Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Kokemäenjoen vesi pulppuaa Virttaankankaalla

Turun Seudun Veden tekopohjavesihanke on edennyt vastustuksesta huolimatta tekopohjaveden valmistukseen asti. Kokemäenjoen vettä imeytetään nyt Loimaan Virttaankankaalla koemielessä.

Imeytysallas Virtaankankaalla.
Koekäytössä Kokemäenjoen vettä ajetaan imeytysaltaisiin yhteensä 20 miljoonaa litraa vuorokaudessa. Kuva: YLE / Kimmo Gustafsson

Käytössä on tällä hetkellä neljä imeytysallasta, joihin jokaiseen menee vuorokaudessa noin 5 000 kuutiometriä, eli viisi miljoonaa litraa vettä. Turun Seudun Veden tutkimuspäällikkö Aki Artimon mukaan yhteen altaaseen vuorokaudessa tulevan veden määrällä pärjäisi noin 25 000 asukkaan kaupunki.

- Eli esimerkiksi Kaarina saisi tuosta yhdestä altaasta vuorokauden käyttövetensä, Artimo vertaa.

Vuoden mittaisen koekäytön aikana harjuun imeytetään päivittäin 20 000 kuutiometriä Kokemäenjoen vettä eli 20 miljoonaa litraa vuorokaudessa. Mikäli koekäyttö onnistuu, siirrytään täyteen kapasiteettiin, joka on noin 70 000 kuutiometriä vuorokaudessa.

Vesi käyttöön vuoden lopussa

Koekäytön aikana testataan paitsi laitteet, myös seurataan miten jokivesi käyttäytyy ja miten sen laatu muuttuu maan sisällä. Periaatteessa siitä pitäisi tulla pohjaveden kaltaista.

Vesi esikäsitellään kemiallisesti Huittisissa, ennen sen juoksuttamista harjuun. Artimo tyrmää hankkeen vastustajien väitteet, että harjuun jäisi vaarallisia aineita.

- Vesi on jopa puhtaampaa, kuin mitä odotimme. Siinä ei ole kiintoaineita, eikä merkkejä haitallisista aineista. Humusta siinä toki on, mutta sitä pitääkin olla, että veden puhdistavat maaperän mikrobit tekevät työnsä, Artimo toteaa.

Veden laatua tarkkailevat TSV:n lisäksi, muun muassa Helsingin ja Tampereen yliopistot, sekä Geologian tutkimuslaitos.

Veden imeytys aloitettiin viime viikolla, mutta tuloksia saadaan vielä odottaa, sillä mittauspisteeseen se ehtii muutaman viikon päästä. Kaikkiaan tekopohjavettä päästään pumppaamaan Turun suuntaan reilun kolmen kuukauden päästä.

Vastustajat: ympäristökatastrofi !

Arviolta 170 miljoonaa euroa maksavaa hanketta on vastustettu koko sen kymmenenvuotisen historian ajan. Vastustajat pelkäävät muun muassa pohjaveden laadun heikkenevän ja harjun pilaantuvan.

Hanke on jo pitkällä, rakennustöidenkin on arvioitu valmistuvan vuoden loppuun mennessä ja vesi virtaa jo harjulle. Silti vastustajat eivät ole heittäneet kirvestä kaivoon, toteaa Pro Virttaankangas -kansanliikkeen aktiivi Erkki Kallio.

- Ympäristökatastrofi tässä on tapahtumassa. Käsittämätöntä, että sivystysvaltiossa voidaan tälläistä tehdä ja sallia. Kyllä tämä hanke voi vielä kaatua ihan hyvin. Se kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Kallion mukaan valituksia on vielä vetämässä ja Pro Virttaankankaan puolelta on jotakin uuttakin lähiaikoina tapahtumassa, mutta Kallio ei halua vielä kertoa siitä tarkemmin.

- Se liittyy tuohon veden laatuun, Kallio suostuu paljastamaan.

Suosittelemme