Papuja on viljelty ympäri maailmaa 10 000 vuotta, mutta Euroopassa olemme siinä suhteessa vähän jäljessä. Täällä meillä on ollut lähinnä härkäpapuja ja herneitä 1500-luvulle asti, kunnes uusia palkokasveja alkoi tulla Amerikasta ja Aasiasta.
Jos katsotaan väestökäyriä Euroopassa, nähdään, että 1900-luvun alussa väestömme oli sairasta ja nälkää näkevää ja elinikä oli alhainen ja lapsikuolleisuus äärettömän korkea. Mutta sitten tilanne muuttui ja vain muutamassa vuosikymmenessä väestöstä tuli terveempää, keskimääräinen elinikä nousi ja lapsikuolleisuus väheni.
Muutos johtui osaltaan siitä, että papujen viljelystä tuli suosittua. Papuja oli helppo viljellä, ne olivat halpoja, ja koska pavut sisältävät paljon sekä proteiinia että täyttäviä kuituja, alkoi suuntaus, jonka ansiosta väestöstä tuli vahvempaa, terveempää ja he jaksoivat tehdä paremmin töitä. Se vuorostaan johti parempaan yksityistalouteen ja parempiin elinolosuhteisiin.
Pavut ovat lihan vaihtoehto
Pavut sisältävät pääosin täysiarvoista proteiinia, mikä tekee niistä parhaan vaihtoehdon lihalle. Jos niitä syö jonkin viljatuotteen, kuten riisin, pastan tai leivän kanssa, saa kaikki välttämättömät aminohapot, joita keho itse ei voi tuottaa.
Pavut ja kikherneet sisältävät 7–11 prosenttia proteiinia. Tuoreet soijapavut ovat 37 prosentillaan proteiinipitoisin palkokasvi. Punaisessa lihassa on 26 prosenttia proteiinia.
Valitse pavut ulkonäön perusteella
Pavut vaihtelevat väriltään, muodoltaan ja koostumukseltaan. Toiset niistä sopivat parhaiten patoihin ja seoksiin, kun taas toiset ovat parhaita sellaisenaan hiukan maustettuna oliiviöljyllä ja sitruunalla.
Aduki-pavut ja mustapavut ovat pieniä, kauniita ja aika kiinteitä koostumukseltaan ja sopivat siksi hyvin salaatteihin tai yksinään kulhoon.
Suuret valkoiset pavut maistuvat voilta ja niissä on paljon syötävää. Ne ovat mainio täyte padoissa, keitoissa ja salaateissa. Ruskeat, punaiset ja valkoiset pavut sopivat hyvin patoihin, seoksiin ja papupurilaisiin.
Kikherneet ovat ihanan monipuolisia, ja ne sopivat kaikkeen. Niitä voi käyttää sekä keitettyinä että liotettuina tai raastettuina falafeliin tai kikhernepurilaisiin. Yksinkertaisinta – ja hauskinta – on valita pavut ulkonäön mukaan.
Keitä paljon, kun kerran keität
Papujen ravintosisältö on sama riippumatta siitä, ostaako keitettyjä papuja purkissa vai keittääkö niitä itse, mutta usein itse keittämällä saa parempaa.
Se on helppoa, mutta aikaa vievää, joten on hyvä vinkki keittää kerralla suurempia määriä, kun kerran aloittaa ja pakastaa ne sitten. Keittele mielellään eri lajikkeita eri kattiloissa.
Ota pois kattilaan muodostuva vaahto. Se muodostuu saponiineista, joka on tietynlainen luonnon saippua-aine, joka voi maistua hiukan kitkerältä eikä näytä hyvältä valmiiksi keitetyissä pavuissa.
Keitä oikein ja juo vettä, niin vältät pierut
Jotkut välttävät papuja, koska ne voivat muodostaa ilmaa. Ilmavaivat johtuvat siitä, että pavut sisältävät hajoamattomia hiilihydraatteja, oligosakkarideja, joita keho ei voi käyttää.
Suolistobakteerit paksusuolessamme saavat hiilihydraatit ja ravintokuidut käymään ja näin muodostuu ilmaa. Voi siis sanoa, että bakteerit piereskelevät, emme me, jos se jotakuta lohduttaa.
Yksi vinkki on vaihtaa keitinvesi 20 minuutin kuluttua, silloin pääsee eroon osasta papujen liukenemattomista hiilihydraateista ja kehon on helpompi hajottaa ne.
Toinen vinkki on juoda paljon vettä papujen kanssa, koska ne ovat hyvin kuitupitoisia ja kuitupitoinen ravinto yleensäkin vaatii paljon vettä hajotakseen.
Papuja kannattaa myös keittää vähän pitempään kuin paketin ohjeessa lukee. Silloin pavut on helpommin hajoavia ja muodostavat vähemmän ilmaa.
Papujen halkeamisen voi estää, jos antaa niiden jäähtyä omassa keitinvedessään.
