Vaikka kesäinen tanssilavakulttuuri on kokenut vuosien varrella kovia, tällä hetkellä se elää ja voi hyvin, vakuuttaa tanssien vakiokävijä. Suomessa pyörähdellään tänä kesänä sadoilla lavoilla.
Seurojen talolla tanssittiin, ja haitari haikeesti soi… Melankolinen iskelmä saa monen suomalaismielen herkistymään. Kesällä tanssimusiikki ja lavojen ainutlaatuinen tunnelma houkuttavat parketille niin vanhat kuin nuoretkin.
Lavatanssin kultakaudella 1950-luvulla Suomessa järjestettiin tansseja noin kolmella tuhannella seuraintalolla ja tuhannella tanssilavalla. Tänä kesänä Suomessa tanssitaan ainakin kolmella sadalla lavalla. Perinteinen tanssipaikka on metsän siimeksessä tai järven rannalla, ja sisätiloissa ovat vain lava ja kahvila. Kaupallisten huvikeskusten lisäksi maassa on lavoja, joita pyörittävät kyläyhdistykset tai urheiluseurat talkoovoimin.
Television tanssiohjelmat lisäävät harrastusta
Vaikka niin tanssipaikkojen kuin tanssijoidenkin määrä on laskenut, harrastus elää vahvana, vakuuttaa Suomen seuratanssiliiton puheenjohtaja Päivi Mustonen.
– Ajankohtaan nähden ja ottaen huomioon, että on lama, tilanne on aika hyvä ja tanssipaikkoja löytyy aika paljon. Talvella niitä on sen sijaan valitettavasti huomattavasti vähemmän. Kesällä ahkerimmat tanssijat kiertävät lavoja seitsemänä päivänä viikossa.
Myönteisellä julkisuudella, kuten Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmalla, on ollut vaikutusta lavatanssien suosioon.
– Uusia harrastajia tarvitaan, ja mitä enemmän tanssia näytetään eri muodoissaan, sitä enemmän ihmiset kiinnostuvat siitä.
Tanssista innostuneet nuoret ovat tuoneet lavatanssikulttuuriin uutta tyyliä.
– Nuoria innostavat erityisesti jenkkitanssit, eli kädenalitanssit. Niissä on myös enemmän musiikillista tulkintaa. Huomataan, että vanhatkin kappaleet pystyy tanssimaan omilla nopeuksilla. Niin niistä saa irti liikunnallisesti paljon enemmän.
Lavatanssien tunnelmasta voi nauttia myös tanssitaidoton. Päivi Mustonen suosittelee kuitenkin vasta-alkajille tanssikurssia tueksi.
– Siitä on varmasti itsellekin iloa, jos on harjoitellut vähän talven aikana.
”Lavatanssit ovat kesän ykkösjuttu”
Yksi Suomen lavatanssikesän suosikkeja on vuoden 1986 tangokuningas Teuvo Oinas. Hänestä lavatansseissa laulaminen on kesän ykkösjuttu.
– On hienoa kun lavat aukeavat ja ”retonki heilahtaa”, kuten mestari Taipale sanoi. Lavatanssit ja niiden tunnelma ovat olleet kautta aikojen aivan ihania. Nykyään ihmiset tulevat lavalle entistä enemmän vain tanssimaan. Myös alkoholin käyttö on vähentynyt viime vuosina. En ole nähnyt päihtynyttä yleisöä vuosikausiin.
Jotkut tanssilavalla kävijöistä tulevat juttelemaan artistin kanssa.
– Onneksi tulevat! Olen Lapista kotoisin ja olen hyvin hanakka myös vastaamaan jutusteluun. Yleisö kertoo yleensä omista illan kokemuksistaan ja totta kai, jos palaute on positiivista, siitä saa voimaa kiertämiseen ja sen avulla jaksaa taas ajaa pitkiä matkoja.
Oinas kehuu olevansa hyvä tanssija mutta pitää periaatteenaan, ettei tanssi työaikana. Hän eksyy parketille harvemmin vapaallakaan. Sen sijaan hän esiintyy mielellään niin lavalla kuin lavalla.
– Se lava, jolla olen laulamassa, on tietysti aina ykkönen. Mutta joka kerta, kun tulen Helsinki-Paville, tuntuu, kuin tulisin kotiin.
Oletko menossa lavatansseihin ensimmäistä kertaa? Kuuntele Radio Novan jutut lavatanssien ja .
Uusimmat
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
20:41
Tomi Långstedt pakeni tunteitaan Thaimaan huumebileisiin – vankilahelvetti muutti kaiken
-
20:19
Taylor Swift -fanit matkaavat Ruotsiin kovin odotuksin: "Vuosisadan upein keikka"
-
20:18
HJK:lle surkea tulos Helsingissä
-
20:11
Lisääkö humaltuminen seksihaluja? "Voi poistaa estoja, mutta..."
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo kiidätetään sairaalaan
-
Lataa lisää