Etsitkö perennaa puutarhan pulmapaikkaan? Taimistoviljelijät vinkkaavat 9 sitkeää sissiä

Silmä lepää rönsyansikassa, joka kutoo kasvupaikalle tasaisen vihreän maton. Sitä kannattaa käyttää suurina pintoina, jos vain tilaa on. Maanalaisten rönsyjen lisäksi Waldsteinia ternata levittäytyy suikertamalla hauskasti maanpäällisillä rönsyillään. 8–12 tainta neliölle on hyvä määrä. Silloin rönsyansikka peittää maan nopeasti mansikkamaisilla lehdillään, eikä rikkakasveille jää aukkoja puskea väliin. Ikivihreän lehdistön lisäksi kaupan päälle tulevat kirkkaankeltaiset kukat, jotka näyttävät hauskalta varjossa.

Rönsyansikka pärjää hyvinkin kuivalla paikalla ja hyvin vähällä vedellä. Täällä Torniossakin se porskuttaa talvet: koskaan kasvustoissa ei ole ollut talvivahinkoja. Meillä taimistolla rönsyansikka on ollut kasvatuksessa parikymmentä vuotta, eikä tauteja tai tuholaisiakaan ole tullut vastaan.

Kuiva ja varjoisa kasvupaikka on hyvin ankara, mutta tarhavarjohiippaa suositellaan liki jokaisessa puutarhakirjassa. Eikä syyttä. Kuivuutta tarhavarjohiippa sietää ilmiömäisen hyvin. Minulla se kasvaa paikassa, jossa on aika paljon koivunjuuria. Mutta hyvin se pärjää niidenkin seassa. Epimedium x rubrumin punertavat lehdet ovat todella nätit, mutta kukat vielä kauniimmat. Ne ovat niin hennot, että ne oikeastaan näkee vasta kyykistyessään lähelle.

Tämä pikkuperenna on kuivan ja varjoisan paikan suosikeistani se kaikkein kaunein näky. Tarhavarjohiippa kukkii varhain meillä pohjoisessakin, jo kesäkuun alkupuolella. Sen kanssa ei juurikaan sudenkuoppia ole, sitä ei vain saa innostua lannoittamaan liikaa. Silloin se kasvattaa liian hentoista uutta versoa eikä välttämättä tuleennu ajoissa.

Peittokurjenpolvi on erityisen hyvä perenna pihan ahtaisiin kohtiin – samoin ylipäätään paikkoihin, joihin ei oikein ole vaihtoehtoja. Kuiva ja varjoinen kasvupaikka on erilainen riippuen siitä, sijaitseeko se vaikkapa vanhojen pensaiden tai puiden alla vai talon itäseinustalla, jonne sade ei ulotu. Peittokurjenpolvi on varsinainen taituri kasvupaikan suhteen ja pärjää todella vähällä. Geranium x cantabrigiense pystyy esimerkiksi kasvamaan koivujen juurien lomassa. Minulla se kukkii hyvin, vaikka on koivujen juuristoalueella.

Suurimman ilon tästä tiiviisti ja peittävästi kasvavasta perennasta saakin paikoissa, joissa on hyvin niukasti ravinteita. Varo siis lannoittamasta sitä liikaa. Hennon vaaleanpunainen ’Biokovo’ on suosikkini meillä kasvatettavista lajikkeista. Sitä pidetään kaikkein kestävimpänä.

Tarhatyräkki on sinnikäs kuin mikä. Se sietää kuivuutta ja hyvinkin laihaa maata. Ennen tätä perennaa sanottiin kuusityräkiksi, sillä kun on hyvin kapeat neulasmaiset lehdet. Minusta ne ovat todella kauniit. Tarhatyräkit herättävätkin kukkiessaan aina ihmisten huomion. Jokainen, joka näkee sen meillä taimistolla ruukuissa, menee lähemmäs katsomaan, että mikä kasvi se oikein on. Tarhatyräkin lehdistöllä saakin kivaa ilmettä istutukseen. Sen vaaleanvihreisiin lehtiin ja keltaisiin kukkiin on kiva yhdistää esimerkiksi jokin tummalehtinen pensas tai perenna.

Euphorbia cyparissias tykkää hiekansekaisesta maasta, joka on vähän kuin metsänpohjaa. Kun sanon, että se leviää kovasti, sitä ei uskalletakaan hankkia. Mutta suosittelen kokeilemaan, sillä tarhatyräkki on loistava kasvi puutarhan hankaliin paikkoihin.

