Tutustuin uuteen Suomen historia –lehteen ja löysin sieltä hyvän neuvolatoiminnan historiaa koskevan artikkelin. Kirjoitan blogiini referaatin artikkelista.
Artikkelin mukaan lastenhoidon parantaminen valtion politiikan osana sai alkunsa jo 1700-luvulla. Tuolloin lapsikuolleisuus oli suurta ja sitä alettiin pyrkiä vähentämään tehostamalla lääkintähuoltoa ja perustamalla lastenkoteja. Kätilötoiminnan kehittyessä imeväisyyskuolleisuus laski jonkin verran 1900-luvun alkuun tultaessa. Alueelliset ja vuotuiset erot olivat kuitenkin suuria.
Vuonna 1904 perustettiin Suomen ensimmäinen Maitopisara-asema Helsingin Kallioon Greta Klärichin toimesta. Toiminta laajeni myöhemmin muutamiin muihinkin kaupunkeihin Suomessa. Maitopisara-asemilla toimi lääkäri, joka tutki ja mittasi lapset säännöllisesti ja määräsi sen mukaan tarvittavat maitoannokset. Maitopisara-aseman hoitajattaret suorittivat myös kotikäyntejä. Aseman toiminta oli tarkoitettu vähävaraisille perheille. 1920-luvun kuluessa neuvontapalvelut lisääntyivät ja maidon jakelu väheni.
Vuonna 1907 perustettiin Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys ja alettiin kouluttaa tuberkuloosihoitajia. Ennaltaehkäisevä neuvontatyö käynnistyi tuolloin. Sodan aikana ulkopoliittiset kysymykset ja puolustusvoimiin käytetyt varat aiheuttivat sen, että terveydenhuollon uudistukset toteutuivat lähinnä yksityisten toimijoiden kautta.
1920-luvun alkupuolella lasten terveydenhuoltoa alkoi toteuttaa myös Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto (nykyisin Mannerheimin Lastensuojeluliitto, MLL). Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on ollut suuri vaikutus neuvolatoiminnan kehittymiseen ja leviämiseen. Liiton taustalla on muutamia henkilöitä, jotka ovat erityisesti vaikuttaneet MLL:n toimintaan. Sairaanhoitaja Sophie Mannerheim (Kenraali Mannerheimin sisar) perusti yksinhuoltajaäideille asuntoja tarjoavan huoltolaitoksen. Kouluneuvos Erik Mandelin vaikutti erityisesti vankeinhoitotyössä. Carl Gustav Emil Mannerheim ei osallistunut niinkään liiton käytännön toimintaan vaan vaikutti lähinnä nimellään ja suhteillaan.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton yksi merkittävimpiä henkilöitä on lastentautiopin professori Arvo Ylppö. Ylpön suunnitelmana oli maaseudun koulutetut kiertävät hoitajat, jotka kävisivät pienten lasten perheissä. Taajamissa äidit lapsineen kävisivät sen sijaan neuvonta-asemilla. Ylppö halusi laajentaa neuvontatyön koko lapsuusikään, eri yhteiskuntaluokkiin ja kaikkiin, jotka olivat lasten kanssa tekemisissä. Hänen mielestään järjestelmällinen neuvontatyö edellytti myös kouluttautumista.
Keväällä 1921 järjestettiin ensimmäinen huoltosisarkoulutus sairaanhoitajille ja kätilöille Lastenlinnassa. Lastenhoitajien koulutus aloitettiin samana vuonna sekä suomen- että ruotsinkielisenä. Suomenkielisen koulutuksen järjesti Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja ruotsinkielisen koulutuksen Barnvårdsföreringen. Samfundet Folkhälsan i Svenska Finland aloitti ruotsinkielisen terveyssisarkoulutuksen vuonna 1927 irrottauduttuaan MLL:sta. Valtion vastuulle huolto- ja terveyssisarkoulutus siirtyi vuonna 1931.
Aiemmin mainittu Maitopisarayhdistys oli jo 1900-luvun alusta alkaen lainannut vähävaraisille äideille lastenvaatteita. Mannerheimin Lastensuojeluliitto alkoi vuonna 1922 järjestää kiertokoritoimintaa laajemminkin. MLL:n paikallisosastot valmistivat vaatekorit. Sosiaalitoimi tai kätilö tiedotti vaateapua tarvitsevista perheistä. Näille perheille vaatekori annettiin lainaksi. Kun perhe ei enää vaatteita tarvinnut, annettiin kori seuraavalle perheelle. Laki äitiysavustuksesta säädettiin vuonna 1938. Vähävaraiset äidit saivat sen jälkeen äitiyspakkauksen valtiolta. Kiertokoritoiminta väheni äitiyspakkauksen yleistyttyä ja vaatteita alettiin jakaa muille kuin imeväisikäisille.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminta näkyi lapsikuolleisuuden vähenemisenä niillä alueilla, joilla liitto toimi. Vuonna 1925 perustettiin ensimmäinen äitiysneuvola Viipuriin ja aloitettiin myös kasvatusneuvolatoiminta. Äitiysneuvolan leviäminen oli kuitenkin hitaampaa kuin lastenneuvolan. Vuonna 1944 neuvolatoiminta muuttui lakisääteiseksi. Lain mukaan jokaisen kunnan, kauppalan ja kaupungin tuli järjestää toimiva äitiys- ja lastenneuvola vuoteen 1949 mennessä. Neuvolatoiminnan malliksi hyväksyttiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimintamalli.
Artikkeli oli hyvin mielenkiintoinen. Se antoi käsityksen siitä, miten lasten neuvolatoiminta lähti liikkeelle, mitkä järjestöt ja henkilöt olivat osaltaan vaikuttamassa lasten neuvolatoiminnan kehittymiseen sellaiseksi kuin se nykypäivänä on ja miten lainsäädäntö on tukenut lastenneuvolatoiminnan järjestämistä. Artikkeli avaa myös näkökulmia erilaisten yksityisten järjestöjen ja yhdistysten vaikutuksesta lasten terveydenhuollon alkuvaiheisiin. Valtion merkitys tässä työssä on korostunut vasta 1900-luvun puolivälin lähestyessä. Arvo Ylpön vaikutusta lastenneuvolatoiminnan kehittymiseen sellaisena kuin se nyt on, ei pidä missään nimessä vähätellä.
Ylpön ajatukset neuvolatyön laajuudesta ja koulutuksesta elävät tänäkin päivänä niin poliittisella kuin ruohonjuuritasolla. Ajatellaanpa vaikka vastasynnyttänyttä äitiä ja äitiysneuvolan terveydenhoitajaa, joka käy ensimmäisen kerran tapaamassa tuoretta äitiä ja lasta kotona tehden siellä tarvittavat tutkimukset. Äitiysneuvolan lisäksi on lastenneuvola ja kouluikäisille tarkoitettu kouluterveydenhuolto. Näin neuvolatoiminta kattaa koko lapsuusiän. Ilmainen lasten terveydenhuolto on lisäksi avoin kaikille perheille varallisuudesta riippumatta.
Artikkelin lähde: Suomen Historia 1/2015. Viipalemediat Oy, s. 12-21.
Tuumapirtti 