Riikka Pulkkinen Sanni-kohusta: "On pelottavaa, jos pienet lapset laulavat sellaisista asioista"

Kirjailija Riikka Pulkkinen julkaisee pian viidennen romaaninsa.

Riikka Pulkkisen, 36, syksyllä ilmestyvä viides romaani Paras mahdollinen maailma (Otava, 2016) ei syntynyt nopeasti. Kirjailijan edellinen romaani Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (Otava, 2014) julkaistiin kaksi vuotta sitten.

– Nyt olo on vähän hämmentynyt. Kirja lähti painoon eilen ja vielä toissapäivänä siihen tehtiin viimeiset muutokset. Aikataulu jousti onneksi sen verran vielä, että sain mukaan vielä itse saamiani viime hetken oivalluksia, Pulkkinen kertoi hiljattain MTV:lle kustannusyhtiö Otavan kirjasyksyn avajaisissa Helsingissä.

– Kun kirja lähtee painoon, siitä tulee kaipuun ja luopumisen tunne. Painoon lähtemisen jälkeinen päivä ei ole kovin ehjä eikä hehkeä. En saanut silloin paljon mitään tehtyä.

Paras mahdollinen maailma sijoittuu Berliiniin. Kustantamon esittelytekstin mukaan romaani kertoo "äidistä, joka on tehnyt peruuttamattoman virheen, isästä, joka ei löydä tietä ulos surustaan ja tyttärestä, jolle muistaminen on liian kipeää".

– Tämän romaanin kirjoittamisessa meni aika kauan. Aloitin kirjoittamisen vuonna 2012, mutta idea tuli jo kauan aikaisemmin. Monen vuoden prosessi se oli. Aktiivisin kirjoitusvaihe kesti viime vuoden elokuusta tähän elokuuhun, Pulkkinen sanoi.

– Kolme vuotta pian täyttävä tyttäreni meni vuosi sitten tähän aikaan päiväkotiin ja pääsin tekemään täysiä työpäiviä. Hänen kanssaan kaikki on mennyt hyvin. Olen päässyt maistamaan osani tyttäreni kapinahengestä ja vetämään rajoja. Ehkä jotakin siitä on vuotanut myös tähän uuteen romaaniin.

Riikka Pulkkinen kertoi lukeneensa uutisia laulajatähti Sannin musiikkivideosta, jossa alakouluikäiset lapset lauloivat artistin Vahinko-kappaletta. Asiasta nousi kohu, sillä laulun sanoitus on tulkittu käsittelevän seksiä.

– Pidän Sannin musiikista. Ensimmäinen ajatus oli, että mitä helvettiä, kuten varmaan kaikilla. Sitten mieleen alkoi tulla toisenlaisia ajatuksia. Asia on vakava. On totta, että assosiaatiot ovat hälyttäviä, kummallisia ja pelottaviakin, jos pienet ihmiset laulavat tällaisista asioista, kirjailija totesi.

– Aikuisten tehtävä on asettaa rajat ja suojella pieniä lapsia siltä, mikä ei kuulu vielä heidän maailmaansa.

Pulkkisen tyttären suosikki on Tiisu-yhtyeen Elämältä turpiin sain.

– Satuimme katsomaan televisiosta Ruisrock-taltiointia, jossa Tiisu esiintyi. Tyttäreni halusi kuulla useampaan kertaan kappaleen, jossa lauletaan, että "Turpasauna koittaa kuitenkin" ja lyödään omaan naamaan.

– Olen sitten yrittänyt selittää sitä tyttärelleni, että on ookoo tanssia ja laulaa tätä, mutta se on aikuisten vitsi, että turpasauna koittaa kuitenkin. Nämä ovat kasvatuksellisia vedenjakajia, että miten tällaiset tilanteet hoitaa.

Lue myös:

    Uusimmat