Luontomme on täynnä kauniita kasveja ja kukkia, jotka voivat ulkonäöstään huolimatta aiheuttaa erilaisia oireita aina ihottumasta hengenvaaraan.
Ruotsalaisen Lundin yliopiston kasviekologi Torbjörn Tyler on listannut joukon tavallisia kasveja, joiden vaarallisuudesta kaikilla pihamaallaan puuhailevilla ei ole aavistustakaan.
Käytä siis aina käsineitä ja pese kätesi huolellisesti puutarhatöiden jälkeen.
Palsternakka
Palsternakka on suosittu juures, jota voi syödä huoletta ilman ongelmia. Palsternakan lehtiä kannattaa sen sijaan varoa, sillä niistä irtoava mahla on myrkyllistä. Tämä auringonvalon kanssa reagoiva neste voi aiheuttaa iholle suuria rakkuloita, joiden paraneminen voi viedä viikkoja. Pahimmillaan ne jättävät ihoon pysyviä arpia.
Ukonhattu
Ukonhattu on yksi tunnetuimmista myrkkykasveista, jonka myrkyllisyys ei ole lainkaan liioiteltua. Tämä koskee niin luonnossa kasvavia kuin viljeltäviäkin lajeja. Ukonhatun siemenet ja juuret sisältävät akonitiinia, jota on käytetty aikoinaan myös nuolimyrkkynä. Se aiheuttaa vakavia myrkytysoireita ja voi johtaa jopa kuolemaan. Kädet tuleekin aina pestä huolellisesti kasvin koskettamisen jälkeen.
Ukonhatusta johtuvia myrkytysoireita ovat muun muassa polttava tunne suussa, kylmä hiki, näköhäiriöt ja kouristukset.
Jättiputket
Jättiputket esiintyvät monilla kasvupaikoilla aina metsistä pelloille. Tämän laajalle levinneen kasvin myrkyllisyys johtuu kasvin tuottamista auringon valolle herkistävistä yhdisteistä, jotka voivat silmiin joutuessaan aiheuttaa jopa sokeutta.
Jos kasvin mahlaa puolestaan pääsee iholle, se voi johtaa palovamman kaltaisiin rakkuloihin ja aiheuttaa punotusta. Se voi jättää ihoon myös ikäviä jälkiä, kuten arpia ja ihottumaa.
Myrkkykatko ja myrkkykeiso
Nämä kaksi kasvia ovat Suomen myrkyllisimpiä kasveja. Myrkky ei imeydy ihon läpi, mutta elimistöön päästyään se voi aiheuttaa nielemisvaikeuksia, tajuttomuutta ja hengityksen lamaantumista. Kasvin juuret ja lehdet sekoitetaan helposti syötäviin kasveihin ja juureksiin, kuten porkkanaan ja korianteriin. Älä siis koskaan syö luonnosta kasveja, joita et satavarmasti tunnista
Marunatuoksukki
Marunatuoksukki on Amerikasta Eurooppaan levinnyt kasvi, jonka siitepöly voi aiheuttaa erittäin vakavia allergisia reaktioita. Jopa ihmiset, jotka eivät muuten kärsisi allergioista, ovat saaneet oireita kyseisestä kasvista. Aggressiivisen marunatuoksukin onkin todettu aiheuttavan runsaasti allergioita ja jopa astmaa. Kasvi aiheuttaa oireita kukkiessaan myöhään syksyllä.
Mooseksenpalavapensas
Perinteisesti koristekasvina tunnettu mooseksenpalavapensas erittää eteriisiä öljyjä, jotka syttyvät helposti palamaan. Kasvia käsitellessä kannattaa pitää käsineet tiukasti kädessä, sillä auringonvalon kanssa reagoidessaan kasvineste voi aiheuttaa ihoon vakavia, viikkoja iholla kestäviä rakkuloita.
Lähde: Expressen
Uusimmat
-
16:46
Tällaisen rahapotin Olympiakomitea jakaa jääkiekolle
-
16:35
Suuri ajojahti jatkuu Ranskassa – asemiehet ja "Kärpänen" edelleen kateissa
-
16:32
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
16:29
Ruotsin olympia-asuista erikoinen soppa – megatähti Armand Duplantisin takia erikoisratkaisu
-
16:25
Slovakian pääministeriä ammuttu
-
16:25
Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin graniittinen oliivinlehti
-
16:11
Suora lähetys kello 17: Ruoka, kriisit ja terveys – katso THL:n eurovaalitentti
-
15:55
Leijonien täysin kaksikielinen hyökkääjä pääsee taas irti MM-kisoissa – näin häntä on pidetty perillä tilanteesta
-
15:52
Tre Kronorille karu takaisku – parhaana palkittu tähti sivuun joukkuekuvastakin
-
15:47
Ostitko näitä makeisia kaupasta? Erä vedetty myynnistä
-
15:33
Suomen bruttokansantuote kasvoi yllättäen – ekonomistit villiintyivät: "Tohdinko uskoa"
-
15:28
MM-yllätys: Jesse Puljujärvi tilastoykkösenä Tshekissä
-
15:23
Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy yhä – tässä uusin syy
-
15:21
Suihkemies voitti uuvuttavan oikeustaistelun urheilujättiä vastaan: "Daavid vastaan Goljat"
-
15:20
Tältä näyttää Sara Siepin mökki – osti paikan näkemättä
-
15:10
Ulkomaiset luonnonmarjanpoimijat jatkossa Suomeen työsuhteisina kausityöläisinä
-
15:01
Leijonien ykkösketjusta jo neljäs painos – näin Mikael Granlund arvioi uutta laituriaan
-
14:53
Santahaminan poliisioperaatiosta lisätietoa – ammattisotilas loukkaantui luodista
-
14:51
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
14:35
Pikkusiskoja hoitaneen 12-vuotiaan pelot osuivat oikeaan, kun äiti ei tullut kotiin – poliisille riipaiseva vetoomus
-
Lataa lisää