FC Lahteen paluumuuttaja HIFK:sta – Valmentajalle hyvin tuttu mies
Keskikenttäpelaaja Xhevdet Gela palaa FC Lahteen vuoden mittaisella sopimuksella. FC Lahti tiedottaa sopimuksesta kotisivuillaan.
#FCLahti #Veikkausliiga
28-vuotias Gela pelasi Lahdessa myös kaudet 2014 ja 2015. Viimeiset kaksi kautta vierähtivät Helsingin IFK:ssa. Päättyneen kauden 31 liigaottelun maalisaldokseen Gela sai neljä osumaa.
Kiuruveden Pallossa pelaajauransa aloittanut Gela on pelannut lisäksi Atlantiksessa, Hakassa, PK-35:ssä, MYPA:ssa ja puolalaisessa Widzew Lodzissa.
FC Lahden valmentaja Toni Korkeakunnas tuntee Gelan hyvin ja tietää, mitä odottaa.
– Saimme tutun miehen. Minulla on Gelan kanssa viiden vuoden yhteinen historia, joten tiedän mitä saan. Gela on vahva kaksinkamppailuissa ja hyvä kahden suunnan pelaaja. Hän on myös ennen kaikkea joukkuepelaaja, josta pidetään kopissa. Viime kaudella Gela onnistui myös tehojen puolesta, Korkeakunnas kehuu.
FC Lahdella on nyt kasassa 16 pelaajasopimusta.
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- L’Équipe: PSG haluaa solmia jatkosopimuksen Luis Enriquen kanssa – nostaa valmentajan profiilia
- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Seuralegenda jättää Borussia Dortmundin
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta