AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.45 // 11.11.2014

Xhevdet Gela jatkosopimukseen FC Lahden kanssa

Xhevdet Gela jatkosopimukseen FC Lahden kanssa
Gela siirtyi FC Lahteen elokuussa ja oli suuressa roolissa loppukauden mitalitaistelussa. Hän pelasi yhteensä yhdeksän ottelua, joissa hän viimeisteli yhden maalin. Gelan arvo joukkueelle näkyi kuitenkin enemmän tehojen ulkopuolella. Hän puolusti kurinalaisesti, voitti kaksinkamppailuja, mutta oli myös käynnistämässä hyökkäyksiä.
 
Muutaman päivän päästä 25 vuotta täyttävä Gela siirtyi kesällä FC Lahteen Puolan pääsarjasta keväällä pudonneen Widzew Lodzin riveistä. Suomessa luova keskikenttämies on aikaisemmin pelannut Atlantiksessa, Hakassa, PK-35 Vantaassa sekä MYPA:ssa. Veikkausliigassa Gela on pelannut yhteensä 92 ottelua, joissa hän on tehnyt kahdeksan maalia.

Lisää uutisia