BBC julkaisi 2.3.2017 erinomaisen Tom Fordycen jutun Manchesterin kylmästä jalkapallosodasta (Manchester’s cold war[i]). Vaikka jutun osapuolina ovat maailman kuuluisimpiin ja rikkaimpiin kuuluvat jalkapalloseurat, on juniorijalkapalloilun maailmaa elävästi, mutta samalla raadollisesti kuvaileva tarina rinnastettavissa myös muihin jalkapallokaupunkeihin. Tässä tapauksessa Suomen Turkuun.
Tarina Manchesteristä alkaa kaupungin eteläosassa, kaksi kuuluisaa jalkapallokaupunkia toisiinsa liittävän Mersey joen varrella sijaitsevan Didsburyn kaupunginosan pallokentiltä. Unitedin ”unelmien teatteri” Old Trafford ja öljyrahoilla rakennettu Etihad Stadium ovat kaukana, mutta Wes Brownin, Danny Welbeckin, Jesse Lingardin ja Marcus Rashfordin pelaajapolut lähiökentiltä mestareiden liigaan houkuttaa kykyjenetsijöitä kuin hunaja karhua. ”Tuntuu naurettavalta, mutta he käyvät katsomassa 3-4-vuotiaita lapsia”, kertoo Dave Horrocks, Fletcher Moss Rangers Soccer Schoolin hallituksen puheenjohtaja, joka on ollut vaikuttamassa niin monen tulevan valioliigapelaajan kehitystä uran alkutaipaleella Didsburyn jalkapallokoulussa.
Vaikka Suomen Manchester on tunnetusti Tampere, löytyvät Fletcher Moss Rangersin lähimmät suomalaiset vastineet todennäköisesti Turusta sekä Helsingin Käpylän Kumpulanlaaksosta. Käpylän Pallo perustettiin jo vuonna 1956 edistämään poikien jalkapalloharrastusta lähiseudulla. Toinen suomalaisen nappulajalkapalloilun lippulaiva, Turun Nappulaliiga aloitti toimintansa koko kaupungin kattavasti 1960-luvun puolivälissä, kun väestö ja ennen kaikkea lapsiperheet alkoivat pakkautua nopeasti kohoaviin betonilähiöihin.
Kun tänäkin päivänä nuorten maajoukkuepelaajia kovalla tahdilla tuottava KäPa on tunnettu määrätietoisesta ja kunnianhimoisesta juniorityöstään[ii], voi Turun Nappulaliiga ylpeillä suomalaisen jalkapalloilun ehkä komeimmalla pelaajahistorialla. 50-vuotisjuhlavuonnaan TuNL julkaisi ”Puolen vuosisadan joukkueensa”, jossa mukana Lukas Hradecky–Jere Uronen, Niklas Moisander, Ari Nyman, Erkka Petäjä–Kim Suominen, Mika Aaltonen, Joni Kauko–Kimmo Lipponen, Mika Lipponen, Marko Rajamäki. Näiden ja lukuisten muiden maajoukkuepelaajien lisäksi Nappulaliigan lähiliikunnan parissa urheilu-uransa ovat aloittaneet mm. jääkiekkoilevat Koivun ja Kiprusoffin veljekset, Petu Nummelin ja Rasmus Ristolainen sekä suomalaisen koripalloilun yksi suurista, Teemu Rannikko.
Jos Turun Nappulaliiga on turkulainen matalan kynnyksen, mutta suurten unelmien Fletcher Moss Rangers, niin Håkansin varustamoperheen omistama ja tukema FC Inter lienee Manchester Cityn läheisin suomalainen vastine. Veritas Stadionilla ei ehkä ole Etihadin emiiriluokan loistoa, mutta palloilupatruuna Stefan Håkansin vuonna 2003 rakennuttama pääkatsomo, 2009 kohonnut päätykatsomo sekä vuoden 1952 kotikisoihin valmistunut historiallinen Olympiakatsomo muodostavat kiistatta Suomen arvostetuimman jalkapallopyhätön. Italialaisvaikuttein vuonna 1990 perustetun FC Interin viime vuosien kansallinen menestys on Manchester Cityn tapaan nojannut vahvasti ulkomaalaisapuihin. Vaikka Cityllä on menestyksekäs 60-70-lukujen historia, putosi seura vuonna 1998 jopa Englannin kolmostasolle ja tänään maailman huipulla pelaava seura on kokenut tällä vuosituhannella täydellisen muodonmuutoksen.
