Tätä kukkataivasta on rakennettu rakkaudella 15 vuotta – puutarhassa on tuhansia kukkalajeja: osa harvinaisuuksia Alpeilta, toiset kuin tropiikista

Kun kesäpäivä on taipumassa iltaan, Marita Riskun ja Lars-Ole Barkarin puutarha on kauneimmillaan: kultasateen oksat kaartuvat polkujen ylle, sinivaleunikot kurkottelevat ilta-aurinkoon ja jasmikkeiden tuoksu tulvahtelee ympärillä.

Vaikka tontti oli alun perin kivistä metsää – ja vielä kauemmin sitten vanhaa merenpohjaa – tällaisina hetkinä se on kuin sadusta. Silloin pariskunta tapaa istahtaa terassilleen kylki kylkeen – ja vain nauttia.

– Tästä avautuu maailman paras panoraamanäkymä, meidän ikioma elokuvateatterimme, Marita sanoo.

Puutarhureina Marita ja Lars-Ole ovat keräilijöitä, kokeilijoita ja itseoppineita kasvitieteilijöitä. Heidän runsas ja kukoistava kasvikokoelmansa keskittyy erityisesti eri esikko-, alppiruusu-, pioni-, kärhö- ja iirislajeihin.

Tuhansista kukkalajeista osa on kuin tropiikista, toiset taas harvinaisuuksia suoraan Alpeilta.

Kasvaapa joukossa myös Lars-Olen itse risteyttämiä pioni- ja kärhölajeja.

– Silloin tällöin löydämme sattumalta jotain todella erikoista ihan tavallisesta taimistosta – kuten tuon harvinaisen Digiplexis-sormustinkukkaristeytyksen, Lars-Ole kertoo osoittaen persikan ja punaisen väristä kellomaista kukkaa.

Vehmaaseen kukkapuutarhaan pääsee sukeltamaan polkuja pitkin. Ne risteilevät istutusalueesta ja tunnelmasta toiseen. Puutarhan porttina on jättimäinen siirtolohkare, jonka juurella levittäytyy pehko varjosontikan (Diphylleia cymosa) viuhkalehtiä. Pian oikealla avautuu aukio, joka taas on täynnä pieniä kuvankauniita alppikukkia. Pihan reunalla solisee hiljaa puro, ja terassin viereisessä lammessa polskahtaa kala.

Miten kaikki yltäkylläisyys onkaan osattu suunnitella näin hyvin yhteen?

– Näetkö nuo kaksi kiveä tuolla polun molemmin puolin? Ne ovat päättäneet, mistä polku menee tai missä kukat kasvavat, emme me, Lars-Ole nauraa. Tontin suuret kivenjärkäleet muuraavat puutarhahuoneille seinät ja piirtävät polut luontevasti omille reiteilleen. Istutukset polveilevat nöyrästi luonnon asettamien muotojen välissä. Villi metsä on osa huolella hoidettua puutarhaa, eikä se haittaa pariskuntaa yhtään. Päinvastoin. Mustikkamättäät kypsyttelevät satoaan alppiruusujen väleissä, ja pikkulinnut tulevat aamukylvylle lammenrantaan.

– Liian tarkka puutarhasuunnittelu ei aina edes auta. Eräänkin kerran rakensin kukkapenkkiä kasvien korkeuden mukaan. Korkeat istutin tietenkin taakse ja matalat eteen. Jo seuraavana kesänä etualan kukat peittivät kaikki muut, koska ne viihtyivät juuri siinä paikassa valtavan hyvin, Lars-Ole kertoo.

– Kasvin viihtyvyyteen vaikuttaa tuhat eri asiaa. Pienilmasto voi olla kovin erilainen tässä ja vaikka vain 50 sentin päässä. Kaikki puutarhat ovat myös erilaisia. Vaikka niiden kasvuvyöhyke olisikin sama, jokin kasvi saattaa menestyä tietyssä pihassa hyvin mutta olla toisessa puhdas mahdottomuus, Marita jatkaa.

Vaikka Maritan ja Lars-Olen piha on täynnä yltäkylläistä kukoistusta, Lars-Ole on tuonut puutarhanhoitoon insinöörintarkkaa kasvitiedettä: jokaisen kasvin juurella on pieni nimilappu, josta selviää sen tieteellinen nimi. Kaikki kasvit ja kukinnat myös dokumentoidaan tarkasti kuva-arkistoihin, joita selaillaan pimeinä talvi-iltoina.

– Vuodessa kovalevylle kertyy jopa 20 000 kuvaa, hän paljastaa.

Kasvitiede on pariskunnasta hauskaa ja koukuttavaa. He tilaavat siemeniä ja taimia netistä ja vaihtelevat ystävien kanssa. Myös maailmalta pariskunta on keräillyt jos jonkinlaisia harvinaisuuksia ja jännittäviä kokeiluja, joilla ei aina ole edes suomenkielistä nimeä.

– Hauskimmat löydöt tulevat usein eurooppalaisilta toreilta. Paikalliset mummot koettavat tienata rahaa ja kaivavat puutarhastaan myyntiin mitä jännittävimpiä juurakoita, Marita kertoo.

Lars-Ole ja Marita ovat rakentaneet puutarhaansa viisitoista vuotta. Silloin Lars-Ole tuli Maritan elämään ja hurahdutti puolisonsakin puutarhan hoitoon.

– Joskus Lasse ajoi pihaan ja juoksi katsomaan ensin kukkia ja sitten vasta minua! Marita naurahtaa.

Puutarhasta ei kuitenkaan tullut suhteen kolmatta pyörää vaan yhteinen suuri rakkaus. Tunnetusti sekä puutarha että rakkaus vaativat huolenpitoa, eikä kumpikaan tarhuri kavahda työn määrää.

– Puutarhan hoito ei koskaan tunnu työltä, ainoastaan nautinnolta. Sitä vain haluaa tehdä, vaikka joutuu hikoilemaan ulkona. Joskus olemme päivän jälkeen väsyneitä, mutta jos emme tekisi mitään, olisimme varmasti vieläkin väsyneempiä, Lars-Ole uskoo.

Pariskunta suhtautuu puutarhaansa intohimoisesti mutta mutkattomasti, sillä onhan se kuin elämä: Kaikki ei aina mene kuten odottaa. Joskus tulee iloisia yllätyksiä, toisinaan vaikea talvi koettelee. Ja juuri siksi kaikki onkin niin kiehtovaa.

– Vaikka olemme tällaisia puutarhahulluja, piha opettaa meille uutta vieläkin. Ja vaikka sitä luulee tuntevansa jo lähes kaikki kasvisuvut, postista kolahtava alppikukkakuvasto saa joka kerran haukkomaan henkeä. Kyllä maailma vain on kauneutta täynnä!