Viewing entries tagged
sipuli

Satoa & Kasvua

Keskikesä on pohjolassa. Valoa ja vettä riittää, mikä takaa valtavan kasvun. Omalla pellolla, Suomen lyhyessä ja intensiivisessä kasvukaudessa kesä-heinäkuun vaihde on hurjaa kasvun juhlaa. Samaan aikaan kitketään, sadonkorjataan ja vielä istutetaan. Myös konetöitä kuten riviväliharauksia ja biokalvopenkkejä sekä rikkaäestyksiä pitäisi tehdä, mutta pelto on sateiden jäljiltä liian märkää. Kasvien kasvu karkaa puutarhureiden käsistä. Luonnonkasvit ovat kasvaneet sateiden jälkeen hurjaa vauhtia ja peltolaisten on jälleen kerran nöyrästi hyväksyttävä, ettei luonnon kasvuvauhdissa pysy mukana. Koiranputket ja lupiinit kukkivat valkosinisinä niityillä ja rikkakasvit kasvavat korkeutta silmissä. Kesän vihreys ja vehreys on täällä. Mietin joka vuosi, miten viljelijä voisi nauttia keskikesän rytmistä ja kasvun kauneudesta, eikä vain nähdä peltotöiden suurta määrää.

Kuvat: Heidi Hovi; Kansainvälinen työleiri kitkemässä punajuuria, lantun käsiharausta ja kyssäkaalin kitkentää.

Kuvat: Heidi Hovi; Kansainvälinen työleiri kitkemässä punajuuria, lantun käsiharausta ja kyssäkaalin kitkentää.

Viljelijöiden onneksi kansainvälinen työleiri aloitti juhannuksen jälkeen kaksi viikkoisen kitkentärupeamansa jälleen pellollamme. Kvt-leirin ajankohta suunnitellaan kasvun mukaan. Monet pellon harjoittelijat jäävät juhannuksen jälkeen lomalle, samoin osuuskuntalaiset viettävät kesälomiaan. Kuitenkin kasvien päähoitotyöt sekä luonnonmukaisessa viljelyssä tärkeääkin tärkeämpi kitkentä on suoritettava heinäkuussa. Satovihanneksemme tavitsevat valoa ja luonnonkasvit eivät saa niitä liikaa varjostaa. Kitkentä on kuitenkin helpottavaa ja jopa mukavaa työtä kunhan siihen tottuu ja keskittyy: voi vain antaa käsien tehdä töitä ja pysähtyä paikoilleen, riviä ei kannata katsoa eteenpäin. Jos kääntää katseen liikaa ympärilleen, voi epätoivo vallata kitkijän. 

Nyt sadonkorjataan ensimmäisiin sadonjakoihin ennen kuin heinäkuussa hiljennytään kolmeksi viikoksi vain hoitamaan kasveja: kitkemään, käsiharaamaan, riviväliharaamaan, niittämään ja siimaleikkaamaan. Sadonjaot alkoivat juhannusviikolla ja jatkuvat kesäkuun viimeisellä viikolla. Ensimmäisissä kauden sadonjaoissa oli tarjolla isoiksi kasvaneita omia salaatteja, villiä rukolaa, mietoja, makeita kesäsipuleita, yrttimaan ruohosipuleita, lipstikkaa ja tillin varsia, kevään isoja palsternakkoja sekä maa-artisokkia, ensimmäisiä kyssäkaaleja sekä retiisejä, tuoreita vihreitä valkosipuleita sekä kausihuoneen omia basilikan taimia ja Mustosen  puutarhan raparperia. Sen sijaan omat uudet perunat eivät viileän alkukesän ja kevään takia ehtineet nyt jakoihin. Ne jaetaan sitten tauon jälkeen 26.7. jatkuvissa sadonjaoissa.

Kuvat: Mari-Johanna Rintamäki; Oman pellon kevätsipuleita, ruohosipulinippuja, tillinvarsia ja rukolaa.

Kuvat: Mari-Johanna Rintamäki; Oman pellon kevätsipuleita, ruohosipulinippuja, tillinvarsia ja rukolaa.

Palsternakkaa & Sipulia

Kausihuoneen tilli & rukolarivit

Kausihuoneen tilli & rukolarivit

Savimaa on kuivunut hyvin. Toisaalta kylmä ei vielä viikolla päästänyt otettaan keväästä eikä päästänyt kasvun voimaa kunnolla valloilleen. Istutetut taimet eivät ole kunnolla juurtuneet, kun maa on ollut niin kylmä ja yöpakkaset ovat vierailleet vielä joka yö. Tämän takia pellolla taimet kärsivät vedenpuutteesta sekä kylmästä. Kausihuoneessa kuitenkin jo itää & orastaa. Nyt lämpökäyrä näyttää onneksi nousevan.

Sipulipenkkien haravointia alkuviikosta

Sipulipenkkien haravointia alkuviikosta

Kylmästä huolimatta pyrimme pysymään kevään istutusaikataulussa, koska istutettavia ja kylvettäviä lajeja on paljon. Myös maan orgaaninen lannoitus on jatkunut savimaan kuivumisen tahdissa. Alkuviikko työstettiin paljon kasvupenkkejä ja haravoitiin savikokkareetkin vielä pois kylvön ja istutuksen tieltä. Tällä viikolla aloitettiin sipulin istutus käsin. Käsintyönnettäviä kylvöpyöriä säädettiin oikeisiin asetuksiin. Palsternakka, retiisi ja nauris kylvettiin niillä alkuviikosta ja nyt äestetään maata ensi viikon istutuksia ja porkkanan kylvöä ajatellen. Myös vanhempaa traktoriamme on päästy kevätkorjaamaan. Kevään rytmi on täällä ja jokapäiväisiin raekuuroihin on meilkeinpä tottunut. Onneksi aurinkokin on pilkahdellut aina välistä ja aamut ovat olleet kauniita kylmän yön jälkeen.

Kylvöä nipexillä, bassilla & earthwayllä

Kylvöä nipexillä, bassilla & earthwayllä

Tänä vuonna meillä on kolmea eri kokoista sipulia ja kolmea eri lajiketta. Suurimmat istukassipulit ovat juhannuksen sekä kesäkuun lopun nippusipuleita varten. Seuraava koko valmistuu heinäkuun lopussa elokuun nippuja varten ja pienimmät istukkaat ovat sitten elokuun lopun tavallista sipulia, joka ehtii tuleentua niin, ettei varsia enää hyödynnetä. Sipulimaalla on vietetty tällä viikolla monta kylmää, lumista, raekuuroista ja aurinkoista hetkeä. Tämä viikko on vaatinut lämpimiä vaatteita, sisua ja uskoa tulevaan lämpöön.

Kuva: Mari-Johanna Rintamäki; Sipulin istukasta on tällä viikolla ollut eri kokoa, paria eri väriä ja muotoa

Kuva: Mari-Johanna Rintamäki; Sipulin istukasta on tällä viikolla ollut eri kokoa, paria eri väriä ja muotoa

 

 

Comment

Valoo & lämpöö

Voikukat kukkivat maassa keltaisina ja savimaa on kuivunut. Lämpöä ja valoa on riittänyt. Viikonlopun sateita odotetaan, jotta peltoon istutetut kyssäkaalit sekä salaatit saisivat vettä ja sipulit saisivat kunnon alun kasvulleen. Tämä viikko ollaan tökitty istukassipuleita Anttilan lohkolle nelinkontin. Sinne meni kolmea erikokoista sipulia: juhannukseksi varhaissipulia, elokuuksi nippusipulia ja syksyksi ruokasipulia. Harjoittelijoidemme kanssa olemme muutaman kerran tällä viikolla kerranneet sipulin kasvuvaiheet: ensin ne kasvatetaan siemenestä pikkusipuliksi ja sen jälkeen pikkusipulista ruokasipuliksi yhden kasvukauden aikana. Lisäksi maahan ollaan kylvetty loput palsternakat ja lisää retiisiä sekä perunoita. Ensi viikon kylvöpenkkejä valmistellaan parhaillaan. Ulla istuttaa sipulia Anttilassa

GreenCare-toiminta alkoi tällä viikolla. Mielenterveyskuntoutujat jalkautuivat omalle pellolleen torstai iltapäivänä haravoimaan ja valmistelemaan istutuspenkkejä kuohkeiksi tuleville taimille. Pelto on tärkeä virkistyskäytössä. Pelto on saareke luonnonmonimuotoisuutta, lintujen laulua, elävää maata, monenmoista eliötä ja virtaavaa vettä. Peltotöissä näkee konkreettisesti  tärkeän työn jäljen ja saa keskittyä olennaiseen. Peltotyö on fyysistä, terapeuttista ja luovaa toimintaa raittiissa ilmassa. Steiner-koulun 4 luokka toi keskiviikkona pellolle kaksi hyönteishotellia luonnon monimuotoisuutta vaalimaan. He luovuttivat ylpeinä hotellit pellolle ja paikoilleen.

3 luokkalaiset luovuttavat hotellin

  1. Traktorit humisevat pellolla. Maata äestetään, lannoitetaan, taas äestetään ja penkkejä ajetaan. Ennen sateita haluaisi saada mahdollisimman paljon aikaiseksi, koska sitten ei taas tiedä koska pellolle pääsee. Peltogym eli viikkotalkoot alkoivat myös tällä viikolla ja koululaisryhmä on vieraillut pellolla. Peltoelämä niin yhteisöllinen kuin kasvullinenkin on alkanut toukokuun kasvun voimalla. Valon lisäksi lämpö on hellinyt kasvun hyvään alkuun.

Comment

1 Comment

Syyskuun aurinko

Vielä riittää valoa. Auringossa työskennellessä tulee lämmin, kun taas varjon puolella saa lisätä hattua ja hanskaa. Lämpötilat ovat toistaiseksi pysyneet kymmenen asteen lämpimämmällä puolella päiväsaikaan, yöllään ei halloja vielä ole ollut, mutta yöt ovat kuitenkin kylmiä. Se lupaa upeaa väriloistoa pellon reunoille.  

IMG_20150926_173144

Sanotaan, että halla korjaa laiskan viljelijän sadon. Mutta meidän pellolla ei laiskotella, vaan kiirellä korjataan kylmälle herkkiä vihanneksia vielä ehkä viimeisiä kertoja. Pidämme joistakin juureksista pienen tauon ja pyrimme samaan talteen vielä esim. pinaattia, kesäkurpitsaa, mangoldia ja kurkkua, jotka eivät pidä kylmästä. Näin saamme hyödynnettyä mahdollisimman hyvin pellon antaman sadon. Loppukaudella juureksia tuleekin paljon, niistä varmasti moni on tottunut jo laittamaan ruokaa. Ne ovat pullollaan ravintoaineita. Usein kuoret joutuvat kuitenkin biojätteeseen, mutta tiesittekö, että juuresten kuorista saa uunissa paahtamalla ihania sipsejä?

Edellisviikolla Oma pelto oli mukana Foodycle- tapahtumassa, joka on osa Pixelache Helsingin festivaalia "Living spaces". Festivaali on monen päivän sarja työpajoja,esityksiä ja  tapahtumia. Foodycle on tapahtuma Viikissä, jossa etsitään ratkaisuja tulevaisuuden kestävään ruokajärjestelmään.

IMG_20150923_143017 (1)

IMG_20150923_133807

Olimme Foodyclen tuottajatorilla esittelemässä ruokaosuuskuntaa ja  myymässä Oman pellon satoa. Ihmisiä ja hyviä keskusteluja oli paljon. Hieno tapahtuma,, johon ruokaosuuskunta sopii erittäin hyvin. Tapahtumassa pidettiin myös puheenvuoroja, jotka olivat toinen toistaan mielenkiintoisempia.

