Jääkauden jäljillä – yleistä

Lohjan maiseman perusmuodot ovat syntyneet viimeisimmän eli Veiksel-jääkauden aikana sekä sen jälkeisinä meri- ja järvivaiheina(1) . Veiksel-jääkausi alkoi noin 116 000 ja päättyi noin 11 500 kalenterivuotta sitten. Mannerjään reuna pysähtyi Etelä-Suomessa jääkauden lopulla, ja tästä syntyivät Salpausselkien reunamuodostumat noin 9000-8000 vuotta eaa (2). Jään reuna oli Lohjan alueella lounais-koillissuuntaisena. I Salpausselkä syntyi jäätikön reunan viereen, johon sulamisjoet kuljettivat maa-ainesta. Lohjanharju on juuri osa tätä I Salpausselkää. Lohjanjärven rannalla on jääkauden muistona vielä kielialtaita, jotka ovat laaksojäätiköiden kärkiosan tai mannerjään reunassa olleiden jääkielekkeiden kallioperään kaivamia kielimäisiä alueita. Kärjen kohdalla on usein glasiaalisesta materiaalista muodostunut kaareva reuna tai päätemoreeni. Näitä on esimerkiksi Aurlahden ja Ojamon alueilla (3).

Muinaisrannat

Jääkauden lopulla ollutta Itämeren vedenpinnan ylintä asemaa sanotaan korkeimmaksi rannaksi. Tällä tarkoitetaan Itämeren vanhimpien vaiheiden ylintä vedenpintaa, joka vallitsi heti mannerjään peräännyttyä. Nykyisinkin on mahdollista havaita korkeimman rannan tasolla ylimmät veden kuluttamat jäljet. Korkein ranta erottaa vedenkoskettaman eli subakvaattisen ja vedenkoskemattoman eli supra-akvaattisen alueen toisistansa (4). Itämeren rannan korkeimman rannan taso on määriteltävissä morfologisesti jään reunan eteen kerrostuneiden Salpausselkien reunadeltojen ja harjujen yhteyteen syntyneiden glasifluviaalisten deltojen, ja näiden lisäksi muiden samoihin aikoihin muodostuneiden rantamerkkien avulla (5). Korkeimman rannan piirtäminen diagrammiin yhtenäiseksi rantapinnaksi on teknisesti hyvin vaikeaa. Rannan taso on muuttunut vaiheittain jään perääntyessä alueen poikki. Tämän lisäksi korkeimman rannan sijainti vaihtelee eri alueiden maan kohoamisen nopeuden mukaan (6) .

EEM-Meri

Eem-meri oli ennen viimeistä Veiksel-jääkautta 130 000 – 115 000 vuotta sitten ollut merivaihe, joka peitti ilmeisesti Suomen läntisimmät ja eteläisimmät osat. Eem-meren pinta ulottui Itämeren piirissä nykyistä vedenpintaa korkeammalle. Fennoskandia oli tällöin saari, jonka kaakkoispuolella leveät salmet yhdistivät Itämeren sekä Tanskan salmien, että Vienanmeren kautta valtameriin.

Veiksel-jääkauden aikana olleiden jäättömien vaiheiden aikaisia merenpinnan asemia ei ole voitu Suomesta määrittää (7). Lohja oli tuolloin tiettävästi Eem-meren pinnan alla.

Baltian Jääjärvi

Baltian jääjärvi oli valtameren pinnan yläpuolelle patoutunut makeavetinen vesiallas, joka laski valtamereen Tanskan salmien kautta. Kun jäätikön reuna perääntyi Etelä-Ruotsissa, Baltian jääjärvi peitti yhä suuremman alueen ja ulottui vähitellen myös Suomenlahdelle ja Laatokalle (8). Kun jäätikkö suli, Baltian jääjärven pinta nousi, ja sen korkein ranta oli noin 150 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella (9). Lähes koko Lohja oli tuolloin veden peitossa, joten tästä vaiheesta ei ole vanhoja rantapintoja näkyvissä (10). Ranta sijaitsi silloin 1. ja 2. Salpausselällä ja niiden välimaastossa. Salpausselkä muodostui noin 8500-8300 eaa (11).

Mannerjäätikön reunan eteen kerrostuivat Salpausselät, joiden deltatasanteiden avulla on määritelty Baltian jääjärven vedenpinnan korkeudet. Baltian jääjärvivaihe päättyi 11 590 vuotta sitten, kun mannerjäätikkö suli Keski-Ruotsissa Vättern-järven länsipuolella olevan Billingenin vuoren alueelta. Koko Lohjan keskusta-alue oli tuolloin vedenpinnan alla.

Yoldianmeri ja Neitsytlinna

Itämeren yhteys valtamereen laajeni, kun mannerjäätikön reuna perääntyi Keski-Ruotsissa pohjoisemmaksi. Samalla valtameren suolainen vesi pääsi tunkeutumaan Itämereen, ja tästä syystä Itämeren ensimmäinen jääkauden jälkeinen merivaihe alkoi. Tätä vaihetta 11 590-10 800 vuotta sitten on kutsuttu Yoldiamereksi. Baltian jääjärven aikana oli kerrostunut yksinomaan lustosavea, mutta Yoldiameren aikana kerrostui ensin lustosavea ja sitten homogeenista eli tasakoosteista savea (12). Jääkauden jälkeen jään reuna vetäytyi luodetta kohti noin 8300 eaa. Billingenin salmi Keski-Ruotsissa avautui (n.8200 eaa), jolloin vedenpinta laski valtameren tasoon eli 26-28 metriä (13). Näin syntyi Yoldiameri, ja sen korkein ranta Lohjalla oli noin 100 mpy (14). Tämä lyhyt merivaihe oli suurin piirtein 10 200 vuotta sitten. Tänä aikana Lohjanharjusta oli näkyvissä nykyisen Lohjan aseman alueella noin 400 metriä pitkä pätkä ja luodon kokoinen osa nykyisellä Neitsytlinnan alueella (peruskartta 1:20 000). Vieläkin on havaittavissa neljä rantapintavyöhykettä korkeuksilla +70-120 mpy. Rantapinnat, joita on kaksi, ovat 70-100 metrissä mpy, eivät kuulu enää korkeimman rannan piiriin (15), ja varhaisempia rantapintoja Lohjalla ei ole. Lohjan asemasta pari kilometriä koilliseen on nähtävissä muinaisrantoja 112-114 metrin mpy korkeudella (16).

Salpausselkä – Reunamuodostuma

Huomattavia jääkauden jälkeisten sulamisvesien kerrostamia muodostumia ovat reunamuodostumat, jotka syntyivät jäätikköjokien seurauksina. Näitä ovat Suomessa mm. Salpausselät (I Ss, II Ss ja III Ss) ja Sisä-Suomen reunamuodostuma. Lohjanharju on osa Salpausselkä I:stä.

Reunamuodostumat syntyivät jäätikön reunan eteen rinnakkaisina deltoina tai sandureina, jotka ovat kuivalla maalla olevaa, jäätikön sulamisvesien kuljettaman hiekan tuottamaa jokisuistoalueita, tai niiden yhdistelminä, sanduri-deltoina (maaperäkartta/valokuva). Salpausselät, joista Ensimmäinen ( I SS ) ja Toinen ( II SS ) kulkevat kahtena rinnakkaisena selänteenä Etelä-Suomen poikki, ovat tällaisia kompleksireunamuodostumia. Salpausselkien proksimaaliosissa on moreenia ja usein myös suppia (harjuhautoja tai -kuoppia), kun taas distaaliosissa on pääasiassa lajittunutta ainesta, jonka paksuus voi olla useita kymmeniä metrejä.

Kun Salpausselät syntyivät 12 250—11 590 vuotta sitten, jäätikön reuna pysyi kummankin reunamuodostuman kerrostuessa paikallaan pari sataa vuotta. Ensimmäinen Salpausselkä syntyi 12 250 —12 050 vuotta sitten ja Toinen Salpausselkä 11 790-11 590 vuotta sitten. Lounais-Suomeen kerrostunut Kolmas Salpausselkä ja Pielisjärven reunamuodostuma Itä- Suomessa syntyivät 11 400-11 300 vuotta sitten. Sisä-Suomen reunamuodostuma syntyi 11 000 -10 900 vuotta sitten (17).

Anculysjärvi

Jäätikön hävitessä Itämeren altaasta salmen kynnys kohosi, koska maa kohosi Billingeninissä vedenpinnan yläpuolelle ja yhteys valtamereen katkesi. Noin 10 800 vuotta sitten patoutunutta järveä kutsutaan Ancylusjärveksi. Sen alkuvaiheessa osa Fennoskandiaa oli vielä jäätikön peitossa. Korkeimmillaan Ancylusjärven pinta oli hieman yli 10 000 vuotta sitten ennen kuin sen lasku-uoma siirtyi tulvan seurauksena Tanskan salmiin (18).

Ancylusjärven korkein ranta oli Lohjalla noin 70 mpy. Vesi nousi aluksi juuri edellä mainitulle tasolle, jolla on havaittavissa kulutustörmiä terasseineen (19). Järven toisen vedenpinnan nousun vaiheen jäljet ovat nähtävissä useina muinaisrantoina korkeusasemien +63 mpy ja +46 mpy välillä (20). Järven pohjalle kerrostui hedelmällistä savimaata ja järven pinta laski Lohjanharjun alapuolelle (21). Kauden lopulla veden pinta laski +39 mpyn:n korkeudelle (22). Ensimmäiset asukkaat saapuivat alueelle (Länsi-Uudenmaan seutukaava 1992:8-10)(23).

Litorinameri

Vedenpinta laski nopeasti koko Ancylusjärven piirissä. Samanaikaisesti valtameren pinta nousi noin 9 000 vuotta sitten, koska Tanskan salmien auetessa syntyi suora yhteys valtamerestä Itämereen, jossa alkoiheikkosuolainen Litorinameren Mastogloiamerivaihe (24). Lohjanjärvi oli tuhatkunta vuotta Litorinameren lahti, kunnes se kuroutui järveksi noin 6500 vuotta sitten (25). Kyseinen merivaihe loppui noin 4000 / 2000 vuotta sitten (26). Suurin osa Lohjan maa-alasta oli meren pinnan yläpuolella: ainoastaan Lohjanjärven rantavyöhyke oli veden alla.

Vesistön säännöstely

Ennen vesistön säännöstelyä vuonna 1952, jolloin Peltokosken voimalaitospato valmistui vuonna 1952 (27), Karjaanjokeen alkuperäinen ranta oli noin 1,5-2 metriä nykyisen keskikorkeuden yläpuolella. Vanha ranta erottuu terassina (28). Veden korkeuden muutos on tuonut maapinta-alaa eniten esille Ojamon, Aurlahden ja Hiidensalmen pohjoisosan rannassa (peruskartta 1:20 000).

Muinaisrannat ja rakentaminen Lohjan keskusta-alueella

Lohjan keskusta-alueen rakentamisessa on huomattavissa ns. inhimillinen vyöhyke, joka on perinteisen rakentamisen vyöhyke. Se on suotuisinta rakentamisen kannalta niin maaperän kuin pihojen istutusten kannalta. Tämä vyöhyke asettautuu Litorinameren + 40 mpy ja Ancylusjärven + 70 mpy:n välimaastoon. Litorinameren pohjalle aikoinaan kasaantui hienojakoista savea, mikä on rakennettavuuden kannalta hankalaa. Ancylusjärven korkeimman rannan yläpuolelle rakentaminen taasen on pihojen karuuden ja tuulisuuden kannalta huono ratkaisu.

Teksti: Karitta Laitinen

Lähteet:

1. Aartolahti, Toive, 1977. Suomen geomorfologia. Helsinki: Helsingin yliopisto, Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen opetusmonisteita 12.
2. Glückert, Gunnar, 1977. Itämeren korkeimman rannan kehityksestä Salpaus¬selkävyöhykkeessä Lohjan-Karkkilan-Lopen seudulla. Turun yliopiston Maaperägeologian osaston julkaisuja 32. Turku: Turun yliopiston Maaperägeologian osasto.Sivu 2
3. Glückert Gunnar, 1970. Vorzeitliche Uferentwicklung am ersten Salpausselkä in Lohja, Südfinnland. Turku: Turun yliopiston julkaisuja. Sarja A.II.45. Aartolahti, Toive, 1977. Suomen geomorfologia. Helsinki: Helsingin yliopisto, Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen opetusmonisteita 12. Sivu2
4. Glückert, Gunnar, 1977. Itämeren korkeimman rannan kehityksestä Salpausselkävyöhykkeessä Lohjan-Karkkilan-Lopen seudulla. Turun yliopiston Maaperägeologian osaston julkaisuja 32. Turku: Turun yliopiston Maaperägeologian osasto. Sivu 2
5. Glückert, Gunnar, 1977. Itämeren korkeimman rannan kehityksestä Salpausselkävyöhykkeessä Lohjan-Karkkilan-Lopen seudulla. Turun yliopiston Maaperägeologian osaston julkaisuja 32. Turku: Turun yliopiston Maaperägeologian osasto. Sivut 3-4
6. Glückert, Gunnar, 1977. Itämeren korkeimman rannan kehityksestä Salpausselkävyöhykkeessä Lohjan-Karkkilan-Lopen seudulla. Turun yliopiston Maaperägeologian osaston julkaisuja 32. Turku: Turun yliopiston Maaperägeologian osasto.Sivu 6
7. http://weppi.gtk.fi/aineistot/mp-opas/itameri.htm
8. http://weppi.gtk.fi/aineistot/mp-opas/itameri.htm
9. Glückert, Gunnar, 1977. Itämeren korkeimman rannan kehityksestä Salpaus¬selkävyöhykkeessä Lohjan-Karkkilan-Lopen seudulla. Turun yliopiston Maaperägeologian osaston julkaisuja 32. Turku: Turun yliopiston Maaperägeologian osasto. Sivu 10. Forsius-Nummela, Johanna, 1994. Vihdin maisemahistoriallinen selvitys. Raportti 3.3.1994. Vihti: Vihdin kunta. Sivu 18
10. Peruskartta 1:20 000.
11. Glückert, Gunnar, 1977. Itämeren korkeimman rannan kehityksestä Salpaus¬selkävyöhykkeessä Lohjan-Karkkilan-Lopen seudulla. Turun yliopiston Maaperägeologian osaston julkaisuja 32. Turku: Turun yliopiston Maaperägeologian osasto. Sivut 8 ja 10
12. http://weppi.gtk.fi/aineistot/mp-opas/itameri.htm
13. Glückert, Gunnar, 1977. Itämeren korkeimman rannan kehityksestä Salpaus¬selkävyöhykkeessä Lohjan-Karkkilan-Lopen seudulla. Turun yliopiston Maaperägeologian osaston julkaisuja 32. Turku: Turun yliopiston Maaperägeologian osasto. Sivu 112
14. Glückert Gunnar, 1970. Vorzeitliche Uferentwicklung am ersten Salpausselkä in Lohja, Südfinnland. Turku: Turun yliopiston julkaisuja. Sarja A.II.45. Sivu 12.
15. Glückert, Gunnar, 1979. Itämeren ja metsien historia Salpausselkävyöhykkeessä Uudenmaan länsiosassa. Turun yliopiston Maaperägeologian osaston julkaisuja 39. Turku: Turun yliopiston Maaperägeologian osaston. Sivut 44 ja 46
16. Glückert Gunnar, 1970. Vorzeitliche Uferentwicklung am ersten Salpausselkä in Lohja, Südfinnland. Turku: Turun yliopiston julkaisuja. Sarja A.II.45. Sivu 72
17. http://weppi.gtk.fi/aineistot/mp-opas/itameri.htm
18. http://weppi.gtk.fi/aineistot/mp-opas/itameri.htm
19. Glückert Gunnar, 1970. Vorzeitliche Uferentwicklung am ersten Salpausselkä in Lohja, Südfinnland. Turku: Turun yliopiston julkaisuja. Sarja A.II.45. Sivu 76-77
20. Glückert, Gunnar, 1986. The First Salpausselkä at Lohja, Southern Finland. Bull. Geol. Soc. Finland 58, part I, 45-55. Sivu 54
21. Forsius-Nummela, Johanna, 1994. Vihdin maisemahistoriallinen selvitys. Raportti 3.3.1994. Vihti: Vihdin kunta. Sivu 18
22. Glückert Gunnar, 1970. Vorzeitliche Uferentwicklung am ersten Salpausselkä in Lohja, Südfinnland. Turku: Turun yliopiston julkaisuja. Sarja A.II.45. Sivut 89-94
23. Länsi-Uudenmaan seutukaava 1992:8-10
24. http://weppi.gtk.fi/aineistot/mp-opas/itameri.htm
25. Forsius-Nummela, Johanna, 1994. Vihdin maisemahistoriallinen selvitys. Raportti 3.3.1994. Vihti: Vihdin kunta. Sivu 18
26. https://fi.wikipedia.org/wiki/Litorinameri
27. https://www.jarviwiki.fi/wiki/Lohjanj%C3%A4rvi_(23.021.1.001)
28. Glückert Gunnar, 1970. Vorzeitliche Uferentwicklung am ersten Salpausselkä in Lohja, Südfinnland. Turku: Turun yliopiston julkaisuja. Sarja A.II.45.Sivu 98