Kymmenen asiaa, joiden tietämme olevan totta
Kirjoitimme ensimmäisen kymmenen tosiasian luettelomme, kun Google oli vasta muutaman vuoden ikäinen. Ajoittain palaamme listan pariin ja tarkistamme, pitävätkö asiat vielä paikkansa. Toivottavasti näin on – ja voitte tarkistaa, että pidämme kiinni lupauksistamme.
-
Keskity käyttäjään ja muu seuraa perästä.
Alusta alkaen tavoitteemme on ollut parhaimman mahdollisen käyttökokemuksen tarjoaminen. Suunnitellessamme uutta internetselainta tai muokatessamme etusivumme ulkonäköä pidämme huolen, että toimimme sinun hyväksesi emmekä oman sisäisen tavoitteemme tai periaatteemme saavuttamiseksi. Etusivumme käyttöliittymä on yksinkertainen ja selkeä ja sivut latautuvat hetkessä. Hakutulossijoituksia ei koskaan myydä kenellekään, kaikki mainonta merkitään selkeästi ja mainokset tarjoavat osuvaa sisältöä eivätkä häiritse selaamista. Lisäksi kehittämiemme uusien työkalujen ja sovelluksien tulee mielestämme toimia niin hyvin, ettei käyttäjän tarvitse miettiä, miten ne olisi voitu suunnitella paremmin.
-
Järkevintä on tehdä yksi asia todella hyvin.
Haku on meille pääasia. Haku on meille pääasia. Käytössämme on yksi maailman suurimmista tutkimusryhmistä, ja se on keskittynyt täysin hakuongelmien ratkaisemiseen. Tiedämme siis, missä olemme hyviä ja mitä voisimme vielä parantaa. Useiden vaikeiden ongelmien parissa tehtyjen toistojen myötä olemme selvittäneet monimutkaisia ongelmia, ja parannamme jatkuvasti palvelua, jonka avulla miljoonat ihmiset voivat jo löytää tietoja nopeasti ja saumattomasti. Olemme omistautuneet haun parantamiselle ja pystymme soveltamaan oppimaamme uusiin tuotteisiin, kuten Gmailiin ja Google Mapsiin. Pyrkimyksemme on tuoda haku tutkimattomien alueiden ulottuville ja auttaa ihmisiä löytämään ja käyttämään hyödykseen lisää tietoja aina kasvavasta tietomäärästä.
-
Nopea on hidasta parempi.
Tiedämme, että aika on rahaa, joten kun etsit tietoa verkosta, haluat tietysti löytää vastauksen heti. Google haluaa toteuttaa tämän toiveen. Saatamme olla ainoita ihmisiä maailmassa, joiden tavoite on saada käyttäjät poistumaan etusivultamme niin pian kuin mahdollista. Karsimalla sivuiltamme ylimääräisiä tavuja ja bittejä ja tehostamalla palvelinrakennettamme olemme rikkoneet omat nopeusennätyksemme jo moneen kertaan: likimääräinen vasteaika hakutulokseen on nykyään sekunnin murto-osa. Nopeus on avainasemassa suunnitellessamme ja julkaistessamme uusia tuotteitamme, olipa kyseessä mobiilisovellus tai Google Chrome, selain, joka on suunniteltu vastaamaan modernin internetin nopeusvaatimuksiin. Pyrimme myös kasvattamaan palveluidemme nopeutta jatkuvasti.
-
Verkkodemokratia toimii.
Google-haku toimii, koska se löytää sisällöltään hyödylliset sivustot miljoonien käyttäjien verkkosivustoihin lisäämien linkkien avulla. Arvioimme jokaisen verkkosivun merkityksen yli 200 signaalin ja useiden eri tekniikoiden avulla. Yksi näistä on patentoitu PageRank™-algoritmimme, joka analysoi, mitkä sivustot muut verkkosivut ovat "äänestäneet" parhaiksi tietolähteiksi. Kun verkko laajenee, tämän lähestymistavan merkitys kasvaa entisestään, koska jokainen uusi sivusto on uusi tiedonlähde ja uusi "äänestäjä". Olemme myös aktiivisia avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehitystyössä; nämä ohjelmistot syntyvät useiden ohjelmoijien yhteisen innovaation tuloksena.
