Vuoden 2006 Big Brotherissa nähty Kari ”Kaki” Hautoniemi työskentelee nykyään kehitysvammaisten parissa.
Katsojien suosikiksi Suomen Big Brotherin toisella tuotantokaudella syksyllä 2006 noussut Kari ”Kaki” Hautoniemi, 42, on tänä päivänä sydänkohtauksesta selvinnyt perheenisä.
Kaki poistui joulukuun alussa 2006 BB-talosta toiseksi viimeisenä, 96 päivän jälkeen.
– Big Brother oli kokemuksena kultaakin arvokkaampi. Lähdin mukaan, kun kaverit yllyttivät. En oikein edes tiennyt, minne olin menossa, Kaki muistelee MTV Viihteen haastattelussa.
– Olin itse asiassa pisimpään talossa. Menin ensimmäisenä kilpailijana BB-taloon, ”Pirpana” (vuoden 2006 Big Brother Suomen voittanut Sari Nygren) tuli taloon 1,5 tuntia minun jälkeeni ja poistui voittajana talosta kymmenen minuuttia sen jälkeen kun minut oli häädetty.
Kaki vertaa BB-talossaoloaikaa maratonjuoksuun.
– En ole juossut maratonia, mutta kun selvisi talossa loppuun asti, se oli sama fiilis. Vaikken voittanutkaan, mutta selvisin maaliviivalle asti.
Alkoiko miestä ahdistaa missään vaiheessa?
– Kauden puolivälin tietämissä alkoi ahdistaa. Siellä oltiin samojen naamojen kanssa ja se turrutti. Sitä odotti jonkinlaista ahaa-elämystä aina viikkotehtävistä ja jos niistä ei innostunutkaan, se tylsistytti entisestään, Kaki toteaa.
– Onneksi meillä oli BB-asukkaiden kesken hyvä henkilökemia. Parhaita hetkiä olivat ne, kun taloon tuli uusia asukkaita ja Remun kaltaisten vähän isompien starbojen tapaaminen.
Hurriganes-rumpalilegenda Remu Aaltonen ja Popeda-kitaristi Costello Hautamäki vierailivat Suomen Big Brotherin toisella kaudella tuomaroimassa rock-tehtävää.
– Talossa oli useita hyviä bileitä. Halloween-bileet jäivät erityisesti mieleen. Katsojatkin varmasti nauttivat, Kaki sanoo.
– Minulla on kaikki jaksot tallella kovalevyllä, mutta en ole katsonut kuin pieniä pätkiä. Kerran näytin neljävuotiaalle pojalleni pienen klipin, mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin. Ehkä joskus myöhemmässä vaiheessa.
Onko Kaki katunut Big Brotheriin lähtemistä?
– On sitä tullut kaduttuakin, etenkin sen vaikutusta ohjelman jälkeiseen elämään. Olen aina tykännyt olla niin sanotusti tirehtöörinä kaveriporukoissa, mutta julkisuuden tuomasta huomiosta en piittaa. Olen yrittänyt lihottaa itseäni ja kasvattaa partaa, ettei minua tunnistettaisi, turkulainen naurahtaa.
Kaki asteli BB-taloon niin sanotusti nobodyna ja tuli ulos julkkiksena.
– Kun talosta poistumista seuraavana päivänä poistui hotellilta, jengi kääntyi tuijottamaan. Yhtäkkiä lehdet kirjoittivat minusta. Olen miettinyt jälkeenpäin, että onneksi en ole Kimi Räikkönen. Millaista se onkaan, jos julkisuus on maailmanlaajuista. Moni julkisuuteen haluava ei välttämättä osaa ajatella julkisuuden kääntöpuolta.
– Siinä oli sellainen vaihe, että mitä tahansa teki, oli vaara, että päätyy lehteen. Se oli pahinta, kun ihmiset valokuvasivat. Jos olin vaikkapa kaverin kanssa juhlimassa ja kaverille tuli huono olo, ihmiset kuvasivat. Kysyin, että miltähän heistä tuntuisi jos kuvaisin heitä. Onhan tuo meininki onneksi rauhoittunut pahimmista ajoista, Kaki sanoo.
Kaki Hautoniemi asteli BB-taloon sinkkuna.
– Tapasin ennen taloon astumista ihanan daamin. Kun tulin pois talosta, tapasimme uudestaan. Sittemmin menimme kihloihin ja naimisiin. Nyt meillä on neljävuotias poika ja toinen pulla on uunissa.
Big Brotherin jälkeen Kaki teki päivätöidensä ohessa 2-3 juontokeikkaa viikossa. Työpaikkansa yt-neuvottelujen myötä päivätyöt loppuivat ja mies oli työttömänä. Kaki on ollut nykyisessä työssään vajaat kolme vuotta.
