Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Testaa Ylen testillä, tunnistatko haitalliset vieraskasvit – Kurtturuusun lisäksi moni muukin tuttu kasvi on riesa luonnossa

Vieraskasvitestissä tunnistettavana on 7 erilaista kasvia. Testaa tietosi.

Kurtturuusupensans.
Tässä kuvassa on kevään ja kesän aikana monille tutuksi tullut haitallinen vieraslaji kurtturuusu. Kokeile visan avulla tunnistatko muita lajeja. Kuva: Janne Lindroos / Yle
Minna Pantzar

Ihmisen mukana tavalla tai toisella Suomeen kulkenut kasvi on vieraslaji. Pihapiiriin koristeeksi hankittu kasvi, pensas tai puu voi kuitenkin siemenien tai juurenkappaleiden avulla etsiytyä paikoille, joissa ne pääsevät valloilleen.

Toukokuun lopussa Suomessa monin paikoin tuttu kurtturuusu julistettiin hävitettäväksi. Maassamme on kuitenkin suuri määrä lajeja, jotka eivät tänne kuulu.

Alla olevassa testissä sinun pitää erottaa kolmen kuvan joukosta haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu kasvi.

Testin lähteenä on käytetty vieraslajit.fi-sivustoa ja Luontoportti-sivustoa.

Kysely ei ole enää käytettävissä.

Vieraslaji uhkaa levitessään alueen alkuperäisiä kasveja ja niistä riippuvaisia hyönteisiä ja perhosia. Tämä oli syynä siihen miksi esimerkiksi kurtturuusu on paitsi EU:n myös Suomen kansallisen haitallisten vieraslajien listalla.

Kurtturuusu on haitallinen etenkin merenrannoilla ja muuallakin kuin Suomessa.

– Se on valtavan haitallinen kasvi. Esimerkiksi Tanskassa on hiekkarantoja, joissa kurtturuusupensaikot ovat peittäneet paitsi rannat myös niillä sijainneet mökitkin alleen, sanoo ylitarkastaja Harri Helmisaari Suomen ympäristökeskuksesta.

Vieraslajit voivat myös risteytyä kotoisten lajiemme kanssa ja hävittää alkuperäisen lajin kokonaan.

Näin on käynyt alkuperäisluontoon kuuluvalle metsäomenapuulle, joka on risteytynyt pihoilla tuttujen tarhaomenapuiden kanssa. Nyt tarhaomenapuu on haitallinen vieraslaji Ahvenanmaalla, jossa vielä löytyy uhanalaista metsäomenapuuta (Malus sylvestris).

– Jos haitallisen vieraslajin torjuntaan tai leviämisen ehkäisyyn herätään ajoissa, niin vahingot eivät kasva liian suuriksi, sanoo Helmisaari.

Lisää haitallisia vieraslajeja ja ohjeita niiden kanssa toimimiseksi osoitteesta vieraslajit.fi

Lue lisää juttuja vieraslajeista:

Vieraslaji lupiini leviää tienvarsilta myös metsiin – "Osittain näyttää siltä, että peli on menetetty"

Vieraslajien poisto luonnosta vie Oulussa ainakin kolme vuotta

Vieraslajien hävittämiseen etsitään tehokkaita keinoja

Suosittelemme