Sankarilehmä piti uhanalaiset lajit hengissä – Saaristomereltä löytyy muinaisten aikojen luontoparatiisi

Monimuotoinen luonto voidaan palauttaa.

Jungfruskär on saariryhmä Paraisilla ja onnistuneen luonnonsuojelutyön parhaita esimerkkejä koko maassa – ellei jopa paras. Saarella kukoistavat erityyppiset niityt tarjoavat elinympäristön monelle Suomesta katoavalle lajille.

Niityillä laiduntavat lehmät ja lampaat ovat suojelubiologin tärkeimpiä liittolaisia. Ne rikastavat luontoa. Jungfruskärin kukkaloisto onkin pitkälti hakamailla, metsälaitumilla ja lehdesniityillä laiduntavien kotieläinten ansiota.

Aina tilanne ei ole ollut näin hyvä.

Valkolehdokki on Pohjolan orkidea. Se viihtyy Jungfruskärin Paratiisiniityllä.

Pusikoitunut saari raivattiin avoimeksi

Kasvit ovat tärkeitä, koska ne ylläpitävät elämää. Harvinaiset kukat houkuttelevat paikalle harvinaisia hyönteisiä. Jos tietty kukka katoaa, katoaa siitä riippuvainen pörriäinenkin.

Kasvien välinen kilpailu voi muodostua monimuotoisuuden osalta ongelmaksi, jos korkeat kasvit jättävät herkät lajit täysin varjoonsa. Umpeenkasvaneet maisemat ovat nykyään merkittävä syy Suomea vaivaavaan lajikatoon.

Myös Jungfruskär oli aikoinaan pahasti pusikoitunut. Toista on nyt.

– Suolayrtti, tähkämaitikka, kirkiruoho, rantahirvenjuuri, valkolehdokki, ahopellava, revonsara, pikkuräpelö...

Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Maija Mussaari luettelee saarelta löytyviä, Suomessa harvinaiseksi käyneitä kasveja. Niiden vuoksi on nähty valtava määrä vaivaa.

Kun niittyjen palautus aloitettiin saarella yli 40 vuotta sitten, mesiangervo kasvoi kuulemma nenän korkeudella. 1980-luvun alussa ensimmäisiä talkootyöläisiä odottivat paarmat ja kymmenien hehtaarien tiheäksi kasvanut työmaa.

Puita kaadettiin, kantoja jyrsittiin ja pensaikoille näytettiin raivaussahaa. Viikatteelle riitti töitä. Maa tarvitsi valoa.

Ratkaisevaksi tekijäksi paljastui silti saaren viimeisen asukkaan ainut lehmä: ilman sitä moni laji olisi saattanut kadota kokonaan.

Luonnonniitty on täysin eri asia kuin nurmilaidun.

– Niittyjen lajit tulevat satojen tuhansien vuosien takaa mammuttien laiduntamilta alueilta. Jääkauden jälkeen biisonit, alkuhärät ja muut suuret ruohonsyöjät hoitivat niittyjä Euroopassa. Kun ne tapettiin sukupuuttoon, samat niittylajit ovat löytäneet elintilaa ihmisten kotieläinten luomista maisemista, Mussaari kertoo.

Sankarilehmä piti niittylajit hengissä

Usein ihmistä pidetään luonnon tuhoajana, mutta onneksi poikkeuksiakin löytyy. Perinnemaisema on hyvä esimerkki ihmisen toiminnan positiivisesta vaikutuksesta.

Olennainen osa on laiduntava kotieläin. Se syö ja talloo heinää, rikkoo maan pintaa. Avaraan maisemaan puhkeaa kukkameri.

Aikoinaan Jungfruskärillä asui torppareita kotieläimineen. Maiseman voi kuvitella olleen varsin kansallisromanttinen. Vakituisen asutuksen kadottua saarelta katosivat myös laiduntajat. Vuosikymmenten aikana toisenlainen luonto otti vallan. Joitakin asukkaita kuitenkin jäi – ja yksi lehmä, joka laidunsi unohdetulla pelikentällä.

Avara ja paahteinen alue oli ihanteellinen kasvupaikka niittyjen lajeille. Autuaan tietämättömänä saaren ainut lehmä piti siis yllä harvinaisiksi muuttuneiden lajien viimeistä saareketta.

Nyt, yli 40 vuotta myöhemmin, lajit ovat päässeet leviämään pitkäjänteisen hoidon tuloksena. Esimerkiksi uhanalaisten kirkiruohojen määrä on noussut kolmesta havaitusta yksilöstä viiteen sataan.

Lehdesniitty on Suomessa harvinainen perinnemaisema, mutta lajistoltaan erittäin runsas.

Niityllä kasvavien puiden oksia ”lehdestettiin” eli kerättiin kimpuiksi, jossa lehdet ovat tallella. Kimput säilöttiin talven varalle kotieläinten rehuksi.

Lehdesniittyjen lajirikkautta on verrattu sademetsiin

Jungfruskäriä pidetään yhtenä Saaristomeren kirkkaimmista helmistä. Yksi syy lienee Suomessa varsin harvinainen perinnemaisema, lehdesniitty. Mussaaren virolainen kollega on verrannut hoidettuja niittyjä sademetsiin.

Sademetsistä löytyy maailman eniten lajeja, mutta lajimäärät jakautuvat suurelle alueelle.

– Kun katsotaan pientä alaa, esimerkiksi neliömetrin plottia, lehdesniityt nousevat hyvin korkealle, Mussaari kertoo.

Hoidetuilta niityiltä on saatu luonnon monimuotoisuuden korkeimpia mittaustuloksia.

Juttua tehdessä Jungfruskärillä eletään poikkeuksellista vuotta. Lehmiä ei saareen tänä vuonna tuoda sopimusteknisistä syistä johtuen.

– Ensi vuonna lehmälauma saadaan taas paikalle, kertoo Mussaari.

Saaren monimuotoisuus on yhteistyön tulos. Lehmien omistajille maksettavia tukia tarvitaan, sillä lehmien kuskaus saaristoon on työläs ja aikaa vaativa operaatio. Laiduntajat ovat arvokkaita monessa suhteessa.

Mussaari ei ole huolissaan, vaikka lehmät eivät kesäksi paikalle pääsekään.

– On kiinnostavaa nähdä, mitä vuoden laidunnustauko saa aikaan.

Tämä artikkeli on osa Punaisen listan pelastajat -juttusarjaa. Tänä vuonna kerromme luonnonsuojelun onnistumisista ja siitä, mitä jokainen meistä voi tehdä luonnon hyväksi. Lisää sisältöjä löydät yle.fi/punaisenlistanpelastajat.