Heinä-elokuussa kukkivat muun muassa maitohorsma, apilat ja kanervat. Kanervan kukista saa hyvänmakuista rauhoittavaa iltateetä ja kukkia voi kuivata ja upottaa hunajaan talven varalle. Nokkosen siemensato on parhaimmillaan, joten se kannattaa korjata talteen talven varalle.
Poimulehti
Poimulehtiä on Suomessa noin 26 lajia. Yrttikäytössä niitä ei tarvitse toisistaan yrittää erottaa, mutta kokemus opettaa minkä näköiset ovat pehmeämpiä ja miellyttävimpiä käytössä.
Parhaimpia ruokakäyttöön ovat puolivarjoisilla kasvupaikoilla kasvaneet. Parhaimmillaan ne ovat silloin, kun lehdet ovat vielä suppuisia. Sateisina kesinä varsinkin vanhoihin lehtiin tulee usein härmäsientä, jolloin ne eivät kelpaa käyttöön.
Poimulehtiä on koko Suomessa niityillä, pihoilla ja pellonpientareilla. Niitä on helppo kasvattaa koriste- ja yrttitarkoituksiin pihallaan. Poimulehden kasvatuksesta voi saada uuden harrastuksen yrittäessään löytää erinäköisiä lajeja puutarhaansa ja kokeillessaan niiden käyttökelpoisuutta ruokana ja rohtona. Poimulehdistä kelpaavat sekä lehdet että kukat. Poimulehdissä on parkki- ja karvasaineita, salisyylihappoa, haihtuvia öljyjä, flavonoideja ja saponiineja.
Nuoria lehtiä voi silputa salaatiksi tai voileipien päälle, vanhemmat lehdet voi kuivata viherjauheeksi ja ripotella ruokiin ja yrttiteeseoksiin, keittää nokkosen tapaan vihanneksena tai lisätä keittoihin, patoihin, munakkaisiin, kastikkeisiin ja taikinoihin. Nuoria lehtiä voi silputa oliiviöljyyn mausteiden kera. Pieniä keltaisia kukkia voi lisätä ruokiin ja viher- ja hedelmäsalaattien koristeeksi. Lehtiä voi pakastaa, kunhan ne ensin kiehauttaa.
Perimätiedon mukaan poimulehti on nuorentava yrtti, joka tekee ikääntyneestäkin naisesta nuoren. Se sopii moniin vaivoihin, joihin tarvitaan supistavaa tai kiinteyttävää vaikutusta. Se supistaa limakalvoja, estää tulehduksia, parantaa haavoja, tyrehdyttää verenvuotoja. Sillä voi helpottaa kuukautisia edeltäviä oireita, liian runsaita kuukautisvuotoja, synnytyksen jälkeisiä vaurioita, virtsatievaivoja, virtsankarkausongelmia sekä torjua hiivasienitulehduksia. Lehdet tasapainottavat hormonitoimintaa. Lehtien syönti ja teenä juominen parantaa ruoansulatusta ja ripulia. Ulkoisesti kasvilla on ihoa hoitavaa vaikutusta piharatamon tapaan, ja sitä onkin kosmetiikkateollisuudessa kasvovesissä ja voiteissa.
Lue myös: Yrteistä apua nivelille
Suolaheinä
Pientä ja kapealehtistä ahosuolaheinää ja isompaa niittysuolaheinää on koko Suomessa, edellistä lajia tienvarsilla, kallioilla, niityillä, pelloilla, hiekka- ja sorarannoilla, jälkimmäistä rehevämmillä paikoilla, kuten niityillä, pihoilla ja lehdoissa.
Suolaheiniä viljellään monissa Euroopan maissa ja ne ovat helppokasvuisia. Kukkavarret voi katkaista, jolloin syötäviä lehtiä saa pidempään. Raakana suolaheiniä ei pitäisi syödä paria lehteä enempää niiden sisältämän oksaalihapon vuoksi, vaan ne on syytä keittää. Keitinvesi on hyvä vaihtaa kahdesti; vesi kaadetaan pois, koska oksaalihappo liukenee veteen. Sittenkin suolaheinäruoat pitää syödä maitotaloustuotteiden kanssa, koska näiden kalsium eliminoi oksaalihapon. Suurina määrinä oksaalihappo vahingoittaa munuaisia. Suolaheinissä on runsaasti A-vitamiinia, C-vitamiinia vaihtelevasti, mutta yleensä runsaasti, monia kivennäisaineita, kuten rautaa, magnesiumia, kaliumia, sinkkiä sekä antraseenejä, flavonoideja ja hieman nitraattia. C-vitamiinin vuoksi suolaheiniä on käytetty keripukkiin.
Suolaheinistä voi käyttää lehdet tai koko verson, mielellään ennen täyttä kukintaa. Niitä voi lisätä hieman salaattiin, voileiville, kermaviiliin, tuore- ja raejuustoon, yrttivoihin, tehdä kylmää tai lämmintä keittoa, kastikkeita, lisätä omeletteihin ja muhennoksiin. Ne antavat ruoalle piristävää makua. Lehtiä voi pakastaa silputtuna tai niitä voi kuivata. Aikoinaan suolaheinät ovat olleet tärkeä lisä hätäleivän aineksena, jolloin kuivattua versojauhetta lisättiin leipäjauhoihin. Suolaheinillä on piristävää ja virkistävää vaikutusta, ne lisäävät virtsaneritystä ja parantavat ruokahalua. Saman makuisia ja yhtälailla vaikuttavia ovat myös käenkaalit, joita voi muutaman lehden napostella metsässä kävellessään.
Lue myös: Tunnetko luontoäidin rohdot intiimialueen vaivoihin?
Vesiheinä
Pihatähtimöä eli vesiheinää kasvaa yleisenä rikkaruohona koko Suomessa. Runsaana ja mehevänä sitä on kosteilla, multavilla ja typpipitoisilla mailla. Vesiheinässä on runsaasti kivennäisaineita kuten rautaa, fosforia, kaliumia, piitä, kalsiumia, magnesiumia ja sinkkiä.
Tuoreessa kasvissa on melko paljon C-vitamiinia, monipuolisesti B-vitamiineja sekä saponiineja, kumariineja ja steroleja. Pula-aikoina vesiheinää on käytetty ihmisravintona, myöhemmin lähinnä eläinten ruokinnassa. Rapeana kasvina siitä voi puristaa mehua tai versoja voi käyttää tuoreena tai kuivattuna salaateissa, muhennoksissa, kastikkeissa ja keitoissa etenkin perunan kera. Kevyesti kiehautettuna tai höyrytettynä sitä voi syödä vihanneksena muiden ruokien lisänä, riisin tai voin kera.
Pihatähtimöä voi valmistaa teeksi muiden villiyrttien ohella tai kuivata viherjauheeksi. Kasvia ei kuitenkaan suositella käytettäväksi ylettömästi koska sen kemiaa ei tunneta kovin hyvin. Mehevä vesiheinä on hyödyllinen yrtti ulkoisesti ihon karheuteen ja kuivuuteen.
Peltokorte
Peltokortetta on koko Suomessa pihoilla, pelloilla, tienvarsissa, rannoilla ja korpimetsissä. Se pitää opetella visusti erottamaan muista kortteista, sillä muita lajeja ei pidä käyttää. Peltokortteella on erikseen itiötähkällinen vaaleanruskea kevätverso ja vihreä kesäverso. Paras tuntomerkki on kesäverson haaran alin nivelväli, joka on varren tuppea paljon pitempi.
Peltokortteessa on B-vitamiineja, A- ja C-vitamiinia, kivennäisaineita, ensisijassa piitä, piihappoa ja silikaatteja sekä saponiineja, runsaasti flavonoideja, hieman pyridiinialkaloideja, steroleja ja tiaminaasientsyymiä. Peltokortteen vihreästä kesäversosta voi tehdä teetä. Se on kovin mautonta ja vaatii pitkän haudutusajan. Peltokortetta onkin parempi sekoittaa maistuvampiin yrtteihin.
Paras tapa on kuivata kortetta ja käyttää lehtivihreäjauheena. Se lisää ruuan ravintoarvoa. Se on hyödyllistä luun, ihon ja sidekudoksen vahvistukseen, vahvistaa vastustuskykyä, auttaa anemiaan, heikkouteen ja mahdollisesti allergiseen nuhaan. Sitä kannattaa käyttää yskässä, lisäämään virtsaneritystä ja helpottamaan eturauhasongelmissa ja virtsankarkailussa. Suuvetenä siitä on apua ientulehduksissa. Keitteenä sillä voi hoitaa kasvojen ihoa, hautoa sormitulehduksia, torjua hiustenlähtöä, hilseilyä ja runsasta jalkahikeä. Kissat syövät mielellään peltokortetta, jonka ne erottavat mm. metsäkortteesta, jota ne eivät syö. Peltokortetta ei pidä käyttää ylettömästi, sillä sen tiaminaasi voi aiheuttaa tiamiinin eli B1-vitamiinin puutetta. Alkaloidit voivat suurina määrinä aiheuttaa hermostollisia oireita. Peltokortteella alkaloideja on kuitenkin vähän sukulaislajeihin verrattuna.
Lue myös: Hyödynnä kesän voimayrtit
Väinönputki
Väinönputkea on eniten Utsjoen Lapissa, luonnonvaraisena se on Oulun läänin eteläpuolella rauhoitettu. Se kasvaa rehevissä korvissa ja puronvarsilla. Väinönputkea on helppo kasvattaa puutarhassa, sillä se lisääntyy helposti siemenistä. Väinönputki onkin pohjolan vanhimpia viljelykasveja. Saamelaisten keskuudessa kasvi on ollut erittäin tärkeä.
Väinönputkesta voi käyttää kaikkia osia. Siinä on haihtuvaa öljyä jossa on monipuolinen koostumus, kumariineja, flavonoideja, parkkiaineita, monia happoja, paljon proteiinia ja kivennäisaineita. Siemenissä on myös steroleja. Ennen kukintaa väinönputken varret ja lehtiruodit voi hienontaa ja sokeroida keitoksi tai hilloksi tai leivonnaisten mausteeksi.
Tuoreet ja kuivatut lehdet sopivat keittojen ja salaattien mausteeksi. Lehdistä ja juurista voi tehdä simaa, siemenistä puolestaan teetä tai maustaa ruokia ja juomia. Väinönputkea käytetään Suomessa jälleen melko runsaasti ja monia valmistuotteita on saatavilla. Monen mielestä kasvi maistuu voimakkaalle, siksi se yleensä vaatii sokerin kyytipojakseen. Väinönputkihyytelö täytekakun täytteessä antaa virkistävää ja hieman erilaista makua kakulle.
Väinönputki on erinomainen ruoansulatuselimistön kuntouttaja. Se edistää ruoansulatusta ja sapen ja haiman eritystä. Se lisää virtsaneritystä ja hikoilua, irrottaa limaa ja vahvistaa yleiskuntoa. Joillekin kasvin kumariinijohdokset voivat aiheuttaa valoherkkyyttä ja ihottumaa.
Kirjoittaja on professori, kasvitieteilijä ja kasvilääkinnän asiantuntija.
Lue myös:
