Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Instagramissa Koli on rauhallinen paikka, jossa voi olla yksin tai kaksin – todellisuudessa Ukko-Kolilla on ennätykselliset selfiejonot

Ukko-Kolin parkkipaikat eivät riitä kasvaneen kävijämäärän tarpeisiin.

Maisemaselfien otto Kolin kansallismaisemassa on nyt erittäin suuressa suosiossa
Meri Remes

Kolin kansallispuistossa tehtiin kesäkuussa uusi kävijäennätys seitsemään vuoteen. Kesäkuussa kansallispuistossa vieraili lähes 30 000 ihmistä, kun keskimääräinen kävijämäärä kesäkuisin on ollut noin 25 000 kävijän luokkaa.

Koronasta ja kansallispuistojen nousevasta suosiosta johtuva kävijämäärän kasvu ei ole erityisen suurta, mutta kasvusuunta on selkeä.

Kävijäennätys tarkoittaa sitä, että suosituimmille paikoille kertyy jatkuvaa valokuvaus- ja poseerausjonoa.

Lomailijat käyvät Ukko-Kolin huipulla ihastelemassa maisemia ja ottamassa valokuvia.
Kolin huipuilla on nyt ruuhkaa. Kuva: Jaana Kainulainen / Yle

– Ihmiset pakkautuvat Ukko-Kolin huipulle eli kävijäpainetta on erityisesti Ukko-Kolin huipulla ja näköalapaikoilla. Siellä on saanut jonottaa kuvaushetkiin, kertoo Metsähallituksen suunnittelija Tarja Teppo.

Koli Instagramin perusteella Suomen toiseksi kuvatuin

Kolin kuvausjonot korreloivat sitä, että Koli on ollut viime vuosina viiden suosituimman kansallispuiston joukossa. Kansallispuistojen kävijämääriä voi tutkia Metsähallituksen sivuilta.

Instagramissa Koli on Nuuksion kansallispuiston ohella Suomen kuvatuin kansallispuisto.

Nainen levittää kätensä ja asettuu valokuvattavaksi Ukko-Kolin huipulla.
Vaasalainen Miia Viitasalo poseeraa Ukko-Kolin huipulla. Kuva: Jaana Kainulainen / Yle

Hashtagilla #kolinkansallispuisto löytyy Instagramista yli 15 000 kuvaa, kun taas englanninkielisellä #nuuksionationalpark hashtagilla yli 26 000 kuvaa.

Tyypillisin kuvatyyppi Instagramissa Ukko-Kolin huipulta tai Paha-Kolin näköalapaikoilta on joko näköalaa seisten tai istuen katsova ihminen. Kuvissa luonto näyttää koskemattomalta, vaikka todellisuudessa kansallispuistossa saattaa olla samaan aikaan jopa satoja ihmisiä.

Kuvausjonoista ei valituksia - parkkitilasta entistä enemmän pulaa

Metsähallituksen Tarja Tepon mukaan kesäkuussa ei ole ollut kävijämäärissä eroa arkipäivien tai viikonlopun välillä. Sää on vaikuttanut kesän kävijämääriin päivää enemmän.

Kuvausjonoista ei ole kantautunut Tepon korviin valituksia. Kolin poluillakin sopii kulkemaan jatkossakin hyvin, koska merkittyjä polkuja on 80 kilometrin verran.

Nainen levittää kätensä ja asettuu valokuvattavaksi Ukko-Kolin huipulla.
Kolin huiput ovat haluttuja kuvauskohteita. Kuvissa näkyvä yksinolo on illuusio, sillä todellisuudessa paikan päällä on ollut ihmisiä kuvausjonoksi asti. Kuva: Jaana Kainulainen / Yle

– Isoin ongelma meillä on Ukko-Kolin parkkitilan vähyys, siihen toivomme muutosta. Muualla meillä kyllä on parkkipaikkoja, joille olemme yrittäneet ohjata ihmisiä esim. somekanavissa, jotta ruuhkia ei syntyisi Ukko-Kolille, Teppo sanoo.

Kolin matkailuyhdistyksen eli Koli ry:n toiminnanjohtaja Veli Lyytikäisen mukaan heinäkuussa Kolin kävijämäärät saattavat jopa kaksinkertaistua normaaliin heinäkuun kävijämääriin verraten. Hän nostaa Tepon tapaan esiin parkkipaikkapulan.

– Parkkipaikkatilanne on katastrofaalinen: Ukko-Kolin parkkipaikat eivät riitä, vaan autoja parkkeerataan Kolille vievän tien varteen molemmin puolin, 1,5 kilometrin matkalle, Lyytikäinen sanoo.

Koli on keski-ikäisten ja lapsiperheiden suosikki

Kolin suosio ei ole sinänsä uutta, vaan kansallispuistossa on eletty kävijämäärän huippuvuosia viime vuodet.

Tuoreen, helmikuussa julkaistun kävijätutkimuksen mukaan Koli on keski-ikäisten ja nuorten lapsiperheiden suosiossa.

Nainen levittää kätensä ja asettuu valokuvattavaksi Ukko-Kolin huipulla.
Jaana Rekolainen matkusti Kolille Forssasta saakka. Kuva: Jaana Kainulainen / Yle

Viime vuosina puisto on kiinnostanut aiempaa enemmän nuorempia kävijöitä.

– Tänä kesänä kansallispuistossa on näkynyt enemmän nuorisoporukoita ja nuoria pareja, Teppo kertoo.

Lue lisää:

Kolin kansallismaisemiin halutaan lisää parkkitilaa autoille ja isompi hotelli – suositun retkikohteen kehittämisestä riidellään taas

Metsät ovat nyt täynnä amatööritelttailijoita – vältä nämä virheet, kun mietit teltan paikkaa

Hossan kävijämäärät kovassa kasvussa

Suosittelemme