Hyppää pääsisältöön

Upottaudu Itämereen: Kävele ulkosaaristoon

Palawan-hylky Hangossa.
Palawan-hylky makaa Hangon Tulliniemen luontopolun varrella. Palawan-hylky Hangossa. Kuva: Yle, Salla Hongisto palawan

Nauttiakseen Itämerestä ei tarvitse lähteä vesille. Meren kauneuden tavoittaa myös rannoilta. Manner-Suomen eteläisin luontopolku saattaa ulkosaaristoa muistuttaviin maisemiin. Matkan varelle mahtuu kasviharvinaisuuksia ja kummitustarinoita.

Hangon Tulliniemen pohjoisranta, aamupäivä. Usvainen meri ei vielä päästä alkukesän aurinkoa täysin esiin, mutta sallii sen säteet jo pilvien raosta.

Luonto-opas Tarja Kvarnström kyykistyy yllättäen hiekkarannalla luontopolun portilla. Rannassa kasvaa jotain kiinnostavaa.

Kasvi on merikaali, jonka nuoret lehdet vivahtavat liilaa väriä. Pioneerina merikaali asuttaa ensimmäisten joukossa uusia, kasvittomia hiekkavaleja.

Merialus, joka paloi ja halkesi

Luontopolku viistää Tullinimen karua ja kivistä pohjoisrantaa. Maisema tuo mieleen ulkosaaristossa sijaitsevan Jurmon kivirannat. Hankoniemi on kivinen, sillä se on Salpausselän jatke.

Rannassa makaa yksi merenkäynnin epäonnistujista, Palawan-alus. Sen raato muistuttaa Itämeren voimasta ja Hangon edustan karikoista.

Palawanilla kaikki alkoi mennä pieleen heinäkuisena yönä vuonna 1932. Puulastissa ollut alus syttyi tuleen, ja vain sen keula pelastui. Laivanrippeet hinattiin karille Hangon Tulliniemeen.

Parakkien monet ihmiskohtalot

Polun varrella mätänee vanha parakkialue, joka on todistanut monia ihmiskohtaloita.

Ennen Tulliniemessä seisoi jopa tuhat parakkirakennusta. Nyt niistä on jäljellä enää osa, nekin raunioina. Aluetta kiertää aita, syystäkin, sillä puuseinät ovat lahot, lattiat mädät.

Alun perin parakit olivat saksalaissotilaiden käytössä Jatkosodan vuosina 1942–1944. Sotilaat pysähtyivät, peseytyivät ja palautuivat parakeissa matkalla Lapista lomille. Osa jatkoi Saksaan, osa jäi Tulliniemeen.

Sodan jälkeen parakkeihin tuotiin sotavankeudesta palaavia suomalaisia vankeja. Kun viimeinenkin sotavanki oli kotiutettu, parakeista tuli vuonna 1948 naisten työsiirtola. Naiset suorittivat tuomioitaan Tulliniemessä 1960-luvulle asti.

Paikan monipuolinen historia kutkuttaa mielikuvistusta ja innoittaa kertomaan kummitustarinoita - pilke silmäkulmassa tietenkin.

Parakkialueella tehdään tänä kesänä arkeologisia kaivauksia. Se, mitä kaikkea alue onkaan kätkenyt sisäänsä, selvinnee viimeistään syksyllä.

Tulliniemen luontopolku

Manner-Suomen eteläisin luontopolku on lintubongarin ja -tutkijan paratiisi.
Erityisyytenä mm. merikaali ja laaja hyönteislajisto. Rannassa voi nähdä vaikkapa muurahaisleijonia.
Noin 7,6 kilometriä pitkä polku soveltuu lapsiperheille. Polun alkupää on helppokulkuinen, mutta loppupään kallioinen maasto ei sovi kulkurajoitteisille.
Luontopolku avattiin toukokuussa 2014. Kävijäryntäys on tuonut paikalle heinäkuun 2015 alkuun mennessä noin 20 000 kävijää.

Jatka matkaasi Itämerellä

Yle Luonnon Upottaudu Itämereen- kokonaisuus tarjoaa leppoisia näkökulmia upeaan Itämereen. Heinäkuu on Itämeren heinäkuu myös Radio1:llä.

Upottaudu Itämereen: Rentoudu aalloissa - virtuaalisesti
Upottaudu Itämereen: Lumoudu tutkijan matkasta merenpohjassa
Upottaudu Itämereen: Mikä Suomenlahden eliö olet?
Upottaudu Itämereen: Sukella Muninin hylkyyn
Upottaudu Itämereen: Merivartiosto
Upottaudu Itämereen: Kuka sinun biitsisi siivoaa?
Upottaudu Itämereen: Hailuoto
Upottaudu Itämereen: Tuulivoimamies
Upottaudu Itämereen: Sohvaretki Suomenlinnaan
Upottaudu Itämereen: Lähde majakkamatkalle
Upottaudu Itämereen: Elämää Saaristossa

Lisää merenrannoilla retkeilystä

Merenranta kutsuu. Tietoa ja luovaa tekemistä Suomenlahden rannoilla retkeileville.
Itämeren alueen kestävästä retkeilykäytöstä
Merialuiden kansallispuistot

Kommentit