Kuistin ikkuna on tulvillaan kevättunnelmaa, kun nostalgiset pelargonit virittelevät versojaan. Pelargoni on sitkeä kasvatti, kunhan tuntee kikat. Pukin Puutarha Perniössä viljelee satoja lajikkeita.
Tämän täytyy olla pelargonitaivas! Kasvihuone kylpee auringossa, ilmassa tuoksuu raikas vehreys ja muheva maa. Siellä täällä pilkahtaa jo hehkeitä värejä, vaikka kevät on vasta aluillaan. Perniöläisessä Pukin Puutarhassa eletään vuoden kiireisintä aikaa, sillä taimitilauksia on jälleen virrannut runsaasti.
Kasvien lomassa kulkeva puutarhuri Jouko Pukkion kasvattanut pelargoneja myyntiin vuodesta 1975. Mies osoittelee lajikkeita, joiden monimuotoisuus ihastuttaa. Toisten valttina on monivärinen tai kaunismuotoinen lehti ja toiset hurmaavat kukillaan tai lehtiensä aromeilla, jotka leviävät ilmaan hipaisusta. Tänäkin keväänä viljelyssä on satoja erilaisia, toinen toistaan kiehtovampia pelargoneja.
Punainen pelargoni on suomalaisten suosima kesäkukka, joka heitetään yleensä pois syksyn tullen. Astetta edistyneempi harrastaja unohtaa suosiolla massatuotetun peruspelakuun suunnaten katseensa Pelargonium-suvun valtavaan laji- ja lajikekirjoon. Kerran vanhojen ja nimekkäiden pelargonien makuun päässyt henkilö huomaa olevansa tukevasti koukussa.
”Vanhojen pelargonien charmi syntyy monesta seikasta.”
Harrastuksen hauskuus alkaa avautua, kun omalle ikkunalle hankittu räväkän punainen Winston Churchill nojaa hehkeän Madame Salleronin vihreävalkoiseen helmaan tai jättipuskaksi kesässä venyvä Cook’s Birds Egg suorastaan hukkuu hempeisiin kukkiinsa tai… Lajikkeita tekee mieli kokeilla aina vain lisää.
– Vanhojen pelargonien charmi syntyy monesta seikasta. Kasvien persoonallista kauneutta täydentävät tuhannet tarinat. Ne voivat liittyä lajikkeen löytäjään tai kehittäjään tai kasvin alkuperään ja paikkakuntaan, Pukki kertoo.
Pelargoneilla on ollut nimekkäitä ystäviä kautta aikojen Englannin hovia myöten. Perinnekasveista kiinnostuneen Fredrika Runebergin(1807–1879) lempikukka oli tuoksupelargonioihin kuuluva palsamipelargoni (Pelargonium x graveolens). Kasvin lehtiä ja kukkia käytettiin 1800-luvulla rohtona sekä juomien ja hillojen mausteena.
”Vanhan pelargonin” käsite on väljä. Yleensä sillä tarkoitetaan pitkän perinteen omaavia lajikkeita. ”Antiikkinen” pelargoni on silloin, jos sen markkinoille tulosta on kulunut yli sata vuotta.
Suomessa pelargonien viljely alkoi jo kustavilaiskaudella herrasväen kasvihuoneissa, sisäkasviksi ne ylennettiin empire-kaudella. Maaseudun rahvas alkoi kasvattaa kasvia uusbarokki- ja uusrenesanssikaudella.
Monien suomalaisten pelargonien historian alkupää on hämärän peitossa, mutta kasvi on voinut kulkea samassa suvussa vuosikymmeniä. Pukin mukaan erityisesti Itä-Suomessa on säilynyt lajikkeita.
”Otan mielelläni vastaan pistokkaita tietoineen. Näin säilytämme yhdessä arvokasta kasvi- ja kulttuuriperinnettä.”
Jotkut pelargonit ovat paenneet sodan jaloista. Sellainen on Evakko, joka päätyi Hyötykasviyhdistyksen Annalan puutarhaan Hakaniemen torilta, kun Karjalan evakko myi rajan taakse jääneessä kodissaan kasvaneen kasvin.
Evakko on nykyään erittäin haluttu perinnepelargoni. Muita luovutetun Karjalan pelargoneja ovat Muolaa ja Säkkijärveläinen.
– Yksi halutuimmista lajikkeista on Nivalasta kotoisin oleva kestävä ja terve Kaisa, jonka koristeellisia lehtiä kiertää valkoinen reuna. Kasvia on kutsuttu myös nimellä Myllärin hameenhelma, sillä lehden reuna näyttää jauhoiselta. Voimakas ja valkoinen tuplakukallinen Hillevi taas löydettiin Teijolta.
– Vaalimme suomalaisia perinnepelargoneja ja keräämme niistä tietoa. Otan mielelläni vastaan pistokkaita tietoineen. Näin säilytämme yhdessä arvokasta kasvi- ja kulttuuriperinnettä. Vihjeitä vanhoista suomalaisista lajikkeista voi lähettää esimerkiksi kautta.
– Pienessä taimipurkissa kotiin saapuva pelargoni istutetaan tavalliseen kukkamultaan, jota on kevennetty hiekalla tai kevytsoralla. Kasvi siirretään ensin mieluiten noin 9 sentin ruukkuun, ja pääteruukun sopiva koko on 13–18 senttiä. Pienten taimien latvominen edistää versomista.
Kasvi pärjää pari viikkoa mullan ravinteilla, ja lannoitus aloitetaan sen jälkeen. Täyslannoitetta annetaan kasteluveden mukana vähintään kerran viikossa, sillä pelargoni on ravinnesyöppö.
”Liika typpilannoitus kasvattaa pelkkää lehteä ja vartta kukinnan kustannuksella.”
Tärkeää on huomata, että kasvuvaiheessa kasvi tarvitsee typpipitoista lannoitusta, kukinnan vaiheessa kaliumpitoista.
– Kasvin juureen kaivetun kanankakkapanoksen kanssa saa olla varovainen, sillä liikalannoitus tappaa. Liika typpilannoitus kasvattaa pelkkää lehteä ja vartta kukinnan kustannuksella. Muutamat villilajit voivat vaatia erityisen laihaa multaa, kaktusmultaa ja soraa, jopa pieniä kivenmurikoita juurilleen.
Pikkutaimien juuret eivät kestä liikakastelua, ja muutenkin pelargoni pärjää paremmin kastelukertojen välillä kuivahtaneessa mullassa. Sisätiloista ulos siirrettävät pelargonit on ensin totutettava kevyessä varjossa tai harsolla suojattuna päivän lämpiminä tunteina.
– Pelargoni talvehtii valoissa, ilmavassa ja kuivassa paikassa, 5–8 asteessa. Kastelun tulee olla niukkaa. Jotkut ovat onnistuneet talvettamaan pimeässä kellarissa tai avonaiseen muovisäkkiin pakattuna. Silloin on oltava tarkkana, ettei kosteus mädännytä juuria, eli multa saa olla liki kuivaa, Pukki opastaa.
Keskuslämmitys ja vähäinen valo koituvat monen pelargonin kohtaloksi. Jos talvetuspaikkaa ei ole, mieluisasta kasvista kannattaa ottaa elo–syyskuussa pistokkaat, jotka asetetaan kasvamaan lisävalon alle talven ajaksi. Hyvin valoisalla ikkunalla kasvi saattaa pärjätä huonelämmössäkin, lajikkeesta riippuen.
Talvetetut pelargonit istutetaan maaliskuussa uuteen multaan. Parin kolmen viikon kuluttua kasvit leikataan noin kolmannekseen entisestä pituudestaan. Kun kasvu alkaa, kastelua voi lisätä ja samalla aloitetaan lannoitus.
Tunnetko pelakuun?
- Luonnonvarainen pelargoni kasvaa pienellä alueella Etelä-Afrikassa.
- Pelargonia tuotiin Eurooppaan 300 vuotta sitten.
- Useimmat Pelargonium-suvun risteytyksistä pohjautuvat neljään luonnonvaraiseen lajiin.
- Maailmassa tunnetaan yli 14 000 erilaista pelargonilajiketta.
- Pelargoni levisi Suomeen 1600–1700-luvuilla, aluksi herraskartanoihin, sitten torppiin.
- Lisää lajikkeita jalostetaan jatkuvasti. Risteyttäjien haasteena on kirkas keltainen ja sininen väri.
- Pelargonit voidaan nimetä ja jakaa moniin ryhmiin: ruusunnuppupelargonit, tähtipelargonit, sormipelargonit, kaktuspelargonit, tulppaanipelargonit, koristelehtiset pelargonit, kääpiöpelargonit, miniatyyripelargonit, mikrominiatyyripelargonit, riippapelargonit, jalopelargonit, enkelipelargonit, uniikkipelargonit, tuoksupelargonit, luonnonpelargonit.
- Pelargonium-nimi on johdettu kreikankielen pelargos-sanasta, joka tarkoittaa haikaraa ja viittaa kasvien siementen rakenteeseen.
Kasvata upea runko- tai köynnöspelargoni
- Valitse voimakaskasvuisia lajikkeita, kuten Mårbacka, King of Denmark, Hillevi tai Wantirna. Tuoksupelargoneista sopivia ovat esimerkiksi Graveolens, Torento tai Charity. Köynnöstäväksi sopii esimerkiksi Platinum.
- Valitse mahdollisimman suora taimi, jota ei latvota.
- Hanki suurehko ja painava ruukku. Työnnä tukikeppi heti paikalleen.
- Poista sivuversot, sido pehmeällä niinellä tai narulla kasvi tukikeppiin.
- Latvo, kun kasvi on halutun pituinen, esimerkiksi 70–80 cm.
- Tavoite: latvaan pyritään saamaan 4–5 versoa, jotka typistetään 3–4 lehden takaa.
- Aikataulu: rungollisen kasvatus kestää kaksi kasvukautta.
