Pallastunturilla tapahtui maanantaina lumivyöry. Alueella oli pelastuslaitoksen mukaan kaksi ihmistä, jotka ovat turvassa. STT:n mukaan lumivyöry tapahtui merkitsemättömässä rinteessä.
Pelastuslaitoksen mukaan aluksi saatiin havainto, jonka mukaan yksi henkilö olisi jäänyt lumen alle.
Pelastuslaitos lähetti paikalle yksiköitä Muoniosta ja Kittilästä.
Lapin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Ville Rankinen kertoi aiemmin MTV Uutisille, ettei kumpikaan lumivyöryn lähellä ollut henkilö hautautunut lumeen.
Pelastuslaitoksen yksiköt ovat varmistaneet, että osalliset ovat kunnossa.
– Tässä kävi tosi onnekkaasti, Rankinen sanoi puhelimitse.
Pelastuslaitos muistuttaa maastossa liikkuvia kohonneesta lumivyöryriskistä. Lumivyöryriski on kohonnut Ylläs-Levi-Pallas-alueella, Rankinen kertoi.
Päivystävä palomestari Rankinen sanoi lumivyörykauden alkaneen poikkeuksellisen aikaisin.
– En muista, milloin olisi marraskuussa ollut lumivyöryjä, hän totesi.
Merkitsemätön rinne
Pelastuslaitos kertoo STT:lle, että laskijat laukaisivat lumivyöryn ja kauempana ollut hälytyksen tehnyt ihminen näki näiden olevan rinteessä.
Päivystävä palomestari Rankinen kertoo STT:lle, ettei laskettelijoita hautaavia lumivyöryjä juurikaan koeta Lapissa.
– Ei semmoisia, joissa ihmisiä olisi hautautunut.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Ounas-Pallaksen alueella on kohonneet lumivyöryolosuhteet tietyissä maaston muodoissa. Ylläksellä ja Levillä on vaaralliset lumivyöryolosuhteet.
Rankinen muistuttaa kohonneesta lumivyöryriskistä ja kehottaa ihmisiä liikkumaan merkkaamattomilla rinteillä pareittain.
Juttua päivitetty 27.11.23 kello 16.34. kauttaaltaan STT:n tiedoilla.
Uusimmat
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
MTV seuraa: Leijonilta hurjaa ryöpytystä! Puustinen iskee taululle 2–0
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
Lataa lisää