Jos vuonna 2008 seuran omistukseensa ottanut Abu Dhabin rahoittajaryhmä on panostanut ulkomaalaisiin valmentajiin (italialainen Mancini, chileläinen Pellegrini ja nyt katalonialainen Guardiola) ja pelaajiin, on samana vuonna ensimmäistä Veikkausliigamestaruuttaan juhlineen Interin nousun taustalla myös vahva ulkomainen vaikutus. Viimeisen kymmenen vuoden aikana seuran päävalmentajana ovat toimineet hollantilaiset René van Eck sekä peräti yhdeksän vuotta johdossa ollut Job Dragtsma. Kotikaupungin kasvatti Jami Walleniuksen kausi päävalmentajana jäi lyhyeen kun komean maajoukkueuran ja kulttipelaajan statuksen brittifutiksessa omaava Shefki Kuqi nimettiin seuran johtoon kesällä 2016. Ja vaikka paikalliset kasvatit kuten Henri Lehtonen, Mika Mäkitalo, Joni Aho ja Ari Nyman ovat olleet menestysvuosien runkopelaajia, ovat ulkomaan vahvistukset aina olleet isossa roolissa Interissä.
Yhdeksän Turun Nappulaliigan ”dream teamin” pelaajista on pelannut ja harjoitellut pitkään myös erään toisen turkulaisen seuran väreissä. Jos Manchester oli ennen arabi-investointeja punaisten paholaisten ja Sir Alex Fergusonin hallinnassa, niin jalkapalloileva Turku on ollut vuosikymmeniä mustavalkoinen. Veikkausliigan maratontaulukon nelonen ja tätä edeltäneen SM-sarjan kaikkien aikojen kakkonen pelaa tällä hetkellä kolmatta perättäistä kautta Ykkösessä, joten muutaman vuoden takaiset puheet Turusta valtakunnan jalkapallopääkaupunkista ovat hiljentyneet odottamaan Tepsin nousua. Muistoja takavuosien derbyistä ja turkulaisen futiskulttuurin potentiaalista nähtiin kuitenkin viime syksynä, kun kautensa alisuorittanut Inter ja omilla junioreillaan Ykkösen kakkoseksi yltänyt TPS pelasivat kaksiosaisen karsinnan Veikkausliigapaikasta. Tällä kertaa ulkomaan apujen kokemus voitti paikallislupausten yrityksen ja Inter säilytti sarjapaikkansa.
Jos Turun edustustason derbyt ovat viime vuosina rajoittuneet alkukauden Suomen Cup-kohtaamisiin hallissa, on kilpailu Turun seudun juniorifutiksessa kiristynyt vuosi vuodelta. Kuten Manchesterissä, kiinnostus päiväkoti-ikäisiin palloilijoihin on lisääntynyt myös Turussa. TPS aloitti muutama vuosi sitten, vastaperustetun Sami Hyypiä Akatemian valintakriteereihin vedoten, junioritoiminnan alle 11-vuotiaiden ikäluokissa, jotka olivat vuosikymmenien ajan rauhoitettu Turun Nappulaliigan toimialueeksi. Pari vuotta sitten TPS teki uuden aluevaltauksen käynnistämällä TPS East, West, North ja South aluejoukkueet eri puolilla kaupunkia. Vaikka tämä uusi linjaus herätti kaupungissa kritiikkiä, on syytä huomioida, että Nappulaliigan toiminta oli päättynyt tai olennaisesti supistunut useilla merkittävillä alueilla – mm. Halinen, Pansio ja Varissuo – joten harrastustoimintaa tarjoavan TPS:n voidaan nähdä myös astuneen täyttämään Nappulaliigan jättämää tyhjiötä. Kun TPS lisäksi tarjoaa tänä päivänä lasten temppukoulua ja perhefutista 3-5-vuotiaille, ovat TPS ja TuNL yhä selkeämmin toistensa kilpailijoita lasten jalkapalloharrastamisen alkutaipaleella.
Samalla kun TPS on laajentanut toimintaansa päiväkoti-ikäisten ja harrastejalkapalloilun piirissä, Turun seudun ainoa Veikkausliigaseura on myös tehnyt merkittäviä junioriorganisaation uudistuksiaan. Vaikka Manchesterin mittasuhteet ovat toiset kuin Turussa, kilpailu Veritas Stadionillaan ylpeilevän ja voimakkaasti toimintaansa investoivan Interin ja perinteikkään, mutta talousvaikeuksista kärsineen Tepsin välillä muistuttaa tilannetta Koillis-Englannissa. ”The infrastructure and facilities they put in place became a great rival to United’s history.”
