Taiteilija Martta Wendelinin (1893–1986) rakastetut kuvitukset ovat osa suomalaista sielunmaisemaa. Mielenkiintoinen ja vähemmän tunnettu puoli taiteilijan elämästä on hänen suhteensa Valamon luostariin. Wendelin tuki aktiivisesti niin Vanhaa kuin Uuttakin Valamoa.
Martta Wendelin ei ollut ortodoksi, mutta uskonnolliset aiheet kiinnostivat häntä taidemaalarina. Kesinä 1934-36 hän kulki maalausmatkoilla Karjalassa ja Vanhassa Valamossa. Matkojen tuloksena syntyi paitsi munkkien muotokuvia, myös Valamo-postikorttisarjan originaalit. Samassa ympäristössä syntyi myös pastelli-ja öljymaalauksia.
Tutustuttuaan maalausmatkoillaan Valamon väkeen, Wendelin sai ajatuksen tukea korteillaan luostarin kesäsiirtolaa sekä koulukotitoimintaa, Valamo-postikorttien kuusi originaalia valmistuivat kesinä 1935-36. Kortit painettiin 1938, mutta lähes koko painos tuhoutui talvisodan alussa 1939.
Säännöllinen luostarielämä Laatokan saarilla päättyi 1940. Uusi Valamo perustettiin Heinävedelle. Ensimmäisen kirkon pohjana käytettiin kahta vanhaa aittaa. Vuonna 1973 perustettu yhdistys Valamon Ystävät ryhtyi keräämään varoja uuden kirkon rakentamiseen.
Martta Wendelin ei ollut unohtanut Valamoa. Vuonna 1974 hän antoi yhdistykselle oikeuden painattaa korttisarjan uudelleen Uuden Valamon kirkon rakennusrahaston kartuttamiseksi.
Uusi Kristuksen kirkastumisen kirkko vihittiin käyttöön 5.kesäkuuta 1977. Martta Wendelin oli yksi rakennusrahaston suurimmista lahjoittajista. Tyypilliseen tapaan itsestään numeroa tekemättä hän kävi katsomassa kirkkoa ystävänsä Inari Ollin kanssa kesällä 1978. Puoli seitsemällä on ilo esittää ainutlaatuista filmimateriaalia tästä kesäisestä retkestä!
Martta Wendelin Valamossa: