Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Liperi myönsi luvan kiistellylle Härkinvaaran louhokselle

Ruotsalainen Peab Industri aikoo louhia seuraavien 15 vuoden aikana noin 600 000 kuutioita kalliota.

Härkinvaaran louhoksen maisemissa järjestettiin syyskuussa maastokatselmus, johon osallistui useita kyläläisiä.
Härkinvaaran louhoksen maisemissa järjestettiin syyskuussa maastokatselmus. Kuva: Tapio Laakkonen / Yle
Jouki Väinämö

Liperin Härkinvaarassa vastustusta herättänyt louhos ja kivenmurskaamo on saanut kunnalta luvan aloittaa toimintansa.

Ruotsalainen Peab Industri aikoo louhia seuraavien 15 vuoden aikana noin 600 000 kuutioita kalliota. Maa-aineksen ottoalue on yli kuusi hehtaaria.

Lupapäätöksen mukaan kesä-heinäkuussa kalliota saa murskata kello 7–21. Muina kuukausina murskauskoneen leuat jauhavat kello 6-22.

Härkinvaaran kyläläiset keräsivät nimiä louhosta vastustavaan adressiin ja jättivät muistion Liperin kunnalle. Louhoksen maisemissa järjestettiin maastokatselmus syyskuussa.

Joukko kyläläisiä aikoo näillä näkymin valittaa Liperin elinympäristölautakunnan antamasta maa-aines- ja ympäristöluvasta.

Samassa paikassa on aiemmin toiminut Morenian louhos.

Suosittelemme