RAILI SUOMINEN
- Pitkä monologini elokuvan alussa oli todella vaikea. Niin vaikea, ettei kuvausta edeltäneenä yönä uni tullut silmään, näyttelijä Hannu-Pekka Björkman sanoo muistellessaan kohtausta, jossa hän Eläville ja kuolleille -elokuvassa kertoo poliiisilaitoksella nuoremman poikansa tapaturmaisesta kuolemasta. Kohtaus on kuvattu tiiviinä lähikuvana, ja katsoja voi lukea isän kasvoilta koko tapahtuman traagisuuden.
- Se kuvattiin yhtenä ottona. Tein sen tekniikalla ilman tekniikkaa luottaen intuitiooni. Varmasti kohtauksen tekeminen olisi ollut vieläkin vaikeampaa, mikäli oma poikani olisi syntynyt ennen kuvauksia. Nyt en kestä katsoa lasten kärsimystä edes kuvista, Björkman jatkaa. Hänen ja näyttelijä Minna Haapkylän poika on nyt kolmen kuukauden ikäinen.
Kari Paljakan ohjaama Eläville ja kuolleille perustuu todelliseen, vuonna 1986 pietarsaarelaiselle Karfin perheelle sattuneeseen tapaukseen, jossa perheen nuorempi poika sai surmansa autopalossa.
- Näin televisiosta 1990-luvun lopulla Melita Tulikouran FST:lle tekemän dokumenttihaastattelun, jossa Gösta ja Marita Karf kertoivat surutyöstä, jonka he olivat käyneet läpi poikansa kuoleman jälkeen. Kiinnostuin tapahtumasta ja otin heihin yhteyttä kertoen haluavani tehdä heistä elokuvan. Tuossa tv-haastattelussa he pystyivät ihmeellisen selkeäsanaisesti jäsentämään tuntojaan ja kertomaan vaikean surutyönsä vaiheista. Heidän tarinansa kosketti senkin vuoksi, että itse olin menettänyt kaksi veljeäni eri onnettomuuksissa ja kykenin nyt, itsekin isänä, paremmin ymmärtämään oman äitini tuskan. Entä jos tämä tapahtuisi itselleni, Kari Paljakka toteaa.
Keski-iän kriisi
Paljakka paljastaa, että ensimmäisen pitkän elokuvansa Veturimiehet heiluttaa jälkeen hän oli kyllästynyt koko alaan ja itseensä. - Ehkä se oli keski-iän kriisiä.
Kuitenkin hän oli menestynyt alalla hyvin ja voittanut mm. Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla Risto Jarva -palkinnon lyhytelokuvallaan Sadetanssi ja ohjannut televisiolle sarjan Lottovoittajien maa.
Työskenneltyään välillä tuottajana AVEK:ssa Paljakka oli taas kypsä tekemään elokuvan. - En mitään viihdettä, vaan elokuvan, joka pyrkisi kertomaan oikeista asioista, hän sanoo. Hänellä oli elokuvakäsikirjoitus jo pitkälle mietittynä ja kun hän sai tuottajakseen Aki Kaurismäen tuotantoyhtiön Sputnik Oy:n, hän alkoi hioa käsikirjoitusta yhdessä Karfin perheen kanssa.
- Kävin Pietarsaaressa lukemassa heille käsikirjoituksen eri versioita ja kuuntelemassa heidän kommenttejaan. Ja kirjoitin taas, yhä uudelleen.
- Usein suru nostaa pintaan myös muita menetyksiä ja suruja, joiden käsitteleminen on jäänyt kesken tai ne on vaiettu ikäänkuin niitä ei olisi ollutkaan. Niin tämänkin elokuvan perheelle kävi. Tervehtyäkseen ihmisen on kuitenkin käytävä suruprosessi läpi, Paljakka jatkaa.
