Hyppää pääsisältöön

Strömsö

Jos rakastat tulppaaneja, olet hyvässä seurassa – me pohjoismaalaiset ostamme eniten tulppaaneja koko maailmassa, mutta minne sipulit katoavat?

Vuodelta 2023
Jos rakastat tulppaaneja, olet hyvässä seurassa – me pohjoismaalaiset ostamme eniten tulppaaneja koko maailmassa, mutta minne sipulit katoavat? - Toista Yle Areenassa

Tulppaanisesonki ulottuu joulusta pääsiäiseen, mutta lähinnä talvella ja varhain keväällä nautimme kotimaisista ja usein lähikasvatetuista kukista.

Tulppaaneja voidaan kasvattaa eri menetelmillä. Osa kasvattaa mullassa, mutta moni on siirtynyt vesiviljelyyn. Vierailin hiljattain kasvihuoneessa, jossa käytetään laatikoita, joissa on pieniä piikkejä, joihin sipulit kiinnitetään.

Tulppaanien viljely.
Kuvateksti Tulppaaneja kasvatetaan usein laatikoissa. Sipulit painetaan kiinni piikkeihin.
Kuva: Yle/Lena Gillberg

Sipulin alaosa on koko ajan yhteydessä veteen, joka sisältää ne ravinteet, joita sipuli tarvitsee jaksaakseen kukkia. Sipulit sijoitetaan muutamaksi viikoksi kylmään, kunnes niistä alkaa nousta lehtiä, jonka jälkeen ne siirretään hiukan lämpimämpään, kunnes ne ovat valmiita korjattavaksi.

Kun on tullut aika korjata sato, tulppaanit leikataan ja niputetaan. Kimput saavat kääreen ja ne kuljetetaan myytäväksi.

Suomessa viljellään ja myydään 73 miljoonaa tulppaania vuodessa. Olemme itse asiassa suurimpia tulppaanien kuluttajia maailmassa.

Tulppaanit maljakossa.
Kuvateksti Nipsaise puutarhan pensaista ja puista oksia ja tee tulppaaniasetelma.
Kuva: Yle/Juha Leskelä

Tulppaanikimpun pitää kestää vähintään viikko

Kaupassa kannattaa valita jäntevät, nuppuiset tulppaanit. Joskus ne voivat olla kuivillaan, mutta se ei haittaa, sillä tulppaanit pärjäävät pari päivää ilman vettä. Jos olet epävarma ruokakaupan tulppaanien laadusta, kannattaa hakea kimppua kukkakaupasta, josta saa kaikki tarpeelliset ohjeet.

Tulppaanit kasarissa.
Kuvateksti Kattila toimii hienosti maljakkona.
Kuva: Yle/ Juha Leskelä

Jos haluaa suoria ja jänteviä tulppaaneja, voi antaa niiden olla kääreessä ensimmäisen tunnin maljakossa. Muovi auttaa tulppaaneja suoristumaan. Jos haluaa asetelmaansa vähän luonnollisemman ilmeen, voi ottaa muovin pois ja antaa tulppaanien taipua.

Tulppaanikimpun pitäisi kestää vähintään viikko, mielellään kaksi, jos se saa hiukan huolenpitoa. Leikkaa aina pari senttiä varsista puhtaalla työvälineellä ennen, kuin panet ne puhtaaseen, viileään veteen, jonka vaihdat muutaman kerran viikossa. Viileä huoneenlämpötila antaa myös muutaman ylimääräisen kukintapäivän. Tulppaanit voi esimerkiksi nostaa viileään yöksi.

Kaunis kukka-asetelmasi kestäisi lisäksi hienona ja raikkaana vielä muutaman päivän, jos voisit saada tulppaanit kotiin kukkakaupasta sipuleineen.

Tulppaanit lautasella.
Kuvateksti Sipuli on koristeellinen osa tulppaania.
Kuva: Yle/Juha Leskelä

Kysy tulppaaneja sipuleineen

Joskus voi saada käsiinsä tulppaaneja, joissa on yhä sipuli jäljellä. Sen lisäksi, että sipuli on kaunis, voivat sipulilliset tulppaanit myös säilyä leikkotulppaaneja pitempään.

Sipulilliset tulppaanit ovat hyvin koristeellisia. Ne kasvavat korkeammiksi ja niiden lehdet pysyvät jäntevinä ja kauniina pitkään. Sipulilliset tulppaanit antavat myös uusia jännittäviä mahdollisuuksia kukka-asetelmien teossa.

Nyt sipulit joutuvat luultavasti viljelijän kompostiin, mutta jos tulppaanien ostajat alkavat kysellä niitä, niin ehkä niitä alkaa ilmestyä kukkakauppoihin.

Jos sitten saa sipulillisia tulppaaneja, niin voiko ne säilyttää? Vastaus on sekä kyllä että ei. Ensinnäkin sipuleissa on neljä piikinreikää, mikä lisää homealtistuksen riskiä. Jotkin lajikkeet ovat kestävämpiä, ja ne voivat selviytyä uuteen elämään ja uuteen kauteen kukkapenkissä. Jos haluaa kokeilla, voi antaa sipulien kuivua kesän yli ja panna ne maahan vasta syksyllä.

Tulppaanit kulhossa.
Kuvateksti Tulppaanit näyttävät hienoilta järjestettynä spiraalin muotoon kulhoon. Poimi pois suurin osa lehdistä ja kaada vain hiukan vettä.
Kuva: Yle/Juha Leskelä

Ja lopuksi hiukan nippelitietoa tulppaanista: Nimi tulppaani on peräisin persian kielen sanasta ”dulban” joka tarkoittaa turbaania. Se sai alkunsa ranskalaisen ja turbaanipäisen miehen välillä sattuneesta väärinkäsityksestä.

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Sisältö muilla kielillä