Viherpiha

Basilika ruokakaupasta ikkunalle

Kasvitieteilijä

12.1.2015

Kysymys:

Ruokakaupan basilika menestymään sisällä? Olen laittanut taimia kasvivalon lähelle ja kastellut miedolla lannoiteliuoksella, istuttanut joskus kunnon multaan, uuteen ruukkuun. Aina ne nuutuvat.  

Vastaus:

Kaupasta ostetulle, valmiiksi kasvatetulle maustebasilikalle (Ocimum basilicum) käy yleensä valitettavasti juuri kuvailemallasi tavalla, tekipä sille mitä tahansa. Se on alkujaan kasvatettu tuoreeksi mausteyrtiksi hyvissä oloissa kasvihuoneessa eikä sieltä siirrettynä tahdo sopeutua asuinhuoneoloihin.

Jos haluat tuoretta maustebasilikaa, sinun kannattaa kasvattaa se itse siemenistä. Taimet sopeutuvat paremmin huoneoloihin, kun ne kasvavat jo alkujaan siellä. Basilika vaatii paljon valoa ja lämpöä viihtyäkseen, eikä se kestä kuivumista. Siemeniä voit ostaa yrttien siemeniä myyvistä kaupoista.

Maustebasilika on yksivuotinen kasvi, joten ympärivuotisesti sitä tuoreena haluavan kannattaa kylvää sekä keväällä että syksyllä uudet erät. Syksyllä ja talvella itse idätetyllekin kasville on melkeinpä pakko antaa lisävaloa, jotta se viihtyy ja jaksaa kasvaa.