IMG_20150923_121935

IMG_20150923_185856

Suoraan Foodyclen torilta viljelijä lähti takaisin pellolle noutamaan satokasseja pohjois- Vantaan REKO- rinkiin Korsoon. Pellolla odottikin iloinen yllätys- iso joukko iloisia iltatalkoolaisia sipulin kimpussa. Tulipa hyvä mieli.

Olemme lähteneet mukaan kokeilemaan REKO- lähiruokarinkejä muutamilla satokasseilla. Itse tapahtuma on lyhyt, vain puoli tuntia jonka aikana ennakkotilanneet noutavat satokassinsa ja tällä kertaa mukana oli pieni määrä vihanneksia myös niille, jotka eivät olleet tehneet tilausta. Nopea ja mukava tapa saada myyntiä ja mikä tärkeintä, tavata ihmisiä, jotka asuvat peltomme lähellä!

IMG_20150923_192800

1 Comment

Comment

Heinäkuun satoa

Pellavaa ja heinäkuun kasvua Millaiselta tämä kesä maistuu? Ruokaosuuskuntalaisemme ovat voineet jälleen tällä viikolla maistella tämän kesän makua. Kesän makuja maistellaankin nyt sitten viikoittain marraskuun loppuun asti. Aurinkoisia, puolipilvisiä ja sadepäiviä kaikkia on ollut tasapainoisesti. Tässä hyvää on ollut se, ettei koko heinäkuussa ole tarvinnut sadettaa avomaata. Voimme Suomessa olla kiitollisia vesivarannoistamme. Sadonjaot jatkuivat heinäkuun kolmen viikon tauon jälkeen. Jaossa oli biodynaamisesti viljeltyä tuoretta basilikaa, oreganoa, siikliä, pehmeälehtistä keräsalaattia, lanttua tai kesäkurpitsoita, pinaattia, sipulinippuja, kyssäkaaleja ja fenkolia. Fenkoli oli jaossa ensimmäisen kerran. Fenkolimmekin on biodynaamisen siemenfirman jalostamaa vapaata lajiketta. Keväällä minulle epäiltiin, että fenkoli ei voi onnistua kuin F1-hybridistä. Vastasin tähän, että me kokeilemme ensin vapaita avopölytteisiä lajikkeita, joissa tapahtuu luonnonvalintaa ja joissa geeniperimä on rikas. Sen jälkeen voimme miettiä asiaa uudelleen. No fenkoli onnistui ja voin edelleen luottaa sisäiseen laatuun ja makumaailmaan määrän sijasta.

Oman pellon fenkoli

Oman pellon kesäkurpits

peruna kukkii 2

Oman pellon pehmeälehtistä keräsalaattia

Oman pellon lamopinaatit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Heinäkuussa on pellolla tapahtunut paljon! Sato kasvaa varmasti, mutta hitaammin viileämmän kesä- ja heinäkuun johdosta. Kasvua on tapahtunut ja heinäkuussa rikkakasvitkin ottivat oikein kunnon spurtin. Sitten ollaankin kitketty ja riviväliharattu aina sateiden antaessa periksi. Lantut, nauriit, kesäkeräkaalit, parsakaalit, kukkakaalit, kyssäkaalit ja punakaalit on kitketty heinäkuun loppupuolella. Tällä hetkellä pelastetaan purjoja. Loppusyksyn sato eli lehtikaalit, sellerit, mustajuuret ja talvikaalit odotttelevat vielä kitkentävuoroaan.

Pensaspavut kukkivat 30.7.

Pentti ja Johanna nostavat perunaa

 

 

Monien kasvien kasvua seurataan innolla ja odotetaan kypsymistä. Pienet punajuuret ja porkkanat valmistuvat ensimmäiset ehkä viikon sisällä. Pavut ovat vihdoin alkaneet kukkia eli palkojakin on odotettavissa. Kitkentä työt ja perunan nosto jatkuvat ensi sunnuntain talkoissa 2.8. Tervetuloa Omalle pellolle seuramaan kasvien kasvua ja kehitystä sekä työskentelemään luonnon parissa!

Comment

Comment

Valoa, lämpimiä tuulia ja heinän kukintaa

Oman pellon pientareiden leinikit Nykulla tällä viikolla

 

 

 

 

 

 

 

 

Pientareilla kukkivat heinät. Lämmin tuuli käy pellolla. Keltaiset leinikit kukkivat ja vihreys on täyttänyt Oman pellon. Valoa kohti kuljetaan vielä lyhyen matkaa ennen juhannuksen taitetta. Kuitenkin kasvu on kuivattavan tuulen ja viileiden ilmojen takia vielä käsissä. Luonto on kuin antanut odottaa. Normaalisti kesäkuun puolessa välissä viljelijän on vaikea löytää omaa ajatustaan valtavan kasvun huipun keskeltä. Nyt kuitenkin kasvu on maltillista, ei niin rehevää kuin yleensä ja pääkin toimii vielä.

Retiisien kitkentää tällä viikolla

Meillä starttaa sadonjako ensi viikolla. Vielä jännitetään ehtiikö odotetut kasvit kasvaa satovaiheeseen. Kasvu on tosiaan hieman paikallaan ja tuntuu kuin se olisi viikon jäljessä. Ensi viikon sadonjakoon odotetaan raparperia, maa-artisokkaa, yrttejä, salaatteja, rucolaa, retiisejä ja sipulia. Mutta vaikka omat varhaissipulit ovat vielä pieniä niin ne ovat mahtavan makeita, oikein hymy nousee kasvoille niiden naattia maistaessa. Varhaisperuna saa suosiolla taas viikon lisäaikaa, vaikka se istutettiin ajoissa ja kevyeen maahan.

