Uusia alkuja, naisia ja suklaata

Riikka Pulkkisen tähänastiset romaanit ovat jo nimillään asettuneet vakavaan korkeakirjalliseen kenttään, jossa vaikeat teemat ja aiheet asuttavat syvällisyyden maanosaa. Niin Raja (2006), Totta (2010) kuin Vieras (2012) ovat levinneet ihastuttamaan lukijoita myös kansainvälisillä markkinoilla.

Uusi romaani, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, tuo Pulkkisen tuotantoon aivan uudenlaista sävyä. Aiempien teosten tapaan tämäkin teos toki käsittelee vaikeita asioita, kuten rakkautta, äitiyttä, nuoren naisen identiteettiongelmia ja kasvukipuja.

Tuttua on myös se, miten Iiris Lempivaaran sydän saadaan teoksessa sykkimään aivan yhtä upealla kielenkäytöllä kuin Pulkkisen muissakin romaaneissa. Uutta on teoksen äänenkäyttö ja lajitietoisuus, jotka tuovat naisen ruumiillisesta läsnäolosta toisenlaisia puolia esiin.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on ensinnäkin ääneen naurattaja: sitä lukiessa on vaikea olla kikattelematta ja pyrskähtelemättä. Iiriksen kertoma tarina tarjoaa ongelmien varaventtiiliksi kepeää sanataituruutta, huumoria, joka on ajoittain itseironista muttei koskaan kyynistä.

Lisäksi se on jopa romanttista komediaa päähenkilönsä Iiris Lempivaaran jätetyksi tulemisesta. Romaani on myös voimaannuttamistarina, jossa kehitellään itseaputerapiaa naisidentiteetin vahvistamiseksi.

Eli sanalla sanoen Riikka Pulkkisen uusi romaani on chick litiä, jonka olemassaolosta suomalaisessa kirjallisuudessa on kiistelty. Koko genreä on vähätelty hömpäksi, uuskonservatiiviseksi hötöksi ja viihteeksi, joka uusintaa perinteisiä sukupuoliasetelmia. Chick litin ei myöskään ole katsottu sopivan suomalaisen proosan pitkään ja painavaan arkirealismin pirtaan.

Riikka Pulkkisen romaani nauraa tällaisille asenteille. Samalla teos on viehättävä veto tekijältään, yhdenlainen irtiotto ja miksei myös tarpeellinen muistutus. Taiteen tekijöillä on oikeus, jos ei jopa velvollisuus, muuttua ja sekoittaa odotuksia.

Ei mikään Iiris-rukka

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän -teoksen varhainen versio ilmestyi vuoden 2010 aikana Kauneus & Terveys -lehdessä jatkokertomuksena. Kansien välissä painetulla teoksella on siis esivaiheensa.

Mutta romaani asettuu myös pitkään naiskirjallisuuden traditioon. Se kytkeytyy tietysti erityisesti anglo-amerikkalaisessa kirjallisuudessa 1990-luvulla virinneeseen chick lit -perinteeseen, joka puolestaan periytyy ainakin Jane Austeniin asti. Varhaisemmista kotimaisista tekijöistä vaikkapa Hilja Valtosta voi pitää nykygenren edeltäjänä.

Naisista ja naiseuksista on romaanissa kyse. Kolmikymppinen Iiris on jo nähnyt yhteisen tulevaisuutensa Aleksin kanssa tulevien lasten nimiä myöten, kun mies seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen ottaa ja jättää. Iirikselle tämä merkitsee jonkin uuden alkua.

Ammatiltaan Iiris on koulupsykologi, joka ei siksikään jää sormi suussa ihmettelemään ja masentelemaan tilannettaan. Sormet löytävät avuksi suklaaterapian, vartaloa auttaa mekkojen ja korkokenkien shoppailu ja mustasukkaisuuteen puree parhaan ystävän kanssa puskassa suoritettu Aleksin vakoileminen.

Tärkeitä ohjeita naiseuteen Iiris saa naapuriltaan, kahdeksankymppiseltä Marja-Liisalta, jonka viisaus ei synny pelkästään elämänkokemuksesta vaan myös Kauniit & Rohkeat -saippuasarjan asiantuntijuudesta.

Ajan kuluessa Iiris alkaa jälleen myös deittailla toinen toistaan kummallisempien tyyppien kanssa. Omituisen vireen saa aikaan myös hänen koulussa kehittelemänsä tanssiva voimaterapia teiniangsteista kärsiville naisoppilaille.

Iiriksen kertomana tarina kulkee rakkauden lopusta uuden alkuun levottomia yksityiskohtia ja painavia selontekoja sisältäen.

Tyttötarinaa

Romaanissa on monenikäisiä naisia aina Iiriksen siskon tyttövauvasta teinien ja kolmikymppisten kautta eläkeläiseen. Naisen ikäkausista yksi eli tylsä aikuinen keski-ikäisyys jää vähemmälle. Ehkä siitä ei irtoaisi niin lennokasta tarinointia.

Tyttömäisyydestä romaanin naiseudessa onkin enemmän kyse. Tytöksi päätyy lopulta myös Marja-Liisa, jonka ruokakaupassa aikaansaama karkkisade ja sadattelu diagnosoidaan dementiakohtaukseksi.

Romaani on rakennettu taitavasti ja tyylipuhtaasti, hienosti kirjoittaen ja herkullisesti naurattaen. Pulkkinen tyypittelee hahmonsa tuoreesti ja liioitellen. Henkilökuvaukseen panostaminen toimii ja etenkin itsekeskeisen Iiriksen ja ihastuttavan Marja-Liisan väliset kohtaukset koukuttavat.

Genrelle ominaisesti tuotemerkkien nimet sujahtavat kielenkäyttöön siinä kuin filosofienkin Platonista Michel Foucault’hon. Psykologia ja sukupuolitietoisuus niinikään sulahtavat Iiriksen kerrontaan hauskojen yliopistokokemusten kautta.

Koko romaanin viehättävyys onkin siinä, miten Pulkkinen hauskuuttaa sanoilla, hahmoilla ja kohtauksilla. Iiriksen voimaterapia tekee lukemisesta nauruterapiaa.