Markus Konttinen, The Island of Colour ja Erika Adamsson, In those Moments.
Makasiini Contemporary 23.4. saakka.
Lahtelaissyntyinen Markus Konttinen (s. 1957) valmistui taidemaalariksi Kuvataideakatemiasta vuonna 1986. Konttisen oppivuosina kuvataide irtaantui 1970-luvun osallistuvuudesta siirtyäkseen yksilölliseen ja pirstaleiseen postmoderniin. Eklektinen, historiatietoinen ja romanttinen maalaus teki komeaa paluuta niin Saksassa, Italiassa kuin Yhdysvalloissakin. Suomalaisissakin työhuoneissa tuoksui taas öljy ja tärpätti, ekspressionismi ja Zeitgeist.
Vuonna 1991 Konttinen valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Palkintonäyttelystä mieleen ovat jääneet väriabstraktioiden pintaa rikastaneet ultrakapeat ihmisfiguurit ja dekoratiiviset kasviaiheet. Esittävyyttä tärkeämpi oli tosin jo tuolloin värin retoriikka.
Sittemmin Konttinen on esiintynyt harvakseltaan gallerianäyttelyillä Helsingissä. Opetustyö Kuvataideakatemiassa on johtanut merkittäviin hallintovirkoihin, Kuvataideakatemian rehtorin ja dekaanin tehtäviin. Mutta on Konttinen ehtinyt maalatakin – Forsblomilla nähtävät 10 kookasta öljyä ovat kaikki tältä tai viime vuodelta.
Nyt Konttisen maalauksia hallitsee valoa hehkuva pohjasävy, jonka päälle taiteilija applikoi värijälkiä kuin kalligrafi ikään. Maalaussessioiden tuottamat merkit ja niistä syntyvät värikompositiot soivat kuin jazz – erityisesti sellaisten hienojen muusikoiden tyyliin, joilla on jumalainen soundi mutta jotka eivät ole tavoitelleet traditionvastaisuutta.
Konttisen improvisoitu kolorismi onkin pehmeää kuin Stan Getzin ja João Gilberton bossa nova, rytmikästä kuin Oscar Petersonin pianismi ja kuulasta kuin The Modern Jazz Quartetin vibrafonin dominoima yhdistelmä improvisaatiota ja ryhmäkoheesiota. Maalauksissa pinta ja syvyys, väri ja tila jammailevat keskenään.
Turkulaisen Erika Adamssonin (s. 1973) figuratiivisten maalausten aiheet ovat vakiintuneet otannoiksi taiteilijan omasta elämänpiiristä. Niitä hän maalaa pleksille tai alumiinille perhealbumivalokuvan snapshot-estetiikkaa mukailevalla tavalla.
Arjen estetiikka saattaa kuulostaa paradoksilta tai vain tylsältä mutta Adamssonin teemat ovat pintaansa syvempiä. Perhe-elämän lisäksi Adamsson on tulkinnut suomalaisia juhlia ja seremonioita, vanhuksia merkkipäivinään kukkien keskellä, hautajaisia tai vaikkapa taloja, joissa joskus on tapahtunut henkirikos.
Nyt esillä olevissa kuvissa ollaan lomalla – ja vuositasolla yli parinsadantuhannen muun suomalaisen kanssa Kanarialla. Turismia varten rakennetut kohteet ovat vailla persoonallista visuaalisuutta mutta kuvista välittyvä nautiskeleva maalaamisen ilo tekee niistä kiinnostavia.
Vuoroin ”ruumiillisen” ja paksun, vuoroin ohuen ja laseeraavan värimateriaalin applikaatio alumiiniselle maalauspohjalle muuttaa Adamssonin näkyville nostaman arjen sosiologian ja psykohistorian eläväksi kuvataiteeksi, jossa esittävyys, ekspressiivisyys ja sattuma asettuvat hallittuun tasapainoon.
Lars Saari
