Vihannesten ja yrttien esikasvatus- ja kylvökalenteri
Piha ja puutarha

Vihannesten ja yrttien esikasvatus- ja kylvökalenteri

Milloin on oikea aika esikasvattaa chiliä tai kukkakaalia? Entä mitä kasveja ehtii esikasvattaa vielä huhti- tai toukokuussa? Viherpihan näppärän kalenterin avulla esikasvatat ja kylvät yrtit ja vihannekset sopivaan aikaan.
1.3.2017
 |
Viherpiha

Kasvien kasvattaminen siemenestä saakka itse on hauskaa ja palkitsevaa. Jotkut siemenet itävät helposti, toiset taas vaativat pitkän ajan ennen kuin ne kurkistavat mullasta. Myös kylvö- ja kasvuolot vaikuttavat siihen, miten nopeasti kylvöksestä alkaa kasvaa taimia.

Milloin aloitan esikasvatuksen?

Listasimme kalenteriin yleisimpien hyötykasvien kylvöajat. Jotkut hidaskasvuiset lajit, kuten osa chileistä, vaativat todella pitkän esikasvatusajan jo tammi-helmikuulta lähtien. Tarkista aina siemenpussista, milloin kylvöä suositellaan. Tarkista myös, tarvitsevatko siemenet valoa itääkseen: silloin niitä ei peitetä.

Yrttejä taas voi kylvää iloksi ikkunalaudalle, jotta saat aikaista satoa niistä.

Monet lajit esiintyvät listassa useammassa kohdassa, koska niiden kylvöaika jatkuu useammalle kuukaudelle. Voit siis valita, milloin kylvät.

Olenko jo myöhässä?

Jos haluat aikaistaa sadon valmistumista, kylvä ja aloita esikasvatus mahdollisimman aikaisin.

Joitakin kasveja, esimerkiksi tilliä, kannattaa kylvää parin viikon välein, niin satoa saa kerätä koko kesän.

Helmi-maaliskuu

Vihanneksia:

Maaliskuu

Vihanneksia:

Yrttejä:

Huhtikuu

Huhtikuun puolivälistä alkaen maa saattaa olla jo muokattavissa Etelä-Suomessa. Osan lajeista voi silloin kylvää suoraan maahan.

Vihanneksia:

  • avomaantomaatit
  • härkäpapu (kylvä liotetut siemenet, kun maata voi muokata)
  • jäävuorisalaatti
  • kasvihuonekurkku
  • keltasipuli (Etelä-Suomessa voi myös kylvää, muuten istukassipulista toukokuussa)
  • keräkaali
  • keräsalaatti
  • kukkakaali
  • lanttu (suorakylvö avomaalle mahdollisuuksien mukaan huhti-toukokuussa)
  • lehtikaali (idätä lämpimässä, siirrä taimet viileään ja valoon)
  • parsaherne
  • parsakaali
  • pillisipuli
  • pinaatti
  • pinaattikiinankaali
  • purjo (Etelä-Suomessa suorakylvö, muualla esikasvatus)
  • retiisi (suorakylvö avomaalle mahdollisuuksien mukaan)
  • salaattifenkoli
  • soijapapu
  • villirukola (kylvä parin viikon välein).

Yrttejä:

Toukokuu

Toukokuussa ehtii vielä esikasvattaa lajeja, kuten avomaankurkkuja ja kesäkurpitsoja. Suorakylvöt alkavat Etelä-Suomessa viimeistään kuun alkupuolella, muualla sitä mukaa, kun maa on muokattavissa.

Vihanneksia:

Yrttejä:

Kesäkuu

Kesäkuussa tehdään suora- ja uusintakylvöjä. Esimerkiksi retiisiä, lehtisalaattia, villirukolaa ja tilliä voi kylvää vielä pari kertaa, jotta satokausi jatkuu mahdollisimman pitkälle.

Harso tuo lisälämpöä ja vauhtia taimettumiseen ja lisäksi se suojaa kasveja harmillisilta ötökkähyökkäyksiltä.

Vihanneksia:

Yrttejä:

4 kommenttia