Täytyy olla vähän kajahtanut, että ajaa 800 kilometriä pelkän kukan takia. Pietarsaarelainen puutarhuri Ari Vainionpää myöntää näin olevan.
Vainionpää kuuli muutama vuosi sitten valkokukkaisesta Pietarsaari-pelargonista. Se oli aikoinaan hyvin suosittu Ruotsissa ja sai siellä nimen Den Gamla Jakobstad. Sieltä paluumuuttaja toi sen Etelä-Suomeen ja antoi nimen Pietarsaari. Vainionpää löysi kasvin melkoisen salapoliisityön jälkeen lietolaisesta Ilmarisen puutarhasta.
– Soittelin kasvattajalle parin vuoden ajan ja hän lupasi antaa pistokkaan. Kun keväällä jälleen palasin asiaan, kasvattaja kertoi unohtaneensa ottaa pistokkaan, mutta lupasi vaivan palkaksi emokasvin.
Sen puutarhuri haki yhtenä sunnuntaipäivänä. "Toi pojan kotiin", kuten Vainionpää sanoo.
Pietarsaarelaisessa Aspegrenin pappilapuutarhassa on parin vuoden ajan kerätty vanhoja pelargonilajikkeita. Kriteerinä talvipuutarhaan pääsemiseen on se, että kasvi on vanha ja sillä on nimi tai tarina. Yleensä se liittyy henkilöön, jolla kasvi on ollut tai paikkaan, mistä se on saatu.
Tyrvään Vienon tarina juontaa juurensa 1970-luvun Sastamalaan. Siellä punaisesta rönsyilevästä pelargonista otettiin pistokas, joka vietiin Vieno-mummon haudalle.
– Vuonna 1973 Sastamala oli Tyrvää, joten nimesimme pelargonin Tyrvään Vienoksi, puutarhuri Ari Vainionpää selittää.
Aspegrenin vanhus taas löytyi vöyriläisen navetan nurkasta.
Miehellä meni hermot
Aspegrenin puutarhassa on noin 100 erilaista pelargonia. Vanhimmat lajikkeet ovat 1700-luvulta. Suurin osa kukista on peräisin pietarsaarelaisen alan harrastajan Lena Granlundin kokoelmasta. Loput on hankittu itse tai saatu lahjoituksena.
Lena Granlundin innostus pelargoneihin alkoi 16 vuotta sitten, kun hän sai ensimmäisen ruusunnuppupistokkaansa. Keräily jatkui, kunnes seinät tulivat vastaan. Tuolloin Granlundien kotona oli 360 pelargonia ja miehellä meni hermot.
– Innostus lähti käsistä ja iski hulluuteen asti. Meillä oli joka paikka täynnä pelargoneja: Vessa oli täynnä, apukeittiö, makuuhuoneet, saunanlauteet. Meillä ei saunottu talvisin, koska pelargoneja säilytettiin lauteilla.
Harrastus herätti myös ristiriitaa. Granlundin mies ei pitänyt pelargonien tuoksusta ja ehdotti, että kasvien määrä karsittaisiin puoleen, jotta koti tuoksuisi paremmalta.
Nyt Granlundilla on kotona enää 30 lajiketta. Pelargonien uusi koti löytyi Aspegrenin puutarhasta. Granlund ymmärtää, että kaikki eivät pidä kukkien tuoksusta.
– Peruskotipelargoni haisee suorastaan pahalta, mutta tuoksupelargonit taas hyvältä. Tohtori Vesterlund tuoksuu sitruunalle ja vähän ruusulle. Osa tuoksuu tärpätille. On myös pähkinäinen tuoksu.
Nuoret miehet kiinnostuivat
Pelargoni-innostus on tarttunut myös muihin. Aspegrenin puutarha järjestää kerran vuodessa pelargonipäivät, jolloin kasvista kiinnostuneet voivat hankkia pistokkaita ja saada tietoa.
Myös nimet ja tarinat kiehtovat.
– Pelargonin suosio kasvaa koko ajan. Erikoista on se, että nuoret kolmikymppiset miehet ovat innostuneet niistä, Vainionpää kertoo.
Lena Granlund pitää pelargoneista niiden monimuotoisuuden vuoksi. Lajikkeita on tuhansia. Kukkien lisäksi myös lehdet ovat kauniita.
Granlundin suosikki on Nimismies. Se löytyi, kun puutarhayhdistys vieraili Vespan kylässä Venäjällä. Kylän päällikön, nimismiehen, ikkunalla oli kasvi, jonka nimeä tulkki ei tiennyt. Seurue pyysi pistokasta, mutta sai koko kukan ja toiveen, että pelargonia kutsuttaisiin nimismieheksi. Ruotsissa kasvi tunnetaan nimellä nevesta, joka tarkoittaa morsianta tai miniää.
– Se on todella kaunis, pieni kääpiöpelargoni. Kukka on vaaleanpunainen ja maalattu kuin vesiväripensselillä. Värit vaihtelevat terälehdissä, Lena Granlund kuvailee.