Seuraa näitä tänään – kolme pointtia ottelusta SJK–HIFK

Kaksi peliä putkeen hävinnyt SJK isännöi perjantain ainoassa veikkausliigaottelussa vielä ilman voittoa tällä kaudella olevaa Helsingin IFK:ta. IS nostaa pelistä esiin kolme pointtia.

Tekeekö Xhevdet Gela jatkoa HIFK:n ensimmäiselle liigamaalille?

1) Aukeaako HIFK:n kärkien ketsuppipullo vihdoin?

237 minuuttia siinä meni, että HIFK sai tehtyä liigakauden ensimmäisen maalinsa. Xhevdet Gelan mainio kierteinen laukaus painui maanantaina FC Lahden maalin oikeaan alakulmaan.

Maali ei riittänyt pisteille. Lahti otti vieraskentällä 2–1-voiton ja jätti stadilaiset nuolemaan näppejään. HIFK:lla oli sauma luoda enemmänkin selkeitä maalintekopaikkoja, mutta itseluottamus kärkipään suorituksissa ontui – kuten kahdessa aiemmassakin ottelussa.

Kun katsoo HIFK:n kärkikolmikon Juho MäkeläPekka SihvolaMikael Forssell aiempia tilastoja, kuiva kausi ihmetyttää. Mäkelä on tehnyt liigassa 98 maalia, Sihvola 61 ja ulkomailla suurimman osan urastaan pelannut Forssell 25.

Juho Mäkelän kausi on ollut kuiva.

Nähtäväksi jää, aukaiseeko trio maalihanat tänään Seinäjoella SJK:ta vastaan kello 20 alkavassa ottelussa. Kolmessa pelissä HIFK on tehnyt vain yhden maalin, kun taas SJK on heiluttanut verkkoja kuudesti neljässä ottelussa.

2) Vaihtaako Antti Muurinen maalivahtia?

Mikko Kuninkaan viime hetken vapaapotkumaali takasi FC Lahdelle 2–1-voiton HIFK:sta. Kierteinen vasemman jalan matala laukaus sujahti isäntien maalin vasempaan nurkkaan.

HIFK:n maalilla pelannut Carljohan Eriksson voi ottaa osuman piikkiinsä. Kuninkaan laukaus oli taidokas, mutta Eriksson oli sijoittanut muurin liian keskelle. Kuningas sanoi ottelun jälkeen huomanneensa muurin vasemmalla puolella olleen tilan.

Carljohan Eriksson ei saane komennusta maalille, jos Tomi Maanoja on pelikuntoinen.

Erikssonin pelaaminen HIFK:n maalilla oli muutenkin pienoinen yllätys, vaikka HJK:n kasvatti vapautuikin pelikiellostaan juuri Lahti-otteluun. Tähtirintojen maalilla pelasi kaksi ensimmäistä peliä kokenut Tomi Maanoja, joka piti sekä PS Kemiä että JJK:ta vastaan maalinsa puhtaana.

Päävalmentaja Antti Muurinen vaihtoi veskarin viime peliin pakon edessä, koska Maanoja oli puolikuntoinen. Jos ”Psyko” on kunnossa tänään, hän pelannee SJK:ta vastaan.

3) Katkeaako SJK:n tappioputki?

SJK:n alkukausi on ollut tulosten valossa vielä varsin vaisu. Neljästä pelistä pisteitä on tullut saman verran. Kaksi viime ottelua ovat päättyneet tappioon ensin kotona Ilvekselle ja viimeisimpänä vieraissa PS Kemille.

Pisteitä on kuitenkin enemmän kasassa kuin viime vuonna tähän aikaan. Kaudella 2016 SJK hävisi ensimmäiset neljä otteluaan, mutta nousi silti mestaruustaistoon ja sijoittui lopulta kolmanneksi. Tuon kauden avauskierroksella SJK otti voiton PS Kemistä, mutta tuomittiin kabineteissa jälkeenpäin hävinneeksi 0–3 seuran peluutettua edustuskelvottomia pelaajia.

Tänään ”Kerho” hakee kauden toista voittoaan HIFK:n kustannuksella. Kun joukkueet pelasivat edellisen kerran vastakkain Seinäjoella, SJK oli parempi lukemin 2–1. Viron maajoukkuemies, nykyään Unkarin liigassa pelaava Tarmo Kink teki voittomaalin vain hetki ennen varsinaisen peliajan täyttymistä.

IS Extra näyttää kaikki Veikkausliigakauden 198 ottelua suorina ja selostettuina. IS Extran tilaukseen kuuluu Ilta-Sanomien ja Urheilusanomien erikoissisältöjen lisäksi huippu-urheilua suorina lähetyksinä, kuten jalkapallon Euroopan liigaa, Salibandyliigaa, vapaaotteluita ja nyrkkeilytapahtumia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?