-
Sinun ei tarvitse olla työpöydän äärellä tarvitessasi vastauksia.
Maailma on mobiilimpi päivä päivältä: ihmiset haluavat käyttää tietoja aina tarvittaessa, missä ikinä liikkuvatkin. Julkaisemme uusia tekniikoita ja tarjoamme uusia mobiilipalveluratkaisuja, joiden avulla ihmiset kaikkialla maailmassa voivat suorittaa puhelimillaan erilaisia tehtäviä, kuten sähköpostien ja kalenteritapahtumien tarkistaminen sekä videoiden katselu, puhumattakaan kaikista eri tavoista, joilla Google-hakua voi käyttää puhelimen avulla. Pyrimme lisäksi tarjoamaan kaikille matkapuhelimien käyttäjille mahdollisuuden luoda uusia keksintöjä Androidin, ilmaisen avoimen lähdekoodin mobiilikäyttöympäristön, avulla. Android tuo internetin avoimuuden mobiilimaailmaan. Sen myötä kuluttajille tarjotaan enemmän valinnanvaraa sekä innovatiivisia mobiilikokemuksia, ja se avaa myös liiketoimintamahdollisuuksia operaattoreille, valmistajille ja kehittäjille.
-
Rahaa voi tehdä myös olematta pahis.
Google on yritys. Tuottomme muodostuvat yrityksille tarjoamastamme hakutekniikasta sekä sivustossamme ja muissa verkkosivustoissa näkyvien mainosten myynnistä. Sadattuhannet mainostajat ympäri maailmaa mainostavat tuotteitaan AdWordsin avulla ja sadattuhannet julkaisijat tarjoavat sivustonsa sisältöön liittyviä mainoksia AdSense-ohjelmamme avulla. Varmistaaksemme, että palvelemme kaikkia käyttäjiämme (olivatpa he mainostajia tai eivät), olemme laatineet mainosohjelmiamme ja käytäntöjämme koskevat ohjeet:
-
Tulossivuillamme näytetään vain aiheeseen liittyviä mainoksia. Mielestämme mainokset voivat välittää tärkeää tietoa vain, jos ne liittyvät haettavaan aiheeseen. Joidenkin hakujen yhteydessä ei siis välttämättä näytetä laisinkaan mainoksia.
-
Mielestämme mainonta voi olla yhtä aikaa tehokasta ja yksinkertaista. Emme hyväksy ponnahdusmainoksia, jotka tulevat pyytämäsi sisällön tielle. Huomasimme, että käyttäjää itseään koskevien tekstimainoksien napsautussuhde on paljon korkeampi kuin satunnaisten mainosten. Kaikki mainostajat hyötyvät kohdistetusta mainostamisesta, yrityksen koosta riippumatta.
-
Googlessa näkyvät mainokset merkitään aina selvästi mainoslinkeiksi (Sponsoroitu linkki), jotta ne eivät vaaranna hakutulosten eheyttä. Emme koskaan muokkaa sijoituksia siirtääksemme yhteistyökumppaneitamme korkeammalle hakutuloksissa, eikä korkeampia PageRank-sijoituksia voi ostaa. Käyttäjämme luottavat puolueettomuuteemme, emmekä aio pettää heidän luottamustaan hetkellisen tuotontavoittelun vuoksi.
-
-
Aina on tarjolla yhä enemmän informaatiota.
Indeksoituamme enemmän internetin HTML-sivuja kuin mikään muu hakupalvelu suunnittelijamme keskittyivät käsittelemään tietoa, joka ei ole yhtä helposti saatavilla. Joskus ei tarvinnut tehdä muuta kuin yhdistää hakuun uusia tietokantoja, kuten lisätessämme puhelinnumerojen ja osoitteiden haun sekä yrityshakemiston. Toisinaan taas täytyi olla kekseliäämpi, kuten laajentaessamme haun kattamaan uutisarkistoja, patentteja, akateemisia julkaisuja, miljardeja kuvia ja miljoonia kirjoja. Tutkijamme työskentelevät edelleen tavoitteenaan tuoda kaikki maailman tiedot vastauksia etsivien ihmisten saataville.
