MARKO SURVONEN
Moskvitsh on siirtynyt automerkkinä ajasta ikuisuuteen. Toisen maailmansodan jälkeen Saksasta sotakorvauksina Neuvostoliittoon siirretty tehdas meni konkurssiin tämän vuoden helmikuussa. Moskvitsh eli tuttavallisemmin Mosse on ollut suomalaisten autoistumisessa merkittävä kulkine. 1960-luvun alussa se oli Suomen yleisin auto. Tätä nykyä Mosset ovat kadonneet katukuvasta. Vai milloin viimeksi näit sellaisen?
Itäautoja alkoi tulla Suomeen vuodesta 1949 alkaen. Turussa Mosseja myi Auto-Heinonen. Monella suurten ikäluokkien edustajalla on muistoja Mossen takapenkiltä, onpa moni opetellut ajamaankin isän, sedän tai enon sellaisella.
Tiettömien taivalten taa
Kommunististen maiden automallit olivat teknisesti ja muotoilullisesti tavara-automaisia, kertovat autohistoriat. Nämä niin kutsutut itäautot oli suunnattu olosuhteisiin, joissa oli tultava toimeen ilman länsimaista korjaamoverkostoa.
Teknisesti yksinkertaista autoa oli helppo korjata. Mossen työkaluvarustukseen kuului 30 osaa, kun lännessä tyydyttiin nosturiin ja pyöränmutteriavaimeen. Vaikka Mosseja pidettiin lujina ja luotettavina, se oli tee-se-itse -miehen auto, pakostakin. Laatu oli toista kuin länsiautoissa.
Iso maa, isot kuopat: Vuoden -65 Mossessa oli maavaraa neljä senttiä enemmän kuin samanikäisessä länsivastineessaan Ford Cortinassa. Mossella moni suomalainenkin kävi mökillä, kun katumaastureista ei edes osattu nähdä unta.
Suomi eli sotien jälkeen suuren itänaapurinsa kanssa vaihdantataloudessa. Mosset olivat vaihtokaupan keskeisiä artikkeleita. Siksi niitä oli aina saatavissa, vaikka muita autoja joutui jonottamaan ja joitakin varten piti hakea tuontilisenssiä valtiolta.
Kuusikymmenluvulla maamme teillä liikkui parisenkymmentä tuhatta Mossea. Halvin henkilöauto Mosse maksoi tuolloin tavallisen palkansaajan vuosiansion verran. Kuplavolkkari oli jonkun tuhatlappusen tyyriimpi. Auto ei siis ollut vielä jokaisen saatavilla oleva kulkupeli, ei Mossekaan.
Autotuonnin vapautuessa 1963 Mosse putosi rekisteröintitilastossa viidenneksi. Ohi kiilasivat länsiautot VW-Kupla, Ford, Opel ja Fiat, joista oli haaveiltu autolehtien kuvia katseltaessa.
Fiat-pohjainen Lada syrjäytti Mossen suomalaisena kansanautona 1970-luvun taitteessa. Kun Mosse autona vanheni, sillä ajaminen politisoitui. Ladalla saattoi ajella jopa pikkukaupungin pienporvari, mutta Mossen ratissa oleva määrittyi monen mielessä änkyräkommunistiksi.
Piikkinokka ja kaviaarimosse
Stalinin mahtikäskyllä Moskovaan siirretyn Opel-tehtaan ensimmäinen tuotantomalli oli vuonna 1947 päivänvalon nähnyt malli 401. Tämä Piikkinokka-Mossena suomalaisille tutuksi tullut auto oli vuoden 1936 Opel Kadettin toisinto.
Neuvostoliittolaisten itse suunnittelema, sämpylän muotoinen 402 nähtiin Suomessa vuonna 1956. Pari vuotta myöhemmin syntyi teknisesti kehittyneempi rinnakkaismalli 407. Myöhemmin tuli vielä Skandinavia, joka erosi kromiosiltaan ja muutaman teknisen muutoksen osalta.
Vuonna 1965 esitellyn 408:n eli Eliten ensimmäisen Neuvostoliiton ulkopuolella rekisteröidyn yksilön sai Sylvi Kekkonen maahantuoja Konelan PR-eleenä. Varustukseen kuuluivat edelleen käynnistyskampi sekä hinauskoukut edessä ja takana. Vanhanaikainen työntötankomoottori periytyi 1950-luvulta. Elite kuljetti viisi henkeä. Auto pysyi talvella lämpimänä jäähdyttimen kaihtimen ansiosta.
Autotuonti oli jo vapautunut, mutta Elite pärjäsi myyntikilpailussa varsin hyvin, ei vähiten edullisen hintansa ansiosta.
Karkeiden ominaisuuksien vastapainoksi itäautoissa oli luksustakin. Mittarivarustus oli kattavampi kuin ajan länsiautoissa. Erikoisvarustellun Moskvitsh Elite Caviarin hanskalokerossa oli omistajalle huomenlahjaksi purkki kaviaaria.
1970-luvun taitteessa Mosseen ilmestyi nykyaikainen, mystisesti BMW:tä muistuttava puolitoistalitrainen moottori. Viimeisen mallin varustukseen kuuluivat levyjarrut ja täyssynkronoitu vaihteisto. Sitä oli liikkeellä myös farmarina ja lava-autona. Tätä 412-mallia valmistettiin aina 1980-luvun lopulle.
Mossea valmistanut AZLK-tehdas kamppaili viime vuosikymmenen talousvaikeuksissa ajautuen konkurssiin ensimmäisen kerran vuonna 2002. Yrityksistä huolimatta tuotantoa tehtaassa ei ole saatu käynnistettyä uudelleen. Tehtaan omistuksesta on kiistelty. Valtiokin oli ottamassa tehdasta omistukseensa.
Viime kuun lopussa venäläiset uutistoimistot kertoivat, että Moskvitshiä valmistanut tehdas haettiin lopullisesti konkurssiin moskovalaisessa välimiesoikeudessa, kun tehtaan verovelat haettiin maksuun. Kuvat pahasti rapistuneesta tehtaasta kertovat, että ihan äkkiä tuotantoa ei saada enää käyntiin.
Elämään pilke silmäkulmassa suhtautuvat pikkukaupunkien miehet saattoivat ostaa vielä vuosikymmen sitten vanhan Mossen, spreijata sen mattamustaksi ja maalata lisäksi kylkeen aatteeseen sopivan kuvan tai tekstin ja lähteä kylille aiheuttamaan pahennusta. Arvottomina arkipeleinä pidetyistä Mosseista sentään muutama on säästynyt alkuperäisenä nykynuorison ihmeteltäväksi. Nyt niihin suhtaudutaan jo nostalgisesti.
Lähteet: Nick Georgano: Auto 1970- ja 1980 -luvulla. Gummerus 1992. Michael Sedgwick: Auto 1950- ja 1960 -luvulla. Gummerus 1983. Ralph Stein: Auto ennen ja nyt. Tammi 1963. Jorma Laakso: Autoja ikä kaikki. Alfamer 2003. Olli J. Ojanen: Autot ja autoilu Suomessa 1960-luvulla. Alfamer 2002.
