Ruoka

Makea, maukas
punajuuri

Kasvilavat puskevat ilmaista ruokaa. Punajuurista ja porkkanasta ei voi tulla mieleen kuin yksi ruoka: ihana makean ja etikan risteytys eli borssikeitto.

Venäläinen punajuurikeitto on yksi syksyn ehdottomista ruuista. Se ei tarvitse lisukkeekseen muuta kuin hyvää ruisleipää ja lusikallisen smetanaa sulamaan soppalautaselle. Yksinkertaisesti ihana nautinto.

Lindströminpihvit ovat toinen punajuuriruokien klassikko. Tuttu jauhelihapihvi muuttuu kummasti, kun taikinan joukkoon raastaa hieman punajuurta. Jos kaupan säilömä etikkapunajuuri ei kutsu, kannattaa kokeilla raakaa, tuoretta punajuurta. Sellaisena juureksen oma maku pääsee esiin.

Punajuuri on mainio keitetty kasvislisäke, vaikka se lautasta ja kokkia vähän sotkeekin. Kun punajuurta keittää, kannattaa juuri ja naatinkanta katkaista vasta keittämisen jälkeen. Näin kaikki väriaineet eivät liukene kattilaan.

Keittiössä leikkuulauta – etenkin se hieno puinen – kannattaa suojata punajuuren käsittelyn ajaksi. Voipaperi sopii siihen mainiosti.