Missä kuussa kylvetään mitäkin? Katso lista kevätkuukausien viljelytärpeistä
MTV:n Viiden jälkeen -ohjelma keräsi vinkit kylvökalenterin käyttöön. Selvisi, että joidenkin kasvien esikasvatus olisi hyvä aloittaa jo helmikuussa.
Moni miettii, että haluaisi kesäksi upean hyötypuutarhan joko pihalle tai parvekkeelle, mutta ei oikein tiedä että mistä sen kanssa pitäisi lähteä liikkeelle.
Yksi tapa lähestyä pulmaa on ottaa käyttöön kylvökalenteri. Yllättävää on, että kylvökalenterista löytyy kylvettävää jo niinkin varhaisille kuille kuin helmi- ja maaliskuulle. Taikasanana tässä onkin esikasvatus.
– Se tarkoittaa sitä, että kylvämme siemenet purkkiin kotioloissa ja odotamme, että ne kasvavat sieltä. Sitten ne koulitaan omiin ruukkuihin ja kasvatellaan niitä siellä sisällä, selittää Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Katja Uski.
Kun ilmat lämpenevät pääsevät kasvit siirtymään ulos. Sillä, milloin eri kasvit laitetaan kasvamaan on kuitenkin myös sisäolosuhteissa merkitystä. Alla olevilta Hyötykasviyhdistyksen kokoamilta listoilta voit katsoa, mitkä kasvit kuuluisi laittaa kasvamaan missäkin kuussa.
Kylvä helmikuussa
- chilit, paprikat
- latva-artisokka
- munakoiso
- laventeli ja rosmariini
- kuukausi- ja puutarhamansikat
- juuriselleri
- jättisipuli
- lamopinaatti
Kylvä maaliskuussa
- kasvihuonetomaatti
- ananaskirsikka eli karviaiskoiso
- purjo,kiinansipuli ja pillisipuli
- okra
- basilikat
- yrtti-iiso
- ajuruohot eli timjamit
- meiramit ja sitruunamelissa
- yrttiselleri
- iisoppi, ryytisalvia ja stevia
Kylvä huhtikuussa
- keräsalaatti, (amerikan)jäävuorisalaatti
- pinaatti
- salaattifenkoli
- parsaherne
- kaalit
- avomaantomaatit
- kasvihuonekurkku
- melonit
- mintut
- samettikukka
- kyntelit, meiramit, laventeli, venäjänrakuuna
Kylvä toukokuussa
- avomaankurkku,
- kesä- ja talvikurpitsat
- sokerimaissi
- salkopapu
- ruusupapu
- kiinankaali
Katso ylläolevalta videolta, miten esikasvatetut kasvit siirretään onnistuneesti ulkoilmaan. Allaolevalta videolta näet kaikki vinkit kevään kasvien viljelyyn.
Uusimmat
-
16:40
MTV seuraa: Leijonilla kasvojenpesun paikka – Suomi haastaa Kanadan
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:29
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
Lataa lisää