Sinivuokon, kevätesikon ja käenrieskan käyttö puutarhoissa rajoittuu yleensä siihen, että ne kylvetään/istutetaan taustakasveiksi elävöittämään alueita, joihin ei suuremmin panosteta.
Tämä johtunee siitä, että niin vesseleitä kuin kevään ensimmäiset kukkaset ovatkin, niitten kukoistuskausi on kuitenkin melko lyhyt.
Seuraavassa ei käsitellä lumikelloja, talventähtiä eikä kevätlumipisaroita. Edes sinililjaakaan ei käsitellä, vaan keskitytään yhteentoista Suomessa esiintyvän luonnonvaraisen keväällä kukkivan kasvin lisäämiseen.
Asiassa on myös sikäli hienosteltu, että leskenlehti on jäänyt laskuista. Pois on myös jätetty kielo, kevättähtimö, maahumala, kevätlinnunsilmä jne., vaikka nämä monien muittenkin koristeellisina pidettyjen kasvien lailla kukkivatkin usein ”keväällä”, sis toukokuun puolella.
Lopullisen joukon muodostavat yksitoista ”kivaa” ja ”itsestäänselvää” kaikkien kaveria.
Valko- ja keltavuokko on laitettu samaan syssyyn.
Melkein kaikkien kohdalla toimii syyskylvö avomaalla. Erityistä huomiota on kuitenkin seuraavassa kiinnitetty siihen, onko tiettyä kasvia kenties kuitenkin tarkoituksenmukaisempaa lisätä jakamalla.
Mitenkään yhtenäisestä joukosta ei ole kyse. ”Tavanomaisten” kasvien lisäksi joukosta löytyy niin mukula- kuin sipulikasvejakin.
Kyseessä on kaksiosainen artikkeli. Ensimmäisessä (1-6) käsittelyyn pääsevät mukulaleinikki, valko- ja keltavuokko, kevätesikko, karhunlaukka, käenrieska ja lehtoimikkä.
Artikkelin toisessa (7-11) osassa selvitetään välit loppujen kanssa: sinivuokon, kangasvuokon, pystykiurunkannuksen, kevättaskuruohon ja kevätlinnunherneen.
1. Mukulaleinikki (Ranunculus ficaria)
Mukulaleinikki ei juuri tuota itämiskykyistä siementä, vaan leviää mukulantapaisten turvonneitten juurien sekä kasvin maanpäälliseen osaan kehittyvien itusilmujen avulla.
Kasvin lisääminen on siis melko yksiselitteistä puuhaa.
Multavaa maata ja kunnon kevätkosteutta, siinä kaikki mitä mukulaleinikki tarvitsee.