Peltogym sipulimaalla

Haratut sellerit & Martta

Tällä viikolla olen ollut ylpeä harjoittelijoistamme ja kesätyöntekijöistämme. Ollaan kerrankin ajoissa kaikessa jopa kitkennöissä. Toisaalta rikat eivät ole vielä täydessä kasvussa. Sipulia kitketään jo toiseen kertaan, selleri käsiharattiin eilen ja traktoriharauskin on aloitettu. Viherlannos kylvettiin osuuskunnan vanhimpaan lohkoon tänään. Murron alkupää pääsi lepäilemään ja latautumaan täksi kasvukaudeksi. Ruisvirna sitoo ilmasta typpeä maahan ja italianraiheinä täyttää lohkon kasvulla estäen ravinne valumat. Biokalvopenkit tehtiin valmiiksi kurpitsoille, kesäkurpitsalle ja kurkuille. Pinaatteja niihin pääsikin jo kasvamaan muutama tuhat yksilöä.

Viherlannoksen kylvö 12.6.

Sunnuntaina 14.6. juhlitaan keskikesää Omalla pellolla klo 11-18. Luonto, ihminen, aurinko ja universumi ovat kuin yhtä keskikesän kasvun hetkellä. Biodynamiikassa ajatellaan, että kosmos näyttäytyy kesällä täydessä loistossaan ja kaikkine väreineen maassa.

Comment

Comment

Toukotuulet

Sipulia, punasipulia, kepasipulia, ruokasipulia, keltasipulia, isoa istukasta, pientä istukasta, salottia… Tällaisia asioita peltolaisten päässä tällä viikolla on pyörinyt. Ensin istutettiin isompia tavallisen ruokasipulin eli kepasipulin tai keltasipulin istukkaita nippusipulin tuotantoa varten. Sitten istutettiin punasipulit. Seuraavaan penkkiin tuli salottisipulia. Salottisipuli on tänä vuonna ihan uusi laji kaupunkilaisten Omalla pellolla. Salottia pidetään erittäin hienonmakuisena ja aromisena gourmet-sipulina. Sitä voi käyttää ruoassa kokonaisina tai mausteena. Salottisipuli lisääntyy jakautumalla eli se kasvattaa pikkusipuleita. Viimeisenä istutettiin vielä pienet keltasipulin istukkaat syyssipuleiksi. Salottisipuli

kepasipulit

 

 

 

 

 

 

 

Kolmasluokkalaiset tulivat innoissaan pellolle sipulin istutukseen. Siitä on jo syntynyt jokavuotinen tapa, että steiner-koulun kolmoset saapuvat istuttamaan yhden penkin sipulia. Tänä vuonna heidän jälkeensä viimeisiä sipuleita istuttivat myös Lilinkotisäätiöstä tulleet green care:läiset. Tämä kaikki tapahtui urheasti keskiviikon sateessa.

Anniina tekee 3 lk:lle ja Lilinkotilaisille istutusvakoja valmiiksi

Penkkien tasoittamista palsternakan kylvöä varten

 

 

 

 

 

 

Kylvökoneen säätöä ala Heidi & Jukka

 

Palsternakan kylvöä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sipulisavotan jälkeen siirryttiin haravoimaan eli tasoittamaan palsternakkapenkkejä. Sitten säädettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna kylvökoneet bassi ja nipex iskuun. 10 cm:n välein pitäisi saada siemen penkkiin, oikeaan syvyyteen ja tasavauhdilla. Sitten kylvöjälki olisi tasainen ja palsternakoilla olisi tilaa kasvaa suuriksi. Sen jälkeen työnnettiin, puhallettiin ja puhkuttiin. On siis hikistä hommaa tuo kylväminen käsintyönnettävällä kylvökoneella! Viikonloppua kohden saimme myös tehtyä pesu/vesipisteen. Tätä olen suunnitellut jo vuoden, Kiitos Eveliina & Pentti! Perjantai-illan auringossa sitä alkoi taas uskomaan kevääseen: kesäperuna siiklitkin saatiin vielä maahan.

Eveliina & Pentti sekä uusi vesipiste!

Siiklit valmiina peltoon!

Tällä viikolla ollaan istutettu myös pinaatin siemenet kausihuoneeseen juhannussatoa varten. Lisäksi olemme taas valmistautuneet sadepäiviä varten ja yrittäneet muokata maata oikeaan aikaan. Tämä toukokuun kosteus kyllä hankaloittaa savimaan muokkausia ja oikea aikaisuutta. Monella maanviljelijällä on varmasti toukotyöstressiä. Aikaista kevättä kompensoi nyt pitkä, viileä ja kostea loppukevät. Pellolla työskennellessä pitäisi unohtaa kevättressi, nostaa katse kohti kokonaisuutta ja työskennellä syvässä uskossa ilmojen, maan ja intuition kanssa sopusoinnussa. Silti ihmisen on vaikea antaa ohjakset taivaan tuulille ja elämän virralle. Kyllä kesä on taas askeleen lähempänä sateen jälkeen. Vihreys alkaa valtaamaan alaa ja lämpö voittaa vielä viileyden.

Comment

Comment

Loppukesä, muttei kesän loppu...

Leuto tuuli puhaltaa ja aurinko paistaa. On syyskuun puoliväli kohta. Tuntuu, että luontoäiti ottaa kiinni kesäkuun kylmiä ilmoja. Viime vuonna tähän aikaan saatiin jo ekat hallat, nyt on yölläkin yli 10 astetta. Ehkä ne omat maissitkin vielä ehtivät! Nyt maissien päissä on vaalea tukka ja sen muuttuessa tumman ruskeaksi on maissi kypsä. Oman pellon ympäristö vihertää vielä, muutamissa koivuissa näkyy häivähdys keltaista. Monet rikat viheriöivät vielä, kasvukausi pidentyy satokasveille, mutta myös rikoille ja hoitotöille. Valkoisia perhosia lepattelee siellä täällä nurmella ja pölyttäjiä surisee työn touhussa. Perholaiset purjoa kitkemässä eilen 11.9.

