Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Energiayhtiö Helen hankkii kivihiilensä muualta kuin Venäjältä – energianhankinta turvattu nyt kesän loppuun asti

Energiayhtiö Helen ei toistaiseksi aio hankkia tuotantoonsa käytettävää kivihiiltä Venäjältä johtuen Ukrainan tilanteesta. Ensi talveksi on tulossa käyttöön uusia lämmöntuotantotapoja.

Ilmakuvassa Hanasaaren voimalaitos Helsingin Sörnäisissä. On talvi ja maa on valkoinen. Musta hiilikukkula on peittynyt osittain lumeen. Voimalaitoksen piipusta nousee harmaata savua.
Helen pyrkii vähentämään riippuvuuttaan tuontienergiasta. Kuvassa Hanasaaren voimalaitos Helsingissä tammikuun lopulla. Kuva: Retu Liikanen / Yle
Otso Karhu

Energiayhtiö Helen on päättänyt hankkia kivihiilen toistaiseksi muualta kuin Venäjältä, yhtiö tiedotti tänään tiistaina.

Yhtiön mukaan se noudattaa kulloinkin voimassa olevia Ukrainan kriisiin liittyviä pakotteita. Helen on varautunut siihen, että maailman tilanteella voi olla merkittäviä vaikutuksia raaka-aineiden, kuten kaasun, kivihiilen ja öljyn sekä tuontisähkön saatavuuteen.

– Huolimatta geopoliittisen tilanteen mahdollisista vaikutuksista raaka-aineiden saatavuuteen, pystymme toimittamaan asiakkaillemme lämpöä ja sähköä, yhtiö sanoo tiedotteessa.

Helen kertoo etsivänsä nykyistä monipuolisempia polttoaineiden hankintakanavia. Yhtiö on aiemmin kertonut siirtyvänsä seuraavien vuosien aikana hajautettuun energiatuotantojärjestelmään, jolloin sen riippuvuus tuontienergiasta vähenee.

– Yhtiömme kannalta keskeistä on energiahuollon varmistaminen kaikissa tilanteissa, tiedotteessa kerrotaan.

Helenin mukaan sen energianhankinta on turvattu lopputalven, kevään ja kesän osalta.

– Talvikaudeksi 2022–2023 meillä on tulossa käyttöön uusia lämmöntuotantotapoja, kuten Vuosaaren biolämpölaitos ja Katri Valan seitsemäs lämpöpumppu, tiedotteessa sanotaan.

Lue myös:

Hallitus ei ole keskustellut pakotteista kärsivien yritysten tukemisesta – ministeri Lintilä nostaa turpeen venäläisen energiapuun korvaajaksi

Helsinki haluaa hiilineutraaliksi viisi vuotta tähdättyä aiemmin eli 2030 – grafiikka näyttää, miten kaupungin päästöt ovat muuttuneet

Suosittelemme