Mieti kanadanvuokolle pihassa ihan oma paikka. Se nimittäin vaatii joko rajauksen tai alueen, jossa se saa levitä rauhassa. Älä myöskään sekoita tätä ronskisti leviävää vuokkoa arovuokkoon, joka kukkii aiemmin. Kanadanvuokko on menestyjä, joka levittäytyy päästyään hyvin alkuun. Anemonidium canadense sopii hyvin esimerkiksi puiden ja pensaiden alle. Korkeus vaihtelee sen mukaan, kasvaako se kuivemmassa vai vähän rehevämmässä maassa.

Minun mielestäni kanadanvuokolla on kiva kukinta-aika. Vuokothan kukkivat yleensä hyvin aikaisin, mutta tämä vasta keskikesällä. Se myös kukkii kauan eli kaunistaa pihaa pitkään. Kanadanvuokko on vanha perenna, joka välillä oli hieman unohduksissa. Mutta nyt sitä on alettu taas käyttää enemmän, kun maanpeittokasvit ovat yleistyneet.

Ukkomansikka karkasi aikoinaan luontoon vanhoista puutarhoista. Nykyisin Fragaria moschata on hyvä maanpeitto- ja aluskasvi pihoihin. Olen nähnyt sen esimerkiksi unkarinsyreenin alla. Muurin päälläkin se olisi varmasti kivan näköinen. Pitkään kukkiva ukkomansikka on sukulaistaan ahomansikkaa isompi ja rotevampi. Ensimmäiset ukkomansikat löysimme taimistolle metsänpohjasta vuosia sitten. Kasvin käyttö on lisääntynyt 2–3 viime vuoden aikana. Sille ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään, paitsi repiä pois, jos se rönsyilee liikaa.

Ukkomansikka sopii luonnonmukaiseen puutarhaan, kuten kaikki nämä kuivan ja varjoisan paikan suosikkini. Se on kaksikotinen, joten marjomiseen pitäisi olla hede- ja emikasvit. Marjat ovat tavallista mansikkaa vaaleampia, vienosti mansikan makuisia.

Rönsyakankaali tunnettiin ennen nimellä rentoakankaali. Ajuga reptans kasvaa mattomaisesti sellaisissakin paikoissa, joissa harva perenna menestyy – omalla pihallani se kukkii pensasaidan ja omenapuun välissä. Paikka on kesällä tosi varjoisa. Rönsyakankaali onkin siitä kiva, että sen voi laittaa niin omenapuun kuin alppiruusujenkin alle, samoin metsäpuutarhaan. Se kestää todella hyvin tallaamista. Ainoa kompastuskivi on, jos lannoittaa sitä liikaa. Silloin talvenkestävyys heikkenee.

Perenna toimii mainiosti peitto- ja reunuskasvina. Vihreälehtisen peruslajikkeen lisäksi on tumma- ja kirjavalehtinen lajike, samoin vaaleanpunakukkainen lajike, jonka lehdissä on vaaleanpunaista. Lajikkeissa on sini,- violetti- ja valkokukkaisia.

Moni tuskailee, mitä tekisi avo-ojalle tontilla. Se kun ei useinkaan ole hääppöisen näköinen. Suikeroalpi on täsmäkasvi avo-ojaa somistamaan, sillä se kestää sekä ajoittaista kosteutta että kuivuutta. Lysimachia nummularia kasvaa helposti muiden yli, joten kaverina pitää olla kookkaita kasveja. Kuivassa paikassa liian innokkaasti leviävät kasvustot on helppo repiä pois, koska juuret ovat pinnassa. Olen yhdistänyt suikeroalpia lehti- ja havupensaisiin – vaikkapa koivuangervo on kiva pari.

Suikeroalpi menestyy myös keskiravinteisessa maassa, joten sitä ei tule lannoitettua liikaa. Se porskuttaa kallioillakin, jos siellä on pieniä multataskuja. Siitä voi napsia pätkiä ruukkuun juurtumaan vaikkapa koristeheinien seuraksi.

Herttavuorenkilven parhaiten puolia on, että se tuo talvisin vihreää paikkoihin, joihin sitä ei meinaa muilla kasveilla saada. Keväällä se on ensimmäisiä silmäniloja. Bergenia cordifolia tosin jakaa mielipiteet: toisten inhokkikasvi, toisten mielestä mitä ihanin. Mutta kannattaa katsoa sitä uusin silmin! Tykkään rytmittää sillä puutarhaa eli käyttää sitä ryhminä läpi pihan. Kaveriksi voi istuttaa korkeampia heiniä, kuten viiruhelpiä.

Herttavuorenkilpeä ei tarvitse olla kitkemässä ja lannoittamassa. Joskus voit lisätä multaa tyveen, ja se onkin melkein ainoa hoitotyö. Täsmäpaikka sille on maakellarin päällys – se sitoo maan kellarin päälle ja varjostaa kellarin. Kukan väri vaihtelee roosasta tummemman punaiseen ja jopa valkoiseen.