VILLIYRTIT LAUTASELLE

SIANKÄRSÄMÖ

Achillea millefolium

Siankärsämö on villiyrttiharrastajan helppoja peruskasveja. Se on Pohjois-Lappia lukuunottamatta yleinen koko maassa.

Siankärsämö on niittyjen tunnetuimpia kasveja ja helppo tunnistaa. Se on 20–70 senttimetriä korkea.

Käytettävät osat ovat kukinnot ja lehdet.

Lehdet ovat parhaimmillaan ennen kukintaa.

Mykerön kukat ovat valkoisia, joskus punertavia, kooltaan 0,5 senttimetriä. Kukinnot kerätään heti kun ensimmäiset kukat aukeavat keskikesällä.

Siankärsämö kasvaa pihoilla, pientareilla, niityillä, pelloilla, rannoilla ja joutomailla.

Siankärsämö voi ärsyttää ihoa. Tarkista sen sopivuus ennen käyttöä. Ei sovi henkilöille, jotka ovat allergisia asterikasveille.

Siankärsämöä on käytetty haavarohtona.

Siankärsämön maku on pippurinen ja se on erinomainen rasvaisten ruokien mauste.

Siankärsämöstä saat mausteisen kasvisliemen. Kaada kiehuva vesi lehtien päälle ja anna hautua. Mitä pitempään liemi saa hautua, sen voimakkaampi on maku.

Silppua siankärsämön lehtiä tuorejuuston sekaan ja saat maukkaan levitteen leivälle.

Siankärsämön lehdet sopivat käytettäväksi myös salaatteihin. Mausteena lehdet tuovat kirpeähköä makua. Sopivat myös viherjauheeksi.

POIMULEHDET

Alchemilla spp.

Poimulehdet ovat monivuotisia ruohoja. Suomessa kasvaa noin 25 poimulehtilajia. Maailmalla niitä tunnetaan yli 300 lajia.

Yrttiharrastajan ei tarvitse tuntea lajeja tarkkaan. Kasvia kannattaa maistaa varovasti ja poimia hyvänmakuisia.

Poimulehdet ovat 10–50 senttimetriä korkeita.

Kukka on kellanvihreä, terälehdetön. Kukkii touko-elokuussa. Tuoreita ja kuivattuja kukkia sekä siemeniä voi käyttää mausteena.

Kasvupaikkoja ovat pihat, pientareet, niityt, rannat, joutomaat ja kalliot.

Poimulehdet on helppo tunnistaa piparkakkumaisista ja poimullisista lehdistään, joihin kertyy usein kimaltelevia pisaroita sateen jälkeen.

Pisaroita voi muodostua ilman sadettakin, sillä poimulehdet erittävät pisaroita lehtiensä pinnalle juuripaineen ja kapillaari-ilmiön avulla.

Keskiajalla arveltiin, että neste saattaisi olla kaivattu viides elementti, itse elämänvoima, joka parantaa sairaudet, antaa ikuisen nuoruuden ja muuttaa raudan kullaksi.

Lehtiä kerätään alkukesällä kukkimiseen saakka. Nuoret aluslehdet poimitaan yksitellen puolivarjoisasta paikasta. Lehtiruoti kannattaa poistaa.

Poimulehti on naisten oma yrtti. Se tasapainottaa hormonitoimintaa.

Miedon kirpeät lehdet sopivat salaatteihin, keittoihin, yrttijuomiin sekä sellaisenaan voileivän päälle.

Voit silputa tuoreita lehtiä kasvispyöryköihin tai murentaa kuivattuja lehtiä teeleipätaikinaan.

MAITOHORSMA

Epilobium angustifolium

Maitohorsma on komea, koko maassa yleinen, monivuotinen 50–150 senttimetriä korkea ruoho.

Sen varsi on haaraton, ontto ja usein punertava.

Lehdet ovat kapeat ja suikeat. Ne kerätään kesä-heinäkuussa juuri ennen kukintaa.

Lehdet riivitään käsin ylhäältä alaspäin. Lehdet sopivat tuoreena salaatteihin ja yrttijuomiin.

Maitohorsma kukkii heinä-elokuussa. Sen purppuranpunaiset kukat ovat pitkänä terttuna.

Kukat kerätään heti niiden avauduttua. Ne sopivat hyvin kaikkiin salaatteihin. Niistä saa myös heleän väristä juomaa.

Kasvupaikkoja ovat valoisat metsät, metsänreunat, palo- ja hakkuuaukiot, pellonreunat ja joutomaat.

Maitohorsman nuoret punertavat versot ovat parhaimmillaan keväällä pian lumien sulamisen jälkeen pitkälle alkukesään.

Parhaimmillaan versot ovat noin 10 senttimetrin mittaisina.

Maitohorsman lehden reuna on ehyt ja keskisuoni näkyy vaaleana. Muita suonia ei näy.

Maitohorsma on ravintoarvoltaan mainio. Sen lehdissä on runsaasti muun muassa ravintokuitua, fosforia, riboflaviinia, C- ja A-vitamiinia.

Maitohorsmaa käytetään parsan tavoin. Parsavaihe on, kun varsi napsahtaa poikki ja lehdet on supussa.

Versot voi höyryttää kattilassa ja käyttää sitten paistinpannulla.

Versot voi syödä voisulan kera parsan tapaan tai käyttää munakkaisiin, salaatteihin ja keittoihin.

Kukat antavat väriä ja lehdet makua teesekoituksiin. Hiostus tuo maitohorsmalle vielä uutta aromia.

Juurien paras keruuaika on aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä. Juurista voidaan valmistaa jauhoja leipätaikinassa tai puurossa käytettäväksi.

KÄENKAALI ELI KETUNLEIPÄ

Oxalis acetosella

Käenkaali on monivuotinen 5–10 senttimetriä korkea ruoho.

Sillä on ohuet kolmisormiset, vaaleanvihreät lehdet.

Käenkaali kukkii touko–kesäkuussa.

Sen kukat ovat 5-terälehtisiä valkoisia tai vaaleanpunaisia ja noin 2 senttimetriä leveitä.

Vastaherttaiset lehdykät menevät suppuun yöllä, rankkasateella ja kovalla auringonpaisteelle sekä kosketuksesta.

Lehdet säilyvät vihreinä läpi talven, joten niitä voi kerätä heti, kun lumi alkaa sulamaan metsästä.

Hortoilu, eli villivihannesten hyödyntäminen ruuanvalmistuksessa on tuonut käenkaalin uuteen arvoon.

Käenkaali kasvaa Etelä- ja Keski-Suomen varjoisissa kuusikoissa, lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä.

Käenkaalin lehtien voimakas, happamanraikas maku johtuu oksaalihaposta, joka on myrkyllistä ihmiselle suurina annoksina.

Pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.

Oksaalihapon vaikutusta voi neutraloida maidolla.

Käenkaalia on aiemmin käytetty C-vitamiinipitoisuutensa ansiosta kansanlääkinnässä keripukin hoitoon.

Käenkaali on yksi monikäyttöisempiä villiyrttejä. Siitä voi käyttää lehdet, varret ja kukat.

Käenkaalin kirpeä maku antaa mukavan vivahteen esimerkiksi salaatteihin tai levitteisiin.

Käenkaali sopii lähes kaikkiin ruokiin.

Se sopii hyvin myös annosten koristeluun kukkineen päivineen.

NOKKONEN

Urtica dioica

Nokkosen tunnistaa parhaiten sen polttavista karvoista.

Nokkosen korkeus on 30–150 senttimetriä.

Kukka on harmahtavankeltainen, roikkuvissa norkoissa.

Nokkonen kukkii heinä–syyskuussa.

Nokkosen kasvupaikkoja ovat pihat, puutarhat, pientareet, laitumet ja joutomaat.

Se kasvaa luonnonvaraisena koko maassa.

Nokkonen kerää haitallisesti vaikuttavia nitraatteja, joten älä poimi sitä typekkäiltä paikoilta kuten navettojen, lantakasojen, ulkokäymälöiden tai lemmikkien ulkoilureittien läheisyydestä.

Nokkosta ei suositella munuaisvaivoista kärsiville.

Nokkonen pitäisi poimia kevät- ja alkukesällä ennen kukintaa, kun versot ovat vasta 5-10 senttimetriä korkeita.

Kerää nokkoset niiden poltinkarvojen vuoksi hanskat kädessä.

Keräämisen jälkeen nokkoset huuhdellaan ja kiehautetaan eli ryöpätään.

Jos pihallasi on nokkosia, kannattaa ne silloin tällöin leikata alas, niin saat muutaman viikon kuluttua taas tuoreita ja herkullisia kasveja.

Syötäviä osia ovat nuoret kokonaiset versot keväällä ja vanhemmista yksilöistä ylimmät pienet lehdet ennen kukintaa.

Nokkonen sisältää paljon C-, B-, D- ja E-vitamiineja, karoteeneja, foolihappoa sekä runsaasti kivennäis- ja hivenaineita.

Nokkosen maku on keskivahva, omintakeinen, yrttinen ja raikas.

Nokkosta käytetään pinaatin tavoin.

Kananmuna ja tuorejuusto ovat hyviä seuralaisia.

Nokkos-fetapiirakka on herkullinen ja täyttävä ruoka.

Nokkonen sopii hyvin myös vihannessekoituksiin sekä kasvis-, kala- ja liharuokiin.

Kuivatut nokkoset kannattaa käyttää teenä tai viherjauheena.

VOIKUKAT

Taraxacum spp.

Voikukka on Suomessa hyvin yleinen ja sen eri lajeja on satoja. Lajien tarkka tunnistaminen ei ole yrttiharrastajalle tärkeää.

Voikukka on 10–50 senttimetriä korkea monivuotinen ruoho.

Usein monivartinen.

Varsi on haaraton ja lehdetön.

Kirkkaankeltaiset kukat ovat onton varren latvassa.

Pariliuskaiset lehdet ovat ruusukkeena varren tyvessä.

Kasvin vihreissä osissa on runsaasti valkoista maitiaisnestettä.

Voikukalla on syvälle maahan tunkeutuva pääjuuri.

Kasvaa usein ihmistoiminnan läheisyydessä: pihoilla, niityillä, pientareilla ja joutomailla.

Viihtyy myös rannoilla ja kosteikoissa.

Voikukka kaipaa aurinkoa.

Poimi voikukkien lehdet mahdollisimman nuorina – keväällä ja alkukesällä ennen kukintaa.

Voikukan lehdissä on muun muassa A-, B-, C- ja E-vitamiineja, kalsiumia, rautaa sekä flavonoideja.

Myös nuput ja kukat ovat hyvää raaka-ainetta.

Juuret kerätään joko keväällä ennen kukintaa tai myöhään syksyllä lehtien lakastuessa.

Voikukkaa voi käyttää villivihanneksena monin tavoin.

Käytä lehtiä salaateissa, laatikoissa, muhennoksissa ja keitoissa.

Voikukan maku on melko voimakas ja kitkerä.

Voikukan lehteä kannattaa maistaa ennen poimintaa, sillä maut vaihtelevat lajien välillä

Kukkia voi käyttää sellaisenaan salaateissa.

Niitä voi käyttää myös simaan, kaljaan ja viiniin.

Terälehdistä saa kauniin koristeen kesäkakkuun tai salaattiin.

Lehdet kannattaa huuhtoa ennen käyttöä ja poistaa isoista lehdistä karvas lehtiruoti.

Voikukanlehdet sopivat hyvin paahdettujen vihannesten tai kananmunan kanssa.

Lehdistä saa vaikkapa hyvän munakkaan.

Kuivattuja lehtiä voi hauduttaa myös teeksi.

Juuria voi käyttää lisukkeena keitoissa ja padoissa sekä mausteena juomissa.

Kuivattuja juuria voi käyttää jauhojen tai puurojen seassa.

Kokoamme tähän artikkeliin lisää villiyrttejä aina sesongin mukaan. Lisää voikukista voit lukea Yle luonnon artikkelista.