Kauden sesonkivihannekset muuttuvat hieman joka viikko. Kohta aloitetaan purjojen satokausi. Tällä viikolla on viimeisetkin sipulit nostettu kuivumaan pellon päälle eli sipulisavotta on kohta ohi tältä vuodelta. Noin kuukauden päivät olemme joka torstai nostaneet sipuleita kuivumaan ja laskeneet seuraavan viikon 10 - 20 kpl sipuleita jokaiselle osuuskuntalaiselle. Kyllä sipulia onkin jaettu jo juhannusviikosta asti.

Myös viimeiset kyssäkaalit on nostettu kylmiöön. Viimeisiä lanttuja makoilee pellolla siellä täällä. Ensimmäiset maan syksyiset muokkaukset on siis aloitettu. Eli, kun sato on nostettu ja pelto on tyhjä satokasvista, on aika muokata maa ja me kylvämme tänä vuonna italianraiheinää äestetylle pellolle. Se estää hiukan rikkojen tilaa ja pitää ravinteet pellossa niin ne eivät huuhtoudu vesistöihin syyssateilla. Vielä on kuitenkin vihanneksia, jotka odottavat sadonkorjuuvuoroaan, joiden satokausi ei ole vielä alkanut kuten palsternakka, mustajuuri, maissi.

Heidi punnitsee satoa jakoon

Myös perunamaalle menee nyt työtunteja. Perjantainen papujen keruu on vaihtunut perunan nostoksi, kun maakin on kuivunut niin että se kestää konetta. Timot nostettiin heinäkuussa, siikliä elokuussa ja nyt nostetaan parhaillaan nicolaa eli sitä kiinteää ja hyvää perusperunaa. Sandro ja Tomi ovat niittäneet raivaussahalla perunan varsia viikon verran, hienotyö! Tänäänkin perunamaalla on maanut muutamatuhat pottua ja pari peltolaista.

perunan nostoa 2014

Kiitos kaikille osuuskuntalaisille, Ollille, hallitukselle ja viikon sadonjakajille. Sadonjako on tärkeää työtä. Tänä vuonna uusia jakopisteitäkin on kaksi Lasipalatsi ja Kalasatama. Kalasatamassa on uusin uudistus eli kontti ja ruokapiiri. Hienoa toimintaa ja mahtavia mahdollisuuksia eli nyt pääsee nauttimaan tuotteista Kalasatamankin ruokapiirin kautta!   Ilman jokaisen meidän panosta tämä satokausi, Oma pelto, sato, jaot ja jakopisteet eivät olisi mahdollisia!

Kalasataman uusi kontti

 

Comment

Comment

Sipuleita & sadetta

Pellolla puhaltaa tuuli ja ilma ounastelee elokuun loppua. Tuulessa puun lehdet lepattavat vielä vihreinä, vaikka luonto kyllä jo valmistautuu syksyyn: kantamaan hedelmää ja kypsyttämään kesän siemenen tulevaa kevättä varten. Vieressäni näkyy putkikasveja, jotka ovat jo siementäneet ja  ruskeina heiluvat nurmen seassa. Viikko sitten lämpö muuttui sateiksi ja tämän hetkinen saldo on pellolla n. 75 milliä viikossa eli kuukauden sademäärä. Sadetta kyllä moni juures varmasti kaipasikin. Nyt ne voivat vielä kasvaa kokoa ja mehukkuutta ennen tuleentumistaan ja kuoren paksuuntumista. Virna kukkii violettina viherlannoslohkollamme, ensimmäiset harmaanvihreät purjot valmistuvat ja sipulimaalla tohina käy, vaikka yhtään sipulia ei näy. Jos oikein tarkkaan katsoo, siellä ne kultaiset sipulit ovat maanpeitossa, mutta vihreistä lehdistä ei ole enää tietoakaan. Heidi ja Anniina laittavat sipulia kuivumaan

Sipulit tuleentuivat jo viimeiset viikko sitten eli kaatoivat kellastuneet naattinsa peltoa kohden ja näin kertoivat viljelijöille lopettavansa kasvun tältä vuodelta ja olevansa valmiit sadonkorjuuseen ja kuivatukseen. Pellolla alettiin tällä viikolla nostamaan sipuleita karrelle, vaikkakin pelto oli niin märkä , ettei sitä päästy äestämään eikä sipuleita sinne nostamaan vaan tyhjensimme satokatoksen ja siellä kuivuu nyt osa sipuleista. Purjo sen sijaan kestää pellossa pienen pakkasenkin ja sen sadonkorjuuaika alkaa vasta, kun kaikki sipulit on ensin nostettu.

Härkäpapu pellossa

Myös härkäpävun sadonkorjuu on aloitettu. Viime viikolla Lasipalatsin jakopiste sai ensimmäisenä härkäpapua jakoon. Tänään pellolla kerätään lisää härkäpapuja ja papua vielä ensi viikon jakoon. Isot vihreät härkäpavut ovat biodynaamisen siemenfirman Bingenheimerin hang down lajiketta ja pienemmät ovat kontua. Härkäpavut sopivat mainiosti pohjoisiin kasvuolosuhteisiimme ja vaativat vähän lannoitusta, sillä ne ovat voimakkaita typen sitojia eli niillä on typpisymbionttibakteeri juurissa, joka kerää ilmasta typpeä maahan kasvin käyttöön. Tärkeistä maan kasvukuntoa parantavista kasveista on kyse. Härkäpapu voisi myös olla vastaus valkuaisomavaraisuuteen eli hyvä vaihtoehto tuontivalkuaisrehulle ja soijalle. Yksi suuri ongelma ruokaturvan kannalta on se, että kolmannet maat tuottavat länsimaille rehua oman ruokatuotannon sijasta ja sademetsiä tuhotaan rehuntuotannon vuoksi. Härkäpapu sopii mainiosti lyhyen kasvuaikansa ansiosta pohjolaan.

