Kuusi on yllättävän monimuotoinen puu – lue ohjeet istutukseen ja hoitoon

Kunnioitusta herättävä pihakuusi on perinteisesti kuulunut suomalaiseen maisemaan. Vanhoissa pihapiireissä ja kyläteiden varrella näkee vielä maisemaa hallitsevia kuusijättiläisiä, joiden tuuheat oksat ulottuvat maahan asti. Avoimella paikalla kasvava kuusi on pitkäikäinen ja luja puu, sillä se on tottunut tuuleen ja auringonpaisteeseen.

Kuusen latvaverso kasvaa pituutta koko puun eliniän. Siksi kuusi kurottaa korkeammalle kuin mikään muu kotimainen puulajimme. Vesijaon luonnonpuistossa Padasjoella on mitattu jopa 44,5-metrinen puu. Maailman lähes 50 kuusilajista Suomessa esiintyy luonnonvaraisena vain metsäkuusen kaksi alalajia. Etelä-Suomessa vallitseva euroopankuusi (Picea abies subsp. abies) on leveälatvuksinen. Pohjois-Suomessa kasvava laji on kapealatvuksinen siperiankuusi (P. abies subsp. obovata), jonka lyhyet oksat kestävät lumen painoa. Metsäkuusen luontainen levinneisyysalue kattaa miltei koko maan meren uloimpia saaria ja tunturiseutuja lukuun ottamatta.

Ainavihanta kuusi pitää pintansa pihapuuna. Se on mainio muotopuu, jonka voi leikata tiiviiksi kartioksi tai kapeaksi aidaksi. 

Pienillä omakoti- ja rivitalopihoilla suositaan kapeakasvuista serbiankuusta ja surukuusta sekä tiheäkasvuisia erikoismuotoja. Myös sinertävät hopea- ja okakuuset sekä kultakuusi tuovat pihoille kaivattua talvivihreyttä. Ne ovat kauneimmillaan muutaman puun ryhminä avoimella, aurinkoisella paikalla.

Kuusiaidat ovat osa suomalaista perinnemaisemaa, ja ne puolustavat edelleen paikkaansa maalaispihoilla. Tuuhea kuusiaita on kuin lämmittävä karhunturkki, joka suojaa pihaa talven kylmiltä tuulilta sekä pölyltä ja melulta.

Aitaa varten kaivetaan yhtenäinen kaivanto, johon istutetaan 5–6 tainta metrille. Tasainen kasvusto saadaan aitataimilla. Luonnosta siirretyt taimet lähtevät juroen kasvuun, jolloin osa niistä menetetään. Leikkaukseksi riittää kilpalatvan poisto.