– Työskentelen vakituisesti autististen ja kehitysvammaisten parissa. On hienoa antaa oma panoksensa ihmisille, jotka eivät ole olleet samalla viivalla elämässä. Työ on erittäin kiinnostavaa. Kun työvuosia kertyy, voisin kirjoittaa aiheesta jonkinlaisen opuksen.
– On suuri haaste opettaa ihmisille, miten käsitellä asioita ilman väkivaltaa. En itse hyväksy väkivaltaa, mutta kehitysvammaisten parissa työskennellessä on oppinut ymmärtämään sitä. Tästä syystä minulta löydy mitään sympatiaa niin sanottuja nakkikioskitappelijoita kohtaan.
Kakin elämä oli päättyä äkillisesti viime keväänä. Mies sai sydänkohtauksen.
– Olimme perheen kanssa Minna Canthin päivänä kaupassa, kun minua alkoi närästää. Lopulta vaimoni sai puhuttua minut ympäri ja menin päivystykseen. Minulla oli lievä, pieni infarkti ja jouduin leikkauspöydälle. Rutiininomaisessa tähystysoperaatiossa tehdyn varjoainekuvauksen aikana sepelvaltimoni repesi 8,5 sentin matkalta.
– Sepelvaltimo saatiin korjattua. Kun heräsin, näkemäni kirkas valo olikin sairaalalamppu ja sairaalakaavut ympärilläni eivät olleet enkeleiden vaan leikkaushenkilökunnan päällä. Lääkärit ovat antatneet ymmärtää, että oli ihme, että selvisin.
– Siinä tuli melko spooky tunne, että enkö ehdikään sanoa hyvästejä läheisilleni. Ehdin tehdä jo tilit selväksi itseni kanssa. Toipuminen on vauhdissa, sydän on tarkastettu ja se toimii.
Kaki Hautoniemi pitää yhteyttä muihin BB-kilpailijoihin lähinnä sosiaalisen median kautta.
– Elämä on vienyt kaikkia omiin suuntiinsa. Olisi kyllä kivaa saada jengi kasaan ja mennä esimerkiksi mökille viikonlopuksi. Kenestäkään ei jäänyt mitään hampaankoloon.
Menisikö Kaki BB-taloon uudelleen?
– Ikinä ei pidä sanoa ei. Toki paljon riippuisi palkkiopotin suuruudesta ja siitä, millainen jengi olisi kasassa. Mutta ei minulla olisi sinänsä tarvetta mennä sinne enää. Se kortti on nähty.
Uusimmat
-
10:09
Ukrainassa suuri ilmahyökkäys – voimaloissa vakavia vaurioita, Puola aktivoi ilmavoimansa
-
10:06
Asiantuntija kritisoi Suomen itärajatoimia: "Joku päivä se aukeaa ja silloin se kohdataan"
-
10:05
HS: Nokia suunnittelee jopa satojen työpaikkojen vähentämistä Suomesta
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmoa höykytetään huonosta käytöksestä
-
09:49
Palaako Paavo Väyrynen puoluepolitiikkaan? "Mikään vapaa keskustelu ei nyt ole mahdollista"
-
09:34
Lewis Hamilton sai Kendall Jennerin huutamaan: "Vihaan sinua"
-
09:16
Oulun yliopiston tutkijat kehittivät koronaviruksen lisääntymisen estävän yhdisteen
-
09:10
Kansainvälinen suuretsintä: Kaksi miestä katosi Lapin erämaassa
-
09:10
Kylian Mbappé sätti itseään PSG:n fiaskosta – yksi kysymys medialta oli liikaa
-
09:05
Tampereella autokorjaamohallin tulipalo sammutettu
-
08:58
Kolme asiaa, jotka ärsyttävät suomalaisia liikenteessä – samaistutko?
-
08:55
Tanssijat pelastivat Windows95manin pulasta kriittisellä hetkellä
-
08:40
PSG:n uskomaton epäonni sai Tuomas Virkkusen epäuskoiseksi: "Se on noiduttu – ei ole todellista!"
-
08:32
Mikko Rantanen järjesteli hurjaa comebackia – Dallas Stars koki tyrmäyksen jatkoajalla
-
08:30
Teollisuustuotanto väheni maaliskuussa – taustalla muun muassa poliittiset työtaistelut
-
08:00
NBA-mestari sai jättimäiset sakot – paiskoi esineitä kohti tuomaria
-
07:57
Miten olisi ökytapahtumapaketti Pariisin olympialaisiin? Vain jos olet superrikas
-
07:56
Monet kevytyrittäjistä haavoittuvassa asemassa työelämässä – määrä kolminkertaistunut nopeasti
-
07:54
Windows95man paljastaa ongelmansa shortsien kanssa kesken esityksen: "Meinasi tulla paniikki"
-
07:43
Saako kuntosalilaitteessa istua, kun pitää taukoa sarjasta? Tämä kannattaa huomioida
-
Lataa lisää