Kun Cityn arabirahalla Etihad harjoituskeskus kohosi Claytonin teollisuusalueelle ja shekkejä kirjoitettiin junnuvalmentajille sekä scouteille, on Turun junnufutiksen valtataistelua käyty ennen kaikkea valmentajanimitysten kautta. Tuloksellisesti varsin vaatimattomasti valtakunnallisesti menestyneet FC Interin juniorijoukkueet saivat syksyllä 2016 John Allenin, Jussi Nuorelan ja Stefan Strömborgin muodossa nimekkäät päätoimiset ikäluokkavastaavat ja tämä oli varmasti keskeisenä tekijänä siihen, että kokonaisia ikäluokkiensa ykkösjoukkueita siirtyi sinimustaan peliasuun sekä Tepsistä että Nappulaliigasta. Vaikka TPS:llä ja Nappulaliigalla on omat harjoituskeskuksensa Poronpuistossa ja Peltolassa, on Veikkausliigaa pelaava, Veritas Stadionia ja omaa Junior Loungea hallinnoima FC Inter kuitenkin monelle pelaajanalulle sekä myös usealle vanhemmalle kilpailijoitaan valovoimaisempi houkutus.
Ovatko siis City and Inter kaupunkiseutujensa juniorikilpavarustelun voittajia?
Pohtiessaan tätä kysymystä, Fletcher Mossin pelaajahautomon Dave Horrocks ei näe tilanteeseen yksiselitteistä vastausta. Hänen mielestään Cityn häikäisevä harjoituskompleksi on merkittävä houkutin, eivätkä tällä vuosituhannella syntyneet pelaajat välttämättä osaa arvostaa Unitedin häikäisevää historiaa, edes vuonna 1999 triplamestaruuteen yltäneen Giggsin, Scholesin ja kumppanien sukupolven ihmetekoja. Mutta samalla Horrocks muistuttaa, ettei pitemmät perinteet omaavien kilpailijoiden menestysmallien toistaminen tapahdu kädenkäänteessä ja että esimerkiksi Evertonin ja Burnleyn akatemiat ovat tällä hetkellä menestyksekkäämpiä kuin Cityn. Ja todella suuri ja ajankohtainen kysymys on, pyrkiikö Pep Guardiola toteuttamaan Cityssä Barcelonassa harjoittamaansa valmennuslinjaa ja tarjoamaan paikallisille lupauksille mahdollisuuksia edustusjoukkueessa. Tässäkin Etihadilla ollaan Old Traffordin suhteen pitkällä takamatkalla, 60-luvulla ”Busby’s babes” -pelaajalupauksistaan tunnetuksi tulleen Unitedin ykkösjoukkueessa on ollut oma akatemiapelaaja aina vuodesta 1939 lähtien.
Entä Suomen Turussa, kiristyykö seurojen välinen kilpailu vai kykenevätkö keskeiset toimijat uudistamaan toimintatapojaan yhteistyön avulla?
Vaikka turkulaiset ovat tunnetumpia itsetietoisuudestaan kuin yhteistyökyvystään, on alueen jalkapalloseuroilla edellytyksiä haastaa maan tämän hetkinen futiskeskus, pääkaupunkiseutu. Seudun kolme johtavaa seuraa sekä KaaPon, MaPSin ja ÅIFK:n tapaiset perinteiset kasvattajaseurat tekevät tahoillaan kunnianhimoista työtä ja harrastajamäärät kasvavat tasaisesti. Turkulaisen jalkapalloilun viisikymmenvuotinen perusta, Nappulaliiga joutuu sopeutumaan naapurien tunkeutumiseen ydintoiminta-alueilleen, mutta panostamalla huokeaan aluejoukkuetoimintaan, kaikki osapuolet hyötyvät ja lahjakkaat sekä motivoituneet maahanmuuttajanuoret ja vähävaraiset lapset saadaan mukaan futisyhteisöön.
