Kanu-loukku kehitettiin supikoiran pyyntiä varten
Itärajan yli Suomeen levinneen haitallisen vieraslajin kannat ovat laskussa Satakunnassa
ASKO TANHUANPÄÄ
Pyhärannan ja nykyisin Raumaan kuuluvan Kodisjoen rajamailla supikoiria loukuttava Tommi Junnila harmittelee, että valokuvaajaa varten viritettyyn Kanu-loukkuun ei ole tällä kertaa jäänyt saalista. Hänen mukaansa supikanta on muutenkin ollut viime vuosina selvästi laskussa niin Satakunnassa kuin naapurimaakunnissakin eli Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla.
– Pari päivää sitten samaan loukkuun oli jäänyt supikoirapariskunta, mikä on aika harvinaista. Hyvä jos sellainen tuuri sattuu kohdalle edes kerran vuodessa, Junnila selvittää.
Reilu nelikymppinen Junnila kertoo saaneensa metsästyskortin vähän toisella kymmenellä ja samoihin aikoihin alkoi myös kahden haitallisen vieraslajin eli supikoiran ja minkin metsästys yhdessä isä-Simon kanssa.
– Isä on kertonut, että monipuolisena erämiehenä ja riistansuojelijana tunnettu Lehtosen Pena sai näiden seutujen ensimmäisen supikoiran joskus 1970-luvun alkupuolella. Ensimmäiset Kanu-loukut puolestaan saatiin kuluvan vuosituhannen alussa riistanhoitoyhdistyksen kautta, kertaa Ihoden-Vermuntilan Metsästysseuran aktiiveihin lukeutuva Junnila.
Kanu-loukku on metallirunkoinen isohko häkki, jonka verkko on valmistettu yleensä sinkitetystä teräksestä. Tommi Junnila käyttää 180x180 sentin kokoista loukkua, mutta eräliikkeistä saa halutessaan pienempiäkin. Yleinen koko sarjatuotantoloukulle on 120x200.
– Loukun perälle pistetään syötti, itse käytän aika usein peuranpäätä, joka vetää supikoiria puoleensa. Syötissä on kiinni laukaisulanka ja kun eläin lähtee vetämään syöttiä poispäin, lanka laukeaa ja loukun etureuna putoaa maahan. Verkko on niin tiheä ja lujaa tekoa, ettei edes mäyrä pysty loukusta ulos murtautumaan heikkoleukaisesta supista puhumattakaan, Junnila opastaa.
– Loukkuun jäänyt eläin lopetetaan aina ampumalla, hän lisää.
Kanu-loukun kehittäjä on nykyisin Helsingissä asuva aseseppä Kalevi Nurmentaus. Puhelimeen saatu keksijä kertoi Satakunnan Viikolle, että ensimmäiset loukun prototyypit valmistuivat 1980-luvun lopulla.
– Pelkkä loukku ei tietenkään riitä, mistä syystä kehittelin myös erilaisia syöttejä ja supeja puoleensa vetäviä hajusteita. Loukun paikkaakin kannattaa välillä vaihtaa ja samalla sisälle voi vaihtaa myös erilaisen syötin, Nurmentaus valistaa.
Tommi Junnila kertoo supikoirakannan pienentyneen lähiseuduilla selvästi muutaman viime vuoden aikana. Tästä kielivät myös loukkuun jääneiden supien määrät.
– Parhaana vuonna olen saanut loukkuun varmaankin nelisenkymmentä eläintä, mutta viime vuonna tarkka luku oli enää 14. Alkanutta vuotta ajatellen sekin varmasti vaikuttaa kantaa laskevasti, että talvi on ollut lumeton, eivätkä supikoirat ole päässeet missään vaiheessa kunnolla talviunille.
– Kantaa verottavat tietysti myös erilaiset pedot eli ilvekset, kotkat ja myös sudet. Yleisesti on puhuttu myös siitä, että supikoirillakin voi hyvin olla myös oma korona-viruksensa, joka estää kannan kasvamisen liian suureksi, miettii Junnila.
Supikoiraa samoin kuin neljää muutakin haitalliseksi luokiteltavaa vieraslajia eli minkkiä, piisamia, rämemajavaa ja pesukarhua saa valtioneuvoston viime vuoden toukokuussa antaman asetuksen mukaan pyydystää ympäri vuoden. Lajien pyyntiin ei nykyisin vaadita enää myöskään metsästyskorttia. Ainoastaan myrkyn tai sähkön käyttö on edelleen kielletty pyyntimenetelmänä.
– Supikoiraa metsästetään myös haaskalta, mutta nykyisin vähemmän kuin vielä joskus takavuosina. Tarina kertoo, että yksi kaveri ampui parhaana yönä haaskalta 26 supia ja yhden ketun, mutta sellaisiin määriin ei enää päästä. Tehokkaampi pyyntikeino onkin pysäyttävä koira, Junnila tietää.