-
Informaation tarve ylittää kaikki rajat.
Yrityksemme perustettiin Kaliforniassa, mutta tehtävämme on helpottaa tiedonsaantia kaikkialla maailmassa ja jokaisella kielellä. Tätä tavoitetta varten olemme perustaneet toimipaikkoja yli 60 maahan ja ylläpidämme yli 180 verkkotunnusta. Yli puolet hakutuloksistamme näytetään Yhdysvaltojen ulkopuolella. Googlen hakukäyttöliittymä on saatavilla yli 130 kielellä. Lisäksi käyttäjät voivat rajata hakutulokset vain omalla kielellään kirjoitettuun sisältöön. Pyrimme myös tarjoamaan muutkin tuotteemme ja sovelluksemme mahdollisimman monella kielellä sekä helpottamaan käyttöä kaikille. Käännöstyökalujemme avulla käyttäjät voivat lukea vieraalla kielellä kirjoitettua sisältöä maailman toiselta laidalta. Näiden työkalujen ja vapaaehtoisten kääntäjien avulla voimme tarjota monipuolisempia ja laadukkaampia palveluita aina maailman kaukaisimpiin kolkkiin saakka.
-
Voit olla vakavasti otettava pukeutumatta pukuun.
Googlen perustajat rakensivat yrityksen yhden ajatuksen ympärille: työn tulee olla haastavaa ja haasteista tulee nauttia. Mielestämme oikean yrityskulttuurin myötä saadaan varmemmin aikaan hienoja ja luovia ratkaisuja – emmekä tarkoita kulttuurilla vain tunnelmaa luovia laavalamppuja ja kumipalloja. Yleiseen menestykseemme vaikuttavat suurelta osin tiimien yhteiset saavutukset ja ylpeys yksilösuorituksista. Arvostamme suuresti työntekijöitämme – energisiä ja intohimoisia erilaisia ihmisiä, jotka suhtautuvat luovasti sekä työhön, huviin että elämään yleensä. Ilmapiirimme on rento, mutta kun uusia ideoita keksitään kahvilan jonossa, tiimikokouksessa tai kuntosalilla, ne jaetaan, niitä testataan ja ne toteutetaan salamannopeasti – saattavathan ne muodostaa pohjan uudelle tuotteelle, joka tulee koko maailman käyttöön.
-
Erinomainen ei ole riittävän hyvä.
Mielestämme se, että on hyvä jossakin, on alkupiste, ei päämäärä. Asetamme itsellemme tavoitteita, joihin tiedämme, ettemme vielä yllä, koska pinnistelemällä saavuttaaksemme nämä kaukaiset unelmat pääsemme pidemmälle kuin odotimme. Keksintöjen ja toiston kautta pyrimme parantamaan toimivia tuotteita yllättävillä tavoilla. Eräs insinöörimme esimerkiksi huomasi, että haku toimii hyvin oikein kirjoitetuilla sanoilla ja alkoi miettiä, kuinka kirjoitusvirheet muuttavat asiaa. Tämän seurauksena hän loi intuitiivisen ja hyödyllisemmän oikeinkirjoituksen tarkistussovelluksen.
Vaikka et tietäisikään tarkalleen mitä etsit, vastauksen löytäminen verkosta on meidän ongelmamme, ei sinun. Yritämme ennakoida maailmanlaajuisen käyttäjistömme toiveita ja tarjota heille tuotteita ja palveluita, jotka ovat parempia kuin mitkään aikaisemmat. Kun julkistimme Gmailin, se tarjosi enemmän tallennustilaa kuin mikään toinen saatavilla oleva sähköpostipalvelu. Jälkikäteen ajateltuna tallennustilan tarjoaminen tuntuu itsestäänselvältä, mutta vain sen takia, että nykyään sähköpostipalveluilta vaaditaan enemmän tallennustilaa. Tällaisia muutoksia haluamme tehdä tulevaisuudessakin ja etsimme jatkuvasti uusia alueita, joita voimme muuttaa parempaan suuntaan. Voidaankin sanoa, että tyytymättömyys asioiden nykytilaan ajaa meitä eteenpäin kaikilla osa-alueilla.