Ja Inter vs TPS -kaksintaistelulla on kaikki mahdollisuudet kohota aidosti suureksi turkulaiseksi hegemoniakamppailuksi. FC Inter on reilussa kahdessa vuosikymmenessä noussut Nahkakuulan korvaajasta kansalliselle huipulle ja seuran peli- ja harjoitusolosuhteet sekä muut toimintaedellytykset ovat valtakunnallista kärkeä. Ja jokainen pelikausi – mukaan lukien viime kausi kaikessa värikkyydessään – synnyttää seurakulttuuria. Junioritoimintansa laajentamisessa sinimustien lienee silti syytä olla tarkkana. Inter otti äskettäin jälleen yhden ”tepsiläisen” askeleen allekirjoittamalla yhteistyösopimuksen ympäryskuntaseurojen MaPS:in ja RaiFu:n kanssa. TPS on jo vuosia toteuttanut paperilla win-win-henkistä Southwest United -yhteistyötä lähialueen seurojen kanssa, mutta koko maakunnan kattavan toiminnan hallinnointi ja yhteensovittaminen omien haaste- ja harrasteryhmien pelaajien intressien kanssa ei ole aivan yksinkertaista.
Vaikka suomalainen futisväki junnupelaajista talkoolaisvanhempiin on intohimoista ja optimistista, on silti syytä pitää mielessä sekä Manchesterin että suomalaisen junnufutiksen suuri uhkakuva:
”On syytä suhtautua varauksella näihin seuroihin ja niiden tapaan etsiä lahjakkuutta. Ne pyrkivät virittämään verkkonsa mahdollisimman laajalle saadakseen käyttöönsä maksimaalisen valikoiman lahjakkuutta ja kykyä. Ja tämän ”talenttimetsästyksen” suurena riskinä on ikäluokan lahjakkaiksi arvioitujen pelaajien lukumäärän supistuminen vuosien kuluessa ehkä puoleen tusinaan pelaajaan.”
“We can be quite cynical about these clubs and the way they are going about seeking talent. The emphasis is on casting the net far and wide, of bringing in as much talent as possible that will then be funnelled down as the years go on, whittled down to half a dozen kids.”
Kaiken yli 30-vuotisen valmentajauransa aikana nähnyt ja kokenut Horrocks näkee myös osan vanhemmista riskitekijänä. ”On sydäntä särkevää, kuinka monet vanhemmat näkevät menestyksen, tähteyden sekä niihin kytkeytyvän glamourin ja kimalluksen myös omana, ei vain lastensa unelmana. He saavat väärän mielikuvan siitä, mitä juniorijalkapalloillussa on viime kädessä kysymys.”
“It can be a heartbreaker. A lot of parents see bright lights, big stars, Rolls-Royces, not just for their kids one day but for themselves. They get the wrong impression of what’s on the table.”
Fletcher Mossin – ja Turun Nappulaliigan – viikonloppuaamupäivien pelitapahtumissa saattaa olla useita satoja peli-intoa ja iloa uhkuvia lapsia. On varmasti niin ammattilaisurheilijoiksi tähtäävien lapsilupauksien, vähemmän tavoitteellisten harrastefutaajien kuin joukkuemenestyksestä unelmoivien valmentajien yhteisenä intressinä pyrkiä takaamaan kaikille mahdollisimman tasapuoliset mahdollisuudet ja oikeudenmukainen kohtelu kuningaslajin kilpakentillä.
Nykypäivän yksilökeskeisessä kilpailuyhteiskunnassa joukkuepelaaminen ja kaikkien huomioon ottaminen ei valitettavasti ole itsestäänselvyys. Valmentajalegenda Horrocks päättää Manchesterin haastattelunsa kalastuskielikuvaan, joka sopii aivan yhtä hyvin suomalaiseen junnufutikseen kuin Brittein saarille.
”Juniorijalkapalloilu on kuin troolikalastusta. Suurella verkolla saa suuria kaloja, mutta on hyvien tapojen vastaista, kuinka useimpia lapsia kohdellaan valintoja tehtäessä. Järjestelmä muistuttaa X-Factor tai Idols -kilpailuja – te siellä olette jatkossa, ja teidän toisten osalta kilpailu on päättynyt.”
“If you trawl, you will get some big fish. But it’s the distasteful way most of those kids will get released. It’s like the X-Factor boot camps. You lot sit here, you’re staying. You lot since over there, you’re going. There’s no letting people down gently.”
[i] http://www.bbc.co.uk/news/resources/idt-sh/longform_manchester_cold_war
[ii] http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/201702152200070741_jp.shtml
SuburbanTurku 