Ikivanha härkäpapu viihtyy myös jäykillä savimailla

0
Härkäpapu on yksi maailman vanhimmista viljelykasveista.

Härkäpapujen kasvua seuratessa hymyilyttää olla kerrankin trendikäs ja aikaansa edellä. Olen kasvattanut härkäpapua jo kauan ennen Härkiksen keksimistä ja lihansyönnin kyseenalaistamista.

Kun palstani vielä sijaitsi Ollikkalassa, tuli tarve löytää uusia kasveja niiden tilalle, jotka eivät pärjänneet haastavassa savessa. Ennestään tuntemattoman härkäpavun valitsin ihan siitä ilosta, että luin pussin kyljestä sanat viihtyy jäykillä savimailla. Sellaista ihmettä piti ilman muuta kokeilla, lajiketta nimeltä Hangdown.

Härkäpavun ”löytäminen” oli kuin pyörän keksiminen uudestaan, sillä se onkin yksi maailman vanhimmista viljelykasveista. Lähi-idässä ja Välimeren alueella sitä on viljelty tuhansia vuosia, ja Suomessakin ainakin keskiajalta alkaen. Nykymaatalouden kehittyessä härkäpavun suosio ehti hiipua, mutta arvostus on jälleen paranemaan päin soijaa korvaavan rehuviljelyn ja ilmastohuolien myötä.

Vanhoja härkäpapukantoja on yhä pienimuotoisessa viljelyssä ainakin Lappeenrannan seudulla. Kun ystävällinen ikäihminen Savitaipaleelta lahjoitti minulle pussillisen papuja, joita oli iät ajat viljelty hänen kotitilallaan, kaupan Hangdown sai tehdä tilaa maatiaiselle. Saatesanat kuuluivat: vaaksan väleinhän ne laitetaan.

Maatiaislajikkeet ovat aikojen saatossa hyvin sopeutuneet Suomen ilmastoon ja vitsauksiin. Ne ovat sinnikkäitä ja antavat anteeksi lähes kaiken, mitä kotipuutarhuri jättää tekemättä. Sato voi olla pienempi, mutta varmempi kaikissa oloissa.

Härkäpapu on vaatimaton ja helppo kasvatettava. Typensitojakasvina se tuottaa tarvitsemansa typen paitsi itselleen niin maanparannukseenkin. Itämisen jälkeen sitä ei tarvitse myöskään erityisemmin kastella, syvälle tunkeutuvat juuret löytävät kosteutta ja mureuttavat samalla maata. Kun varret ovat venyneet pitkiksi, on viisasta tukea ne langoilla, sillä kova tuuli ja sade kaatavat suuria palkoja pukkaavat kasvit hyvin helposti.

Sadonkorjuun ajankohdasta on monta mielipidettä ja makuasiaa. Ennenvanhaan pavun annettiin tuleentua loppuun asti, kasvit korjattiin kuivumaan ja kuivatut siemenet säilyivät sellaisenaan. Niistä keitettiin papurokkaa sianlihan ja ohraryynien kera. Nykyään monet korjaavat pavut nuorina ja käyttävät niitä tuoreiden herneiden tapaan. Itse pidän kultaisesta keskitiestä, oma suosikkini on aivan tuleentumisen alussa oleva papu, kun siementen väri on juuri vaihtumassa vihreästä violettiin.

Palkojen poiminta aloitetaan alimmista, sillä latvassa ne ovat nuorempaa ikäluokkaa. Palot avataan näppärin sormin, siemenet pudotetaan astiaan, ryöpätään kevyesti ja pakastetaan. Niitä voi lisätä keittoihin ja patoihin, keittää lisäkkeeksi tai marinoida salaattipöytään. Riittävä määrä palkoja on myös muistettava jättää kasveihin tuleentumaan seuraavan vuoden siemeniksi.

Ryytimaan reunalla -sarja seuraa Salon Seudun Sanomien valokuvaajan viljelypalstan kasvukautta.