupihan väri-iloittelulle. Nauramme Peten kanssa, että siirrämme romuläjiä pitkin takapihaa sitä mukaa, kun saamme jonkin kohdan valmiiksi. Kyllä sinnekin tulee vielä joskus kunnon puutarha, mutta tässä elämänvaiheessa meille sopii parhaiten rauhallinen tahti.