Heidi & Olli roskalavapaviljongissa

Tori kausi on myös avattu. Oma pelto vieraili viime sunnuntaina ytimessä eli Kiesman ja musiikkitalon väliin rakennetussa roskalavapaviljongissa. Pop up-ravintolapäivän kunniaksi siellä tekivät ruokaa Juuren kokit ja ruokaan pystyi ostamaan mm. Oman pellon tuotteita eli tuoretta luomuruokaa keskellä kaupunkia. Oma pelto vierailee loppukesän aikana vielä muutamissa tapahtumissa mm. Foodycle torilla Viikissä pe 5.9., missä tämän vuoden teemana on ruokaturva sekä Vantaan steiner-koulun luomuisilla keskiaikamarkkinoilla eli pellon naapurissa la 13.9. Näissä on mahdollista ostaa biodynaamisesti viljeltyjä Oman pellon tuotteita, vaikka ei olisikaan osuuskuntalainen.

Comment

Comment

Kesäkuun kasvua

Heidi kitkee sipuleita Pellon kierrossa kesäkuu on luomisen kuukausi. Kylvetään, istutetaan ja samaan aikaan yritetään pysyä luonnon kasvuvauhdissa. Porkkanat kasvoivat yhden yön aikana niin että eilen kaikissa oli vasta sirkkalehtivaihe ja tänään niissä on jo kasvulehdet. Istuttamisen lomassa on ensimmäiset kitkennät jo aloitettu. Sipulin kitkennän aloittivat Perhon 30 kokkiopiskelijaa keskiviikkona. Porkkanan riviväliliekitys on aloitettu ja ensimmäisessä kitkennässä ollaan puolivälissä.

Anniina & Martta kitkevät porkkanoita

Satokausi starttaa tänä vuonna juhannusviikolla tiistaina 17.6. Herttoniemessä ja Kalasatamassa sekä keskiviikkona 18.6. Töölössä, Vantaalla ja Lasipalatsissa. Juhannusviikon sato alkaa kypsyä. Retiiseissä näkyvät pienet pinkit juuret. Timo-perunoiden varret nostavat harsoa lehdillään, salaatit alkavat keriä ja lämpökin tuli takaisin. Myös sipulit ovat nyt hyvässä kasvussa. Kasvihuoneen pinaattien & rucoloiden valmistumista jännitetään..lamopinaatti, kun on niin hidaskasvuinen.

Omat retiisit kypsyvät harson alla

Pelto alkaa taas näyttää aika valmiilta niinkuin iltatalkoolainen eilen totesi. Kompostikin alkaa taas rakentumaan. Biodynaamisella tilalla ei pitäisi tulla jätettä vaan kaikki orgaaninen aines pitäisi pystyä palauttaa peltoon ja oppia luonnosta, missä ei jätettä synny. Kaikki, minkä satona korjaamme tai jopa rikkakasvina, meidän tulee pitää ravinnekierrossa, jotta emme riistoviljele vaan maan orgaaninen aines ja tärkeä, elävä maa-aines (humus) säilyisivät. Nyt kompostipaikka on taas merkitty ja siihen kerätään kesä olkea ja orgaanista jätettä päällekkäin niin että terve hapellinen hajotus & uudelleen rakennustoiminta(kompostointi) voivat alkaa. Myöhemmin kompostoitunut maa-aines palautetaan lantakompostin mukana pellon kiertoon. Pohdin, että jotain samaa vuodenkierrossa & viljelyssä on kuin buddhalaisten tekemissä mandaloissa, jotka kauniisti ja keskittyen tehdään ja sen jälkeen hajotetaan. Mekin luomme joka kevät kaiken uudelleen ja syksyn tullen korjaamme kaiken. Ehkä elämän rytmissä on kyse luomisesta & luopumisesta tai kaiken kierrosta. Elämän kierrossa pysymistä opetellaan kompostissa..aine vain muuttaa muutoaan.

Nykulla & kompostipaikka

Comment

Comment

Kesäkuumaa

Pellon lampi Huih, Omalla pellolla on ollut tämän viikon melkein 30 ° C joka päivä. Tuomi tuoksuu, voikukat kukkivat, puiden lehdet ovat auenneet täyteen mittaansa ja koko maisema on täynnä vihreän eri sävyjä. Sipulit ovat lähteneet hyvin kasvuun ja niille on kokeiltu pellon uutta liekitintäkin. Myös mustajuuri on itänyt hienosti. Itämisolosuhteet ovat nyt todella optimaaliset: lämpöä riittää & sadettakin saatiin. Ihan jännittää, miten liekitykset tänä vuonna onnistuvat eli voiko porkkana ja palsternakka itää alle 2 viikossa näin suotuisilla keleillä. Normaalisti porkkanan itämisaika on 2 - 3 viikkoa & palsternakan 3 - 4 viikkoa. Rikkakasvien liekitys taas perustuu siihen, että penkit liekitetään tulella juuri ennen satokasvin itämistä niin, että rikkojen kasvupisteet tuhoutuvat. Ja myöhässä ei sovi liekittää muuten pienet taimet ovat vaarassa. Kylvöjen lomassa siis aloitellaan nyt kauden ensimmäistä luonnonmukaista rikkakasvien torjuntaa.

Mustajuuren taimi

 

Överbyn harjoittelijat Maria & Sari lajittelevat siemenperunaa

Oman pellon kaikki perunat on nyt saatu maahan. Ennen pääsiäistä istutettiin jo timo. Seuraavaksi ilmojen hieman lämmettyä kylvettiin siikli ja tällä viikolla laitettiin vielä kiiinteä nicola ja pyöreä jauhoinen opera. Tänään timolta poistettiin tuplapeite eli 2-kertainen harso ja timot olivatkin jo hienosti lehdellä.

Oman pellon Timo valmiina perunan istutukseen

Tällä helteellä harso on tärkeä kosteuden säilyttäjä, niin kosteus ei pääse haihtumaan ilmaan. Pellolle tänä keväänä hankittu istutuskone pääsi istutuspuuhiin eilen oikein toden teolla. Istutettiin 3000 purjon tainta lämpimään kosteaan maahan. Torstai-illan talkoot alkoivat koneellisen purjon istutuksen päätteeksi sopivasti niin saatiin sopiva 15 - 20 cm taimiväli, kun reippaat talkoolaiset ilta-auringossa paikkausistuttivat purjorivit.

Timo kuskaa purjon taimia talkoolaisille

Comment

2 Comments

Sipulia & Sadepisaroita

Toivotaan, että yöpakkaset ovat nyt ohi. Kylmä toukokuun viikko vaihtui puolessa välissä sateeseen. Omalla pellolla on istutettu ´tökitty´ istukassipulia melkein koko viikko. Myös ensimmäiset salaatit on istutettu biokalvoon ja palsternakkapenkkejä on alettu tehdä. Pellolla olemme uskaltaneet istuttaa ja kylvää maahan hieman hallaa kestäviä lajeja kuten salaattia. Yöpakkasten ja viileiden ilmojen johdosta lämpöä rakastava varhaisperunamme timo ei ole vielä päässyt kasvuvauhtiin niin kuin ei  myöskään lämmittämättömän kausihuoneemme pinaatti & rucola. Tulevia opettajia & 3. luokkalaisia istuttamassa sipulia

Tiistaina Korsossa oli steiner-koulun opettaja- sekä varhaiskasvattaja opiskelijoita  hommissa puolipäivää oppimassa maan hoitoa ja toiset puolipäivää he olivat koulun opetuspuutarhassa töissä. Opiskelijat oppivat, että sipuli menee maahan aina juuret maata kohti 2 – 3 cm ja niska taivasta kohti niin että varsi jää näkyviin. Sipulin riviväliksi jää n. 20 cm ja istukasväliksi etusormen ja peukalon väli ´vaaksa. Tämän saman he opettivat Vantaan steiner-koulun 3. luokkalaisille, jotka opetussuunnitelmaan kuuluen tulivat tunniksi sipulin istutuspuuhiin.  Pellolta kuului ilahtuneita lasten ääniä ”tämähän on kivaa”.

Harjoittelijamme Tomi istuttaa punasipulia

Uutena lajikkeena meillä on tänä vuonna kokeilussa myös punasipuli. Se jää tavallista keltasipulia varmaan pienemmäksi, mutta toivottavasti sitä saadaan oman salaatin kaveriksi. Ensimmäiset taimet saapuivat myös tällä viikolla. Ensimmäisinä pellolle tulivat salaatin ja sellerin taimet. Sellerit jäävät vielä viikonlopun yli odottamaan istutusta, koska maa oli liian märkää loppuviikosta, että oltaisiin uutta istutuskonetta päästy kokeilemaan.  Sen sijaan salaatti pääsi maahan juuri ennen sateita, mikä helpottaa sen juurtumista. Omassa pellossa se nyt kasvaa juhannukseen saakka.

Sellerit odottavat maahan pääsyä

Heidi & salaatit

Tällä viikolla päästiin myös maan hoitoon eli vihdoin äestämään lanta & kalkki maahan. Nyt lannoitetaan vielä kanankakalla ja hienonnetaan sekä ilmastetaan maata jälleen. Pellolla tehdään kylvöpenkkejä lisää koko ajan ja niitä ihanat harjoittelijamme jaksavat huolella harata vielä paremmiksi uuden siemen kodiksi.

2 Comments

Comment

Lehtikaali-pekonisalaatti

DSCN0934 1 pussi oman pellon lehtikaalia 5 siivua pekonia 1 sipuli kourallinen cashew-pähkinöitä

Kastike: 1/2 dl kevytmajoneesia 1 rkl sitruunamehua 1/2 tl Dijon-sinappia suolaa mustapippuria

Nypi lehtikaali sopivan kokoisiksi paloiksi ja laita kulhoon. Leikkaa pekoni pieniksi neliöiksi ja paista rapsakaksi. Kuullota tämän jälkeen silputtu sipuli pekonin rasvassa.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Heitä pähkinät, pekoni, sipuli sekä kastike lehtikaalin joukkoon ja sekoittele.

Olen joskus tehnyt myös pekonitonta versiota ja hyvää on ollut sekin.

Kiitos Tiina reseptistä.

Comment

Comment

Maa-artisokkagratiini

IMG_7936 1/2 kg maa-artisokkaa 1 (ryväs)sipuli 100 g tuoretta vuohenjuustoa, esim. Syrjähyppy n. 2 dl maitoa 3 oksaa salviaa suolaa ja mustapippuria myllystä pinnalle juustoraastetta

Kuori ja siivuta maa-artisokat ohuiksi siivuiksi. Lado voideltuun laakeaan uunivuokaan juuressiivuja, sipulirenkaita, salvianlehtiä ja vuohenjuustoa kerroksittain. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja kaada lopuksi maitoa niin, että paistos lähes peittyy siihen. Huom. maito kiehuu helposti uunissa, varaa astia, jossa on kiehumisvaraa! Viimeistele paistos juustoraasteella, joka pitää lopputuloksen mehevänä. Paista uunissa noin tunti, ensimmäiset 10 minuuttia 225 asteessa ja laske sitten lämpötila noin 200 asteeseen.

Kiitos Mariaana reseptistä. Tutustu kasvisresepteihin Vihreäpöytä-kirjasta

Comment

Comment

Mehevä punajuurilaatikko

Tämä ruoka on parhaimmillaan, jos sitä on kunnolla aikaa haudutella uunissa. Laatikon voi tehdä valmiiksi vaikka edellisenä päivänä ja vain lämmittää ennen syömistä (jos vain malttaa olla syömättä heti!). OP_punajuurilaatikko

Tarvitset:

  • 3 isoa punajuurta
  • 7 keskikokoista perunaa
  • 2 pientä sipulia
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 purkin (150 g) fetaa yrttiöljyssä, esim. Apetit Classic (tai halutessasi mitä tahansa muuta juustoa: raejuustoa, homejuustoa, vuohenjuustoa jne.)
  • mustapippuria myllystä
  • 1/2 tl jauhettua muskottipähkinää
  • 1 tl suolaa
  • 2-3 dl kermaa tai kaurakermaa
  • 1/dl vettä
  • pinnalle juustoraastetta
  • paistamiseen ja vuoan voitelemiseen voita tai öljyä

OP_punajuuret

  1. Kuori ja raasta perunat ja punajuuret.
  2. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä pannulla voissa tai öljyssä muutama minuutti. Ei tarvitse paistaa pehmeäksi asti, vain sen verran, että voimakkain kirpeys taittuu ja valkosipuli tuoksuu.
  3. Voitele vuoka ja laita sinne peruna- ja punajuuriraaste sekä sipulipaistos. Mausta suolalla, pippurilla ja muskotilla. Heitä joukkoon feta öljyineen päivineen (jos tuntuu liian öljyiseltä, jätä osa öljystä käyttämättä).
  4. Sekoita ainekset keskenään.
  5. Sekoita kerma ja vesi ja kaada seos vuokaan.
  6. Raasta päälle juustoa, esim. edamia tai nuorta goudaa.
  7. Paista 200-asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia. Jos on aikaa, jätä laatikko uuniin vielä hautumaan, kun laitat uunin pois päältä. Ruoka on parhaimmillaan vartin tai puoli tuntia uunista ottamisen jälkeen.
  8. Nauti esimerkiksi suolakurkkujen ja oman pellon maissin kanssa.

Comment

Comment

Pinaatti-mangoldipiiras

OP_mangoldipiiras Ainekset:

täyte:

  • yksi sadonjaollinen pinaattia
  • 5 suurta mangoldin lehteä
  • 2 sipulia
  • 150 g fetajuustoa
  • 100 g raejuustoa
  • öljyä paistamiseen
  • suolaa

munamaito:

  • 3 munaa
  • 2 dl maustamatonta jugurttia
  • 1 dl maitoa
  • suolaa ja pippuria myllystä
  • 1 rkl sokeria
  • pohja: valmis ruisperuna-piirakkapohja tai itsetehty suolainen pohja, (esimerkiksi tällainen), rasvaa tai öljyä vuoan voitelemiseen
  • päälle: juustoraastetta, esimerkiksi edamia

OP_mangoldipiiras2

1. Huuhtele pinaatti ja mangoldi. Poista mangoldista lehtiruodin paksuin osa. Pilko molempien lehdet pieniksi paloiksi.

2. Hienonna sipulit (halutessasi myös valkosipulin kynsi tai pari).

3. Kuumenna pannulla öljyö tai voita. Kuullota ensin sipuleita hetki ja lisää pinaatti ja mangoldi. Freesaa seosta muutama minuutti, kunnes lehdet ovat hiukan pehmenneet. Mausta suolalla.

4. Voitele piirakkavuoka tai irtopohjavuoka. Halkaisijaltaan pienemmässä ja reunoiltaan korkeammassa irtopohjavuoassa piirakasta tulee hiukan mehevämpi kuin perinteisessä matalassa piirakkavuoassa.

5. Painele piirakkapohja vuokaan. Jos käytät valmista pohjaa, noin 2/3 pakettia riittää normaaliin piirakkavuokaan. Levitä kasvistäyte sekä feta ja raejuusto piirkkapohjalle.

6. Valmista munamaito: Riko kananmunien rakenne kulhossa. Lisää maito, jugurtti ja maisteet ja sekoita. Kaada seos vuokaan tasaisesti täytteen päälle.

7. Ripottele pinnalle juustoraastetta.

8. Paista 225 asteessa noin 35 minuuttia, tai kunnes juusto on hiukan ruskistunut.

9. Piirakka on parhaimmillaan haaleana, noin tunnin-parin päästä paistamisesta. Nauti salaatin seurana!

Comment

1 Comment

Kyssäkaali-porokeitto

OP_kyssakaalikeitto1 Siis mikä kyssä? Oma pelto on puskenut täysin uusia tuttavuuksia. On täytynyt – ja saanut - opetella opetella uusia reseptejä.

Kyssä oli ainakin minulle ihan uusi kaali, mutta meistä tuli heti ystäviä! Se maistuu hyvältä tuoreena raasteena ihan sellaisenaankin, mutta tällä kertaa piilotin sen soppaan.

Kyssäkaali-porokeitto

  • 2 pientä kesäkurpitsaa
  • 1 iso kyssäkaali
  • 2 sipulia
  • 150 g porosulatejuustoa
  • 1,5 kasvisliemikuutiota tai vastaava määrä liemijauhetta
  • vettä
  • Koristeeksi oman pellon yrttejä

1. Palottele kasvikset pieniksi kuutioiksi.

2. Kiehauta muutama desi vettä. Laita kiehuvaan veteen alimmaiseksi kyssäkaali, päälle sipuli ja päällimmäiseksi kesäkurpitsa. Lisää vettä niin, että kesäkurpitsat peittyvät puoliksi.

3. Lisää veteen kasvisliemijauhe tai -kuutio ja keitä, kunnes kaalit ovat pehmeitä.

4. Sekoita joukkoon kuutioitu juusto ja soseuta sauvasekoittimella.

5. Koristele oman pellon yrteillä ja herkuttele.

OP_kyssakaalikeitto2

1 Comment