Turvaverkot pettivät
Ohjaajan 9-vuotias Johannes-poika näyttelee elokuvassa Jaakon (Hannu-Pekka Björkman) ja Marjan ( Katja Kukkola ) Timo-poikaa, joka vanhempiensa tavoin reagoi voimakkaasti pikkuveljensä kuolemaan.
- Suru ja suremattomuus ovat yksilöllisiä. Lapsen suru saattaa ilmetä esimerkiksi koulussa poikkeavana käytöksenä kuten tapahtuu Timolle. Oikea ratkaisu ei kuitenkaan ole siirtää tätä tarkkailuluokalle vaan ohjata terapiaan.
Kari Paljakka kertoo Marita Karfin tapelleen aikansa löytääkseen pojalleen ymmärtävän, oikean psykiatrin.
- Uskomatonta, miten tällaisissa tapauksissa yhteiskunnan turvaverkot pettävät, Paljakka sanoo, mutta muistuttaa miten juuri Karfin perhettä kohdanneesta onnettomuudesta - niin yksittäinen tapaus kuin olikin, maan kattava kriisiterapia sai alkunsa, ja nythän siitä on puhuttu julkisuudessa enemmän kuin koskaan.
- Haluan, että ihmiset elokuvan nähtyään voivat allekirjoittaa sen, että surun voi voittaa ja että aina on olemassa toivoa. Elämä jatkuu. On voitettava pelkonsa, sillä ennemmin tai myöhemmin menetys ja luopuminen koskettavat meitä kaikkia.
Elokuva on esitetty myös lapsensa menettäneiden vanhempien yhdistys Käpy ry:n jäsenille. He ovat pitäneet elokuvan käsittelemiä tuntemuksia hyvin totuudenmukaisina. Moni jäi elokuvan jälkeen keskustelemaan oman surutyönsä vaiheista sanoen niiden olleen hyvin samanlaisia kuin elokuvan perheen kokemukset.
Hätä omasta lapsesta
Elokuvassa poikansa menettäneen äidin sisarta näyttelevä Mari Rantasila tunnustaa elokuvan aiheen koskettaneen häntä syvästi. Hänellä itsellään on kuusivuotias poika.
- Minulle elokuvan kohtauksista koskettavin - tunteiden tasolla - olivat hautajaiset. Se oli niin todellinen. Kun en heti töiden jälkeen saanut poikaani yhteyttä puhelimella hätäännyin ihan hirveästi, vaikka pohjimmiltani tiesin hänen olevan hyvissä käsissä mökillä.
Syksyllä televisiossa alkaa 10-osainen sarja Jako kahtia , jossa Rantasilalla on jälleen iso tv-rooli. Hän nauraa, että ihmiset muistavat hänet yhä Kotikadusta , jossa hän näytteli Teemu Luotolan tyttöystävää.
Moni on tullut kysymään, miksi saatoin jättää Teemun. Näissä pitkissä sarjoissa on se pelko, että näyttelijä ja tämän esittämä rooli menevät ihmisten mielissä sekaisin. Toivottavasti niin ei käy uudessa sarjassa, joka kertoo kaksosista ja heidän kohtalostaan vanhempien erotessa.
Rantasila kertoo tulevansa seuraavan kerran Turkuun huhtikuun 9. päivänä, jolloin hänellä on konsertti Linnateatterissa.
Katja Kukkolalle Marjan osa on ensimmäinen suuri elokuvarooli. Hän kertoo jännittäneensä, miten selviytyy siitä.
- Nyt kun olen nähnyt elokuvan, olen tosi tyytyväinen. Mielestäni olemme tavoittaneet sen, mihin ohjaaja on pyrkinyt. Ehkä kun katson elokuvan seuraavan kerran tarkemmin alan löytää omasta työstäni virheitä. Niin käy aina.
Päätyönään Kukkola näyttelee helsinkiläisessä Takomo-teatterissa.
Elokuva on kuvattu Lohjalla ja Karjaan seudulla.
Eläville ja kuolleille -elokuvan Suomen ensi-ilta on 